Kissankehto

Blogi muuttaa!

2010-03-15T17:55:00.000+02:00

Kissankehto juhlii toista syntymäpäiväänsä muuttamalla sekä nimen, että osoitteen. Jatkossa horinoita voi seurata täällä:

www.midinetti.fi

Päivittäkäähän kirjanmerkit ja linkkilistat!

Tytötytti

2010-03-03T16:14:00.001+02:00

Silloin, kun taivaalta satelee kaikkea perseistä pikkuvauvoihin ja tuuli tuivertaa silmämunien taaksekin, kannattaa pukeutua juuri näin. Nahkarimpsrimpshame ja saappaat ne naisen tiellä pitää. Ellei tuuli vie.

Add only buutsit ja farkkuliivi autenttisen linedance-efektin muodostamiseksi. Ja stetsoni, ofkoors.

Bongasin nahkaisen rimpsuhameen kirppikseltä. Kokolapussa ehdoteltiin törkeästi pukimen mahtuvuutta lähinnä 158-senttiselle henkilölle, mutta uskaltauduin änkemään vartin pidemmän varteni hamoseen - positiivisin seurauksin. Siitä seurauksena hameella uusi omistaja ja omistajalla hyvä mieli. Samaiselta reissulta jäi käteen toinenkin hame, jonka mustanpitsinen rimpsuisuus vetosi olemuksellaan ilmeisesti samaan tunnelohkoon nahkahameen kanssa. Varsin ennenkuulumaton kirppureissu siis, kun ottaa huomioon, että löydän kaupoistakin hameita vain ääriharvoin. Enkä muuten muista, milloin viimeksi olisin ollut näin viehtynyt rimpsuista. Aikaa lienee vierähtänyt moisesta kummallisuudesta ainakin pari vuotta.

Muutoin päivä on kulunut vaatekaapin sisältöä karsiessa ja kirppislaatikkoa täyttäessä. Kevät on uusien alkujen aikaa, ja tänä vuonna tunnen uudistumisen tarvetta enemmän kuin koskaan. Vaatevarantojen uusimisen ohella olen kuluttanut aikaani mm. odotellen kärsimättömänä oman domain-nimen rekisteröintiä. Sen rinnalla haaveilen uudesta uljaasta blogipohjasta kera uuden nimen ja fiiliksen. Kyllä, näin on näppylät. Tutuksi tulleeseen blogiperinteiseen tapaan voisin toki vihjailla uudistuksista erinnäisillä mystisillä ja sponsoriyhteistyötä ennakoivilla lauseilla, kuten "Blogissani on luvassa suuria muutoksia, jännittää!" tai muuta mahtijännää vastaavaa. "Jännityksen" läsäyttäminen eribanaalilla uudella osoitteella ja blogipohjalla olisi toki ollut namia, mutta mennään nyt tällä tutulla töksäyttelylinjalla mieluummin.

Mitään uutta ei siis ole luvassa, ellei horinoiden osoitteenvaihdosta lasketa sellaiseksi. Voitte vetää henkeä.

Parastahan tässä on se, että pääsen eroon Bloggerista. Ah autuutta.

(Edit: Hei näyttääkö nuo kuvat sumeilta teille kaikille? Onkohan tää Bloggerin kämmi vai ihan omani, hmmm... rasittavaa joka tapauksessa. Pitääpä kiinnittää jatkossa huomiota asiaan, saattaa nimittäin johtua läppärin näytöstäkin.)

College eli kolitsi eli golitsi

2010-02-26T13:34:00.002+02:00

Pidän vaatteista, joissa tavanomaisesta tehdään erikoista. Tuunatut ja itse muokatut vaatteet ovat tästä oiva esimerkki. Se, että vaatteen alkuperä ja sen alkuperäinen käyttötarkoitus jätetään näkyviin on äärimmäisen kiehtovaa. Hyvä esimerkki tästä on viime vuosikymmenen alussa muodissa olleet laukut, jotka tehtiin vanhoista farkuista. (Nythän ne ovat lähinnä kynnen alla olevaan tikkuun verrattavissa oleva asia.) Taskujen käyttötarkoitus oli niissä edelleen sama, mutta itse esineen muoto ja funktio aivan eri. Tämä on mielestäni tuunaamista parhaimmillaan. Otetaan esine X ja tehdään siitä esine Y ilman, että alkuperäisen esineen olemus katoaa kokonaan.

Olen viime aikoina altistunut suhteettoman paljon nettikauppojen tarjonnalle. (Mikä johtuu ainoastaan siitä, että olen jumahtanut sohva-läppäri-babysitteri-kolminaisuuden sisälle. Tai ehkä oikeammin pitäisi puhua Bermudan kolmiosta...) Tästä syystä mulla on ollut aikaa bongailla hauskuuksia ja tehdä hyviä päätöksiä. Paras niistä on ollut päätös ostaa kivalta näyttävä vaate sen perinteisen jahkailun sijaan. Jahkailemalla kun ei voi saada mieleisiään vaatteita, se on tullut jo useaan kertaan huomattua.

Tämän erihyvän päätöksen myötä mun kaappiani täyttää tällä hetkellä vaatekappale, jota ainakin Topshop myy muodossa jos toisessakin. Nimittäin collegepaita with a twist. Tässä paidassa toteutuu juuri tuo puhumani alkuperäisen käyttötarkoituksen filosofia.

Olen mieltänyt collegepaidat - erityisesti harmaat sellaiset - urheiluvaatteiksi. Tai sellaisiksi rönttöpaidoiksi, jotka joku salilla käyvä ihminen (enkä todellakaan puhu itsestäni ;D) voisi vetäistä treenivaatteidensa päälle lämmikkeeksi. Yksi epätodennäköisimmistä materiaaleista, mitä tällaiseen hikirönttöpaitaan voi yhdistää on sifonki, vai kuinka? Pitsi tulee hyvänä kakkosena.

No, mitä saadaan, kun yhdistetään iki-ihku kolitsi sifonkiin? Paita, joka Midinetin on ihan pakko saada. Paita, jolla ei ole mitään järjellistä funktiota, ellei silkkaa cooliutta lasketa sellaiseksi. Paita, johon pukeutuessani tunsin itseni hetken aikaa vanhaksi, mutta päätin sitten, että pieni ristiriita on vain hyvä ja herättelevä asia.

Kesää ja farkkushortsikelejä odotellessa.

(Hmm. Mulle juolahti vähän off-topicina mieleen, että vaatteisiinkin voi tietyllä tavalla soveltaa myytin käsitettä. Myyttiset hahmothan ovat aina jotain vähän elämää suurempaa. Ne eivät ole puhtaasti mitään sellaista, mikä mielletään normaaliksi, vaan aina jotain kahden väliltä. Kaikki tietävät, mitä "ihminen" ja "susi" ovat. Ne ovat normaaleja arkielämän käsitteitä ja tietynlainen vastakohtapari, joista toinen mielletään hyväksi ja toinen pahaksi. Jos napataan käsite tämän parin välistä, saadaan "ihmissusi", joka on myyttinen hahmo ja pelottava sikäli, koska siinä tuttu hyvä hahmo yhdistyy vieraaseen ja pahaan. Ylläoleva paita edustaa vähän samaa ajattelumallia: se ei ole urheilupaita eikä sifonkinen juhlavaate, vaan jotain ihan muuta näiden vastakohtien väliltä. Toisin sanoen se on kiehtova. Menikö vähän filosofiseksi, ei tokikaan... muahaha ;D.)

(Just kun pääsin nitisemästä niin johan alkoi analyysiä pukata. Like I always say, ei ole asiaa, jota pieni nillitys ei korjaisi.)

Tiistaimonologi C-duurissa

2010-02-23T14:49:00.001+02:00

Ajattelin tänään yleisen mutkutuksen sijasta harhautua astetta syvemmän pohdinnan pariin: bloggaamisen juuriin, muotiin, tyyliin ja sen merkitykseen omalta kannaltani. Idea kumpusi ihan tyhjästä. Olen sivunnut aihetta ennenkin, mutta koin tänään valaistumisen. Ehkä tarve jatkoavautumisille tästä aiheesta on nyt ohi.

Miksi minun tapani pitää tyyli/lifestyle/whatever-blogia on julkaista vaatteista melko pinnallisia kuvia, jättää lähes poikkeuksetta ostopaikat mainitsematta ja olla analysoimatta pukineitani sen kummemmin? Vastaan, että siksi, koska ajattelen teidän tekevän sen analysointihomman puolestani. Ajattelen, että vaatteeni ovat usein vanhoja, eikä niiden ostopaikkojen ilmoittamisesta ole teille mitään hyötyä. Tuumin, että koska olen itse visuaalinen ihminen, tekin olette ja pidätte sen myötä kivojen kuvien katselemisesta ja fiilistekstien lukemisesta enemmän kuin suht tavisten vaatteideni syynäämisestä.

Olen sanonut ennenkin, että pukeudun siten, kun hyvältä tuntuu. En (pääsääntöisesti) yritä välittää mitään viestejä vaatteillani. Vaatetusalan ihmisenä tiedän kuitenkin varsin hyvin, että niitä niitä viestejä on ja ne välittyvät, halusin tai en. En kuitenkaan näe vaatteita teksteinä. Näen ne ensisijaisesti kaavamuotoina. Toissijaisesti pintoina, materiaaleina ja niiden yhdistelminä. Kolmanneksi mielleyhtyminä, muistoina ja henkilökohtaisina asioina, joille ei löydy viitauskohteita oman pääni ulkopuolelta. Vaate on minulle pelkkä kuori, konstruktio. Niiden yhdisteleminen on visuaalinen leikki, johon suhtaudun samoin kuin piirtämiseen, maalaamiseen tai valokuvaamiseenkin.

Tästä syystä en useinkaan jaksa purkaa asukokonaisuuksiani sanoiksi. Eivät taiteilijatkaan selittele maalauksiaan, ne ovat avoimia tulkinnoille. Teen itse jatkuvasti muiden kuvia katselemalla omia tulkintojani vaatteista ja kokonaisuuksista, sekä ihmisestä niiden sisällä. Kiinnitän huomiota vaatteiden muotoon ja pintamateriaalien kontrastiin. Käsittelen asuja enemmän kollaaseina kuin viittauksina catwalkeihin tai ilmiöihin. Toisin sanoen vaatteiden takana oleva maailma on itselleni toisarvoinen. Ainakin pääsääntöisesti.

Voin toki kertoa teille, että pidän tummansinisestä pitsitopista, koska se tuo mieleeni jollain kaukaisella tavalla lukioajat ja mummolan. Sepä ei kerrokaan teille yhtään mitään. En voi heittää tänne linkkiä pääkoppani suttuisiin muistoihin tai yrittää edes kertoa asiasta sanoin, sillä asia on itsellenikin pelkkä nostalgianhajuinen ajatusrykelmä. En voi kuitenkaan liikaa korostaa, miten paljon nautin siitä, kun muut purkavat ajatuksiaan ja filosofiaansa auki vaatteiden takaa. Ja nautin, vaikka eivät purkaisikaan. Rätit ja lumput on kivoi sellaisenaankin.

Tämmöisiä mietteitä aurinkoisena pakkastiistaina.

Arkistojen syövereistä

2010-02-19T11:21:00.004+02:00

Joku (hullu) saattaa ehkä muistaa, että pidin joskus vuonna vasarakirves blogia Vuodatuksen puolella. Kävin tylsyyksissäni kurkkimassa mitä tuolloin oli tullut kirjoitettua ja löysin erään talomme historiaan liittyvän tekstin, jonka ajattelin julkaista uudelleen. Voi rasitus tuota mun muinoista kirjoitustyyliä... tästä on värikäs kielenkäyttö kaukana :D. Koittakaa kestää.

***

17.4.2008 Sata vuotta sitten

Remontoimamme talon lattian alla olevien purujen seasta on löytynyt kaikenlaista tavaraa. Paatuneena hamsterina ja romantikkona olen kerännyt talteen kaikki vähänkin vanhalta haiskahtavat tavarat. Vanhan suutarintekoisen kengän sentään maltoin heittää pois. Siinäkin vanhassa kengässä oli jotain surullista. Sen omistaja, joka lienee jo kuollut, on ollut osallisena talomme valmistumisessa.

Tupakkaa pojilla on palanut paljon raksatessa, lattian alta löytyi Sevilla ja Työmies askeja.

Lattiaa on availtu viimeksi 50-luvulla, joten olettaisin noiden askien olevan päälle 50-vuotiaita. Seuraavat lehtijutut on julkaistu vuonna 1914, joka on talomme rakennusvuosi.

Ohjelmassa: Yhteislaulua, tervehdyspuhe, kertomuksia, runoja, satu, näytelmäkappale ? y.m. Lopussa permannon silitystä.

Kertokaa nyt joku viisas, mitä ihmettä on tuo permannon silitys :D? Kuulostaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Iltamat yleensäkin vaikuttavat sangen kiinnostavalta puuhalta. Miksiköhän niitä ei enää järjestetä ;)? Tässä lisää samaiselta sivulta:

Tienhaaran työväenyhdistys toimeenpanee
Kansanhuvit omalla kentällä Itkevällä kalliolla t. k. 31p.
Ohjelma: Alkusoitto, puhe, urheilua,
3-ottelua, piilinheittoa, naulanlyöntiä. Lopussa tanssia.

Aivan ratkihauskaa. Piilenheitto on mitä ilmeisimmin tikanheittoa, mutta naulanlyönti kuulostaa taas sangen jännittävälle puuhalle. Hohhoijaa. Ne on varmaan rahastaneet pari penniä myös polulla kävelemisestä ja puiden kasvamisen seuraamisesta. Aika ennen televisiota oli niin auvoisaa... vai oliko? Sääli, etten löytänyt sitä ilmoitusta, jossa ohjelmassa oli myös pyramiideja. En uskalla edes arvailla, millaisesta puuhasta mahtoi olla kyse.

Lattian alta löytyi myös piirros, jonka tekijä on ollut ilmeisimmin pieni poika (kääntöpuolelle oli piirretty merirosvolippu). Talomme on totta tosiaan joskus näyttänyt hieman tuolta. Mitähän tuolle pojalle kuuluu? Todennäköisimmin hänkin on kuollut ajat sitten. Kummallista, miten paljon historiaa voi mahtua yhteen taloon.

***

Hmmm... aivan kuin mun ulosanti olisi ollut tuolloin ihan himpun verran köyhempää? Tai siis mä en voi käsittää, miten vähän mä olen saanut irti noista iltamamainoksista... permannon silitys, naulanlyönti, voi pliis XD. Noistahan olisi irronnut vaikka mitä, ihmeen munatonta touhua.

Kuka tunnustaa muistavansa tämän jutun ;D?

Arkisia pähkäilyjä

2010-02-18T12:28:00.001+02:00

Pyytäisin nyt sitä henkilöä, joka on varastanut vuorokaudestani useamman tunnin ja täyttänyt ne vähät jäljellejääneet epämääräisellä hosulla ja häsäyksellä, ilmoittautumaan nyt heti ja asettamaan päänsä kyselemäti pölkylle ja perseensä ruoskimapallille. Nyt ei meinaan hyvä heilu.

Jälkeläisen nimijuhliin on tätä kirjoittaessa alle viikko, ja uunituoreen maman hermo alkaa kiristyä. Mitä ylle? Mitä tyllerön ylle? Mitä pöydälle? Ohjelmaa? Tarvitaanko sitä? Hankinko posetiivin, apinan ja pellenaamarin, vai panenko vieraat viihdyttämään toisiaan? Yksi asia on varmaa: en missään nimessä halua kääntää ristiäisiä nimijuhliksi yks yhteen, sillä ne ovat mun kirjoissani kaksi aivan eri asiaa. Eli ei virrenveisuuta tai loitsunloilotusta missään muodossa, kiitostack. Mutta vuorisaarnan ja helvetin lieskoilla uhkailun puuttuessa hiljaisuutta olisi tietty "ihan kiva" täyttää jollain muullakin kuin vatsan kurinalla. Se posetiivi kuulostaakin yhtäkkiä ihan hyvältä idealta.

Ja se beeben asu. Jos kerran on olemassa suvussa (lyhyen aikaa) kulkenut kastemekko, niin olisiko aivan sydämetöntä olla käyttämättä sitä? Siltä pahasti tuntuu, vaikka kastemekko istuu mielestäni nimijuhliin yhtä hyvin kuin piilolinssit pingviinille. Äyh. Mutta olisihan se helppo. (Ja ah-niin-persoonaton...)

Ongelma.

Ihan liian suuret punaiset töppöset eivät liity juttuun millään tavalla,

mutta ne oli pakko kuvata kun sattuivat käteen :D. Löytyivät henkkikseltä kolmella eurolla.

Emon puvustus on pääosin onneksi kunnossa. Marraskuussa Rovaniemeltä ostettu pikkumusta ajanee asiansa, vaikkei imetyspolittisia mukavuusdirektiivejä täytäkään. Ehkä ohjelmanumeroksi käy kirkuvan päivänsankarin nälkähuudon kuunteleminen samalla, kun mama suorittaa selkävetoketjun avaamiseen tarvittavia akrobatialiikkeitä ja niksauttaa vahingossa hartian sijoiltaan? Jännitystä tuottaa ainakin se, että hankin koltun viimeisilläni tiineenä ollessani. Vaikka se silloin istuikin oikein mallikkaasti, saattaa tilanne hyvinkin olla nyt toinen. Eikä edes saata, vaan on. Tämä on varmasti ainoa ajanjakso elämässäni, kun olen laihtunut useita kiloja vain perseelläni sohvalla mähöttäen.

Mekko: b.young. Näyttää paremmalta, kun sen sisällä on ihminen.

Onneksi säästyn sentään pullien pyörittelyltä ja muilta veivailuilta. Omalle kontolleni jää ainoastaan kakku, josta näillä leipomataidoilla tulee joko menestys tai iltamien tahaton once-in-a-lifetime loppukevennys.

Isänsä näköinen. Muuten terve.
Yllä omatekoinen narupaita ja äippäboksin pöksyt.

Mutta ne tunnit, kuka ne vei? Ja valokuvaukseen riittävän auringonvalon?!

Ps. Jos sais niitä lisätunteja vuorokauteen, ehtis joskus esitellä kaikkea kivaa, mitä on tullut ostettua kenkäkaappiin ja garderoobiin... jos ja jos... ja värjäsin mä tukkaakin, rai rai :D

R.I.P AMQ

2010-02-12T10:12:00.002+02:00

Alexander McQueen

Kuva: Iltapulu

Mun all-time-lemppari muotisuunnittelija on kuollut. En tiedä mitä sanoa. Tämä jamppa vaikutti aikanaan tietämättään hyvin suuresti pikku Midinetin ura- ja opiskeluvalintoihin. Normaalisti ventovieraiden julkkisten kuolemat eivät mua juuri hetkauta, mutta tämä... ottaa jotenkin niin päähän. Huoh.

No man is an island,
Entire of itself.
Each is a piece of the continent,
A part of the main.
If a clod be washed away by the sea,
Europe is the less.
As well as if a promontory were.
As well as if a manner of thine own
Or of thine friend's were.
Each man's death diminishes me,
For I am involved in mankind.
Therefore, send not to know
For whom the bell tolls,
It tolls for thee.

- John Donne -

Taikaviitan tähtihetket

2010-02-09T09:30:00.002+02:00

Uusimmassa Trendissä käskettiin sekoittaa kuoseja keskenään. No hei, let's.

Kaivetaan kaapista joskus liitukaudella ostetut sukkahousut, itte väkerretty matonkudehuivi ja pari viikkoa sitten henkkikseltä kotiutettu raitamekko. Kuorrutetaan komeus O.I.S:in viittamaisella puuvillaneuletakilla. Demonstroidaan lopuksi asukokonaisuuden parhautta (ja neuleen hienoa muotoilua) jonkinasteisella kurkipotkuasennon esiasteella.

Sitten repäistään kasvoille ehta syön-sun-karkit-ja-puren-sua-päähän-lapsienpelotteluilme ja yritetään tuoda ilmi uusi, entistä lyhyempi ja ehompi tukkatyyli, jonka punaisuus on ehtinyt jo haalistua marraskuulta. Suunnitellaan samalla maailmanvalloitusta, muttei kerrota siitä kenellekään.

Tämän jälkeen riisutaan neule ja varvistellaan hei-olen-bloggaaja-ja-näytän-hukkapätkältä-ilman-kenkiä-tyylisesti vielä yhden kuvan verran. Pidetään Ilme. Kirotaan salaa läppärin värintoistokykyä ja toivotaan, etteivät sutulta näyttävät kuvat oikeasti ole sitä.

There.

Lopuksi voisin tiivistää eilispäivän pieneksi kepeän huumorin sävyttämäksi tarinaksi:

Olipa kerran Midinetti, joka lähti kauppaan Jari-nimisellä autollaan. Huonosti auratuilla teillä oli paljon lunta, mutta se ei sankaritartamme hidastanut. Jari kävi kuin unelma ja kynti lunta kuin heinää vain. Läheisessä ääsmarketissa oli melko ruuhkaista. Ihmisjoukkoja suuresti rakastava pikku Midinetti keräsi maitohyllyn edessä poukkoilevia turilaita kiroten ostoskorinsa täyteen tavaraa ja suuntasi hammasta purren kassalle. Sinne päästyään hän huomasi unohtaneensa kukkaronsa kotiin. Dämit.

Ei hätää. Nöyrä sankarittaremme kokosi niinsanotusti itsensä ja päätti reippaasti lähteä noutamaan unohtunutta maksuvälinettä. Tielle osunut kassaneiti kuitenkin tyrmäsi suunnitelmat toteamalla, että kauppa menee kiinni nythetijust. No kiitti, ei voi mitään, totesi Midi ja suuntasi ulos ilman ostoksiaan. Jaria käynnistellessään urhea bloggaajamme kirosi tuuriaan ja päätti lähteä kauemmas kalaan. Tai siis kauppaan. Heti kukkaron noutamisen jälkeen. Mutta sitä ennen olisi ajeltava kieli keskellä suuta kotiin, halki lumisten teiden.

Ja sitten - kuinka ollakaan - viimeisessä risteyksessä ennen kotitietä armas Jari päätti ottaa ja yrvähtää keskelle liikenteenjakajaa peittävää nietosta. Siinä oli ja pysyi. Lumi ja räkä lensi kaaressa Midinetin yrittäessä sadatellen liikkeelle kinoksesta, tuloksetta. Lopulta loputkin vähistä hermoista paloivat, ja kiukusta lievästi punoittava sankarittaremme kömpi pelkääjän paikalta ulos iskien mennessään hätävilkun päälle. Ei sitte, kele.

Eipä aikaakaan, kun herra maanteiden kuningas jota Teuvoksi kutsuttakoon, pysähtyi yrvähtäneen Jarin taakse ja tarjosi apuaan kinokseen juuttuneelle bloggaajalle. Apu kelpasi kernaasti, kuinkas muutenkaan. Teuvo potki neuvokkaasti muutaman lumikikkareen Jarin renkaan alta pois, kiipesi ratin taakse ja peruutti auton nätisti pois lumikasasta.

Midinetti kiitti kauniisti ja päätti, ettei tasan näytä nenäänsä ulkona ennen kesäkuuta.

Sen pituinen se.

Tyhjänpäiväistä

2010-01-29T15:41:00.000+02:00

.
Monta hyvää syytä olla lähtemättä blogiristeilylle:

1. Kukaan ei saa tietää, että olen oikeasti elefanttitaudista kärsivä 105-senttinen mies, joka on vain erinomaisen hyvä photoshoppaamaan.

2. Kenellekään ei paljastu myöskään se, että tyylitajuni on oikeasti olematon ja että vietän suurimman osan ajastani tuhnulta haisevissa salihousuissa ja vaimonhakkaajapaidassa.

3. Saan jatkossakin pitää yllä intellektuellia imagoani (krhm...) ilman, että nokkela hessuhopo-luonteeni paljastuu kaikille. Höhöhö.

4. Harrastan kotioloissa maanista saakelinpalvontaa, ja se saattaa naamaani tatuoidun death metal-kasvomaalauksen ja skalpeeratusta spanielista tehdyn hatun lisäksi joskus vähän pelottaa kanssaihmisiä. On siis myös teidän onnenne, että jään kotiin.

5. Saan käyttää sillä välin aikani kotona hyödyksi ja näpytellä miljoona turhanpäiväistä listamuotoon koottua blogimerkintää, joiden yhdistävänä tekijänä on silkka hölynpöly. Oujee.

6. Kärsin Touretten oireyhtymästä, joka saa minut PERKELE huutelemaan rumia sanoja SAATANA mitä kiinnostavimmissa yhteyksissä. Lasken myös alleni aina, kun näen kenkäkaupan. Olen kaiken lisäksi siis huonoa shoppailuseuraa.

7. Käyttäydyn buffetissa yleensä näin:

Edelleenkin olematta yhtään katkera.
.

Ei mitään uutta länsirintamalla

2010-01-28T13:37:00.000+02:00

Jokainen on varmaankin kokenut päiviä, jolloin haluaisi olla joku muu. Jos Sinulla sattuu juuri tänään olemaan yksi niistä päivistä, ole huoletta. Yksi asia on varmaa: et haluaisi olla ainakaan minä.

- Jälkeläisellä on "koliikki". Ikävä sana on pantu hapsuihin, koska kukaan ei tiedä, onko koliikkia oikeasti olemassa. Koliikki on siis vähän kuin Jumala. Oikea Vanhan testamentin kostonhimoinen, pikkumainen vittupääjumala. Kivat mulle.

- Meillä on edelleen joulukoristeet ikkunoissa. Suunnittelen jättäväni ne ensi vuoteen, säästyisipä ainakin ripustelun vaivalta.

- Toissapäivänä paistettu kananmuna odottaa yhä syöjäänsä hellan päällä lojuvalla paistinpannulla. Maistuis varmaan sullekin.

- Itkuhälytin on rikki. Siitä kuuluu jatkuvasti kitinää.

- Ulkona on edelleen talvi, mikä on jo yksistään jojoon hyppäämisen arvoinen asia.

- Joku on varastanut kaapistani kaikki kivat vaatteet. Tai sitten niitä ei koskaan ollutkaan.

- Mulla on tyhmä tukka.

- Olen taatusti koko blogistanian ainoa bloggaaja, joka ei ole menossa The Risteilylle. Yritän olla kuulostamatta kauhean katkeralta. Mulla on varmasti paljon hauskempaa täällä kotona. Edelleen olematta yhtään katkera tuumin, että näitä vastaavia tempauksia järjestetään varmaan vielä uudestaankin, eiksjuu? Muussa tapauksessa pidän itse ihan huippukoleet privabileet, jonne ei pääsekään ihan kuka tahansa. Kyllä sitten harmittais, niin kerta. Ja mun parhausbileissä goodiebagit ois nimensä mukaisesti täynnä karkkia, eikä mitään lame-ass shampoota. Ha. Ha.

Möö.

Vaikka paistaa se päivä risukasaankin:

+ Pääsen lauantaina ulos syömään ensimmäisen kerran miesmuistiin.

+ Voitin läppärilaukun arvonnasta, johon en tiennyt osallistuneeni. Weird.

Elämä on.

Ekojeesustelua

2010-01-25T12:22:00.001+02:00

Olen viime aikoina kuluttanut runsaasti aikaa erilaisten omatekoisten kestohyödykkeiden tekemiseen tai niiden tekemisen opetteluun. Ompelupöydältä on jo siirtynyt kaappiin vino pino kaikennäköistä vaippaa ja tumpulaa, ja ajattelinpa tekaista vielä muutaman omatekoisen tiskirätinkin kunhan ehdin. Kestoilu on tietty hip ja pop, sillä se on ekologista ja säästää luontoa. Jostain syystä se (ja ekoilu yleensä) kuitenkin herättää ihmisissä välillä paljon tunteita, eikä välttämättä suinkaan positiivisia sellaisia. Monesti näkee ihmisiä syytettävän siitä, että he tekevät liian vähän. Ei riitä, että vastustaa turkiksia jos kuitenkin syö lihaa. Ei riitä, että kierrättää kaikki jätteensä, jos on muotibloggaaja ja shoppaa henkkamaukalla. Ei riitä, että on päästä varpaisiin lähes täydellinen ekojeesus, mutta omistaa henkilöauton.

No no, young Bucky, on oltava täydellinen. Muuten on tekopyhä paska ja tiessunmitä.

Ekoilla ja kestoilla voi lähes kaikessa kertakäyttöisessä - vai voiko? Kestohedelmäpusseja olen nähnyt, mutta mites olis vaikkapa kestokahvinsuodatin? Tai... joku seuraavista? Take your pick. Mulla oli vähän tylsää.

Kestovessapaperi. Ai kun näppärää! Truu ekojeesus pissii ilosta väinämöisenlakkiinsa tämän idean äärellä. Tarvitset vain vanhan froteepyyhkeen/flanellipaidan, josta voit leikellä pieniä arseenpyyhkimiä iloisia vessahetkiä varten. Vanhat tennissukat käyvät tähän aivan sellaisenaan. Kullekin perheenjäsenelle voi nimikoida ihan oman, pirtsakan värisen arsrätin, ja miksei vaikka yhden kumpaakin hätää varten! Käytön jälkeen rätti luonnollisesti huuhdellaan hanan alla ja asetetaan takaisin paikalleen pöntön vierellä olevaan pikku naulakkoon. Vieraita varten voit luonnollisesti varata oman rätin ja erottaa sen muista esimerkiksi pienen "ystävät" tarran avulla - vähän samaan malliin kuin käsipyyhkeissä. Vieraat kiittävät ja maailma pelastuu!

Kestohammasharja. Ottaako uuden hammasharjan ostaminen kolmen kuukauden välein ekosielun päälle? Onko taloudessasi kissa? Mikäli vastasit kumpaankin kysymykseen kyllä, on kestohammasharja sinun vaihtoehtosi! Irrota vain vanhasta hampiharjastasi loppuunkuluneet harjakset, desinfioi jäljelle jäänyt varsikappale keittämällä (keitinveden voit myöhemmin käyttää vaikkapa itujen kasteluun) ja solmi tilalle uudet harjakset kissasi lattialle tiputtamista viiksikarvoista! Niin ekologista, ja voit samalla hyödyntää myös tuttaviesi kissojen karistamat viiksikarvat. Huomaathan, että eri väristen kissojen viiksistä saat tehtyä erilaisia, värikkäitä harjasosia. Loistava lahjaidea!

Kestovanupuikko. Tuntuuko sinustakin pahalta heittää muovivartinen, riistopuuvillalla päällystetty pumpulipuikko roskikseen vain yhden käyttökerran jälkeen? Tosijeesus toki käyttää samaa puikkoa puoli vuotta putkeen, mutta toisenlainenkin ratkaisu on aivan kätesi ulottuvilla! Tarvitset vain muutaman käytetyn tulitikun ja hieman kissankarvaa. Huovuttamalla kissankarvatupon tiiviiksi palloksi tikun päähän saat uudenuutukaisen, uudelleenkäytettävän vanupuikon! Käytön jälkeen voit käyttää varren uudelleen ja huovuttaa kissankarvatupoista vaikka tamponeja. Tai rastoja. Niin kätevää.

Ai niin. Unohdin, ettei truu ekotsiisus voi omistaa kissaa. Sehän on ensinnäkin eläimen julmaa ja gamalaa alistamista, ja toisekseen se kissan muodostama hiilijalanjälki, aijai... Eikä se tosijeesus mitään sisävessaakaan tietty käytä, vaan kökkii kuusen juurella ja pyyhkii hainarinsa käpyyn.

Juuei. Unohtakaa koko juttu.

.
.

Hilut ja tölkinjämät saa sinuttelija silmilleen

2010-01-20T12:53:00.001+02:00

Elämän julmiin totuuksiin kuuluu, että kaikkea ei voi saada. Voi saada vyötärön takaisin, mutta menettää yöunet. Voi saada Ihmeellisen Dijonsinappikoneen, mutta menettää (perinteisen) riemun ainakin yhdestä joulusta ja uudenvuodenaatosta. Sitä saattaa myös oppia kantapään kautta ymmärtämään, miksi imettäessä ei kannata syödä hernekeittoa. (En kerro miksi, ei mullekaan kukaan sanonut. On paljon hauskempaa oppia asiat ihan omakohtaisesti ja laskeskella sitten yön pitkiä tunteja tapettikuvioita tuijotellen.)

Mutta paljettibaskerin ja trikoomekon riemua ei kukaan voi viedä pois. Vaikken nähnyt uudenvuodenaattona yhden ainutta rakettia ja punkkulasillinenkin jäi vain haaveksi, niin on mulla sentään kivoja vaatteita. Paljettibaskerissa tuntee olonsa sopivalla tavalla höpsöksi ja epägeneeriseksi. Trikoomekko on mukava yllä ja se korostaa kivasti vielä juuri ja juuri erottuvaa pientä pömppää, johon olin jo varsin pervessillä tavalla ehtinyt kiintyä. (On siellä pikkupömppis, kamera litistää.) Löysä pieni mahapömppä on kuin kissinpentu, sitä on kiva pallutella ja silitellä. Ja sen mutkaan voi kääriä palelevat kädet kuin muhviin ikään. (Note to self: ei sovi suklaan eikä kissojen säilytykseen.)

Heräteostettu (hyi mua) hopeinen verkkoneuletoppi ei puolestaan kehuja ansaitse, sillä se syö kimalluksellaan kropasta kaikki vähätkin kurvit ja saa kantajansa näyttämään suoralta pötkelöltä. Tälle vaatekappaleelle soi sorvi ja vasara välittömästi, kunhan vain pääsen ajan kanssa ompelimoon ähertämään.

Paljettibaskeriin pukeutumisessa parasta on kuitenkin se, ettei kukaan voi missään nimessä ottaa vakavasti siihen pukeutuneen henkilön sanomisia ja tekemisiä. Voi siis aivan rauhassa kutsua kattovaloa auringoksi ja kaataa kerta toisensa jälkeen vedenkeittimestä mukiin kylmää vettä vieressä olevan kuuman kahvin sijasta. Ja voi aivan hyvin unohtaa verkkopankin käyttäjätunnuksen eikä kukaan pidä sitä outona. Ihmismuumin ajat ovat siis toden totta historiaa. Nyt elellään tuulellakäyvän ihmismeijerin aikakautta.

Kiitokset Absoluuttiselle nollapisteelle taas yhdestä kryptisestä otsikosta. Sarjassamme parhaita biisejä eva.

.
.

Kissoja ja ihmisiä

2010-01-09T13:01:00.000+02:00

Kissat ovat viettäneet kuluneet kuukaudet tehden asioita, joita kissat tekevät parhaiten. Repertuaariin kuuluu pääasiassa syömistä ja nukkumista, mutta onpa joukkoon mahtunut myös hieman ihmettelyä ja uuteen totuttautumistakin. Sohvan vallannut kirkuva pikkutyranni on herättänyt villahousuissa niin uteliaisuutta, hämmennystä kuin puhdasta pelkoakin.

Marraskuussa kaikki oli vielä hyvin. Maailman unettavimman klassikkokirjan kupeessa oli hyvää vetää zetaa kalloon. Rähjäinen Tupuna on allekirjoittaneen puhkileikkimä pehmolelu.

Vakiovenytykset vakiopaikalla pöydän alla.

Luumu esittelee komeita viiksityynyjään.

Pakkaspäivän völlistelyä. Onni on lattialämmitys.

Tässä kuvassa joko kuritetaan Kaveria tai annetaan kasvohoitoa.

Joulukuussa elämä muuttui pikku kirkupään tultua taloon. Kissojen mielialat olivat aluksi tyrmistyneet ja epäuskoiset. Tulokasta käytiin aluksi nuuhkuttelemassa hyvin varovasti metrin etäisyydeltä. Pienikin rasahdus ajoi kissat pikavauhtia kauas rapputasanteelle tarkkailemaan tilannetta. Hämmennys oli toki ihan ymmärrettävää, eihän tulokas muistuttanut edes etäisesti mitään tutuksi tullutta asiaa. Koiraksi se oli liian flegmaattinen, kissaksi liian kovaääninen ja ihmiseksi ihan liian pieni ja ennakoimaton.

K: WoooOOoot, mikä toi on?

L: Emt, mut mee sä eka.

Ei, mä en kertakaikkiaan nyt ymmärrä tätä. Eihän toi oo edes söpö ja karvanen, ja silti se on vallannu sohvan parhaan paikan.

Oli mikä oli, sitä on pakko pitää silmällä. Kirkupään vahtiminen menee kevyesti joulukuusen repimisenkin edelle.

Toisin sanoen kissojen ja Jälkeläisen yhteiselo on lähtenyt liikkeelle ihan terveen varuillaanolon merkeissä. On oikeastaan ihan hyvä, että karvahanurit karttavat beebeä vielä toistaiseksi, sillä eipä niitä muutenkaan uskaltaisi jättää keskenään vartioimatta. Tästä syystä mukulan unikortteerikin on kissoilta pääosin kiellettyä aluetta.

Poks

2009-12-28T16:24:00.001+02:00

No niin. Kontribuutioni maailman liikakansoitusongelmaan on nyt annettu. Lievästi rappeutuneet geenit on pantu eteenpäin, ja sitä myöten tehtäväni on evoluution kannalta täytetty. Kylä ny o hästii. Onnea vain jälkikasvulle, joka saa todennäköisesti taistella teininä huonon ihon ja temperamenttisen luonteen yhdistelmästä. Toisaalta siitä hyväkkäästä tulee todennäköisesti pitkä, tumma ja hyvännäköinen. Ihan mitenkään itseäni kehumatta.

Jälkeläinen, merkkiä ♀. Perinteisesti vaaleanpunaisissa pitseissä.

(Synnytys meni hyvin eikä ollut yhtään niin kamalaa kuin mitä olin etukäteen maalaillut. Ipana putkahti maailmaan päivää ennen laskettua aikaa, enkä ehtinyt homehtua synnärilläkään kuin hikiset pari tuntia ennen kotkan laskeutumista. Tikkejä nolla. Ei epiduraalia. Osa housuista menee taas jalkaan. Säästyin raskausarviltakin. Elämä on aika jees.)

(Ja ei, ötökkä ei syntynyt sektiolla. Kunhan nyt vain sattui olemaan aika täsmällinen tapaus. Keneltä lie moisen piirteen perinyt.)

Aurinkoenergiaa ja jaarittelua

2009-12-16T19:12:00.000+02:00

Dum-di-dum...

Ji-haa!

*Pläts*

*Ravist*

Aamuni alkoi varsin sulokkaasti aivastuksella ja raivoisalla nenäverenvuodolla. Jos Mies olisi ollut kotona kuuntelemassa älykkäitä one-linereitani, olisi ilmoille lennellyt ainakin muutama viisto Petteri Punakuono-kommentti ja jotain mutinaa siitä, miten rakastankaan verihyytymien hajua aamuisin. Mutta koska olen yksin, päädyin kirjoittamaan nämäkin kuolemattomat väläykset tänne. Oh well.

Koen pienen psykoosin tasoista riemua siitä, että pian saan taas käyttää housuja. Pelkkiin hameisiin ja kaapuihin verhoutuminen alkaa jo maistua ihan hintsusti pahville. Pahville maistuu myös se, ettei ompelukoneella ole voinut tehdä itselle käytännössä yhtään mitään pieneen ikuisuuteen. On niin ikävä leggareita ja pillifarkkuja... yhyyh. Lantioni on niin matala, etten kykene käyttämään edes maailman venyvimpiä leggareita, elleivät ne ole mammamallia. Vyötärökuminauha pureutuu muuten suoraan Jälkeläisen otsanahkaan.

Saattaa olla, että alemyyntien aikaan täällä riehuu kaistapäinen ostohysteerikko. Mitenkähän tämän hyvin alkaneen osta-vain-mitä-tarvitset-putken saisi jatkumaan myös vyötärön löytymisen jälkeen? (Ja ihan turha tulla tiputtamaan maan pinnalle jollain kuivilla ei se maha siitä heti mihinkään mee -tokaisuilla. Mulle riittää, jos puoletkin jää sinne synnärille. Ja sehän jää, en mä niin tuhdissa kunnossa ole. Eikä muuten kannata nitistä siitäkään, että kyllä se kiinnostus vaatehömppään siitä vielä laantuu, ootas vaan. Ei muuten laannu, nih.)

Mutta hei, ulkona on lunta. Lunta!

Viikon päästä vatsan pitäisi olla tiessään. Kääk. (Miksei kukaan kertonut, ettei raskausmahassa ole paniikkinappulaa?)

Bingo!

2009-12-14T09:23:00.004+02:00

Luulin olleeni ovela ja välttäneeni tämänvuotiset jouluruuhkat ostamalla kaikki joululahjukset jo marraskuussa. Jokin aika sitten huomasin harmikseni, että yksi lahja uupui joukosta. Hellou hermoromahdus ja metrinen jouluhalko otsassa. Tein niinkin mullistavan havainnon, että joulukaupoille EI kannata lähteä ainakaan lauantaina puolenpäivän maissa. Varsinkaan silloin, jos ei ihan välttämättä halua päätyä yleistäväksi esimerkiksi jonkun randomin nettihenkilön blogiin.

Itseasiassa te kaikki muut voisitte pysyä ihan vain kotonanne koko lopun joulunalusajan. Ja mieluusti vielä alennusmyynnitkin. Ok? Ukaasin uhmaajat voivat aikansa kuluksi harrastaa kassajonossa vaikkapa ns. pöljäkebingoa, sillä en kuitenkaan saisi teitä kiinni, vaikka tielleni tulisittekin. (Jos saisin, tirvaisisin graavilohella feissiin.)

Pöljäkebingon kategoriat:

Hei-pysähdytään-juoruamaan-tähän-liukuovien/-portaiden/hissinovien-eteen -tädit. Jos kerran oven edusta, tausta ja itse oviaukkokin ovat sopivia paikkoja kuulumisien vaihtoon, niin ette varmaan pahastu, jos parkkeeraan nonchalantisti tähän väliinne ja alan kaivamaan nenääni? Paikka kuin paikka, non?

Herra Hiki-Hannu. Se vuotuinen joulusauna tosiaankin on vasta puolentoista viikon päästä, mutta olisit silti voinut tehdä meille kaikille palveluksen ja ottaa varaslähdön. Voisit harkita uraa remontti-Reiskan apurina, sillä voin vaikka vannoa, että Anttilan seinistä irtoili maali takiasi. Oikeasti.

Rouva Parfyymijyrä. Kaikkien astmaatikkojen kauhu, jonka lähestymisen aistii jo puolta tuntia aiemmin silmien kutinana, permanenttiaineen kärynä ja hiuslakan hajuna. Biohazard-tarra olisi enemmän kuin tarpeen.

Herra Mä-olen-niiiin-kusessa. Lahjat ostamatta enää viidelle lapselle, omille vanhemille, mummolle, anopille ja vaimolle. Aikaa yksi lauantai-iltapäivä ja silmissä epätoivon himmentämä lasittunut katse. Tavataan usein seisomasta suolapatsaanomaisena hyllynvälitukkeena tai liinavaateosastolta tyynykasaan hautautuneena.

Herra Mä-olen-niiiin-kusessa-ja-luovuttanut-jo-ajat-sitten. Tavataan useimmiten Anttilan kassajonosta ostoskorissaan kaikenlaista krääsää aina unisiepparista aromipesään. Parhaiten tämän lajityypin tunnistaa kuitenkin sakeasta, jimbeamimäisestä hajusta ja onnellisesta hymystä.

Rouva Kiukkuinen Ihmismuumi. Rynnii yleensä puhvelin raivolla ruuhkassa eteenpäin. Kiukkuinen Ihmismuumi on helppo bongata, sillä se on yleensä hiestä märkä, naamasta punainen ja se etenee noin kolmen metrin tuntivauhdilla karkkihyllyä ja ulko-ovea kohti. Saattaa joissain tapauksissa raahata mukanaan isoa graavilohta.

Neiti Miks-ikinä-hainkaan-kauppaan-töihin. Tavataan yleensä kassakoneen takaa käärimästä lahjapaperiin vasenta kättään tai omia eväitään asiakkaan ostaman posliininorsun sijasta. Erityistuntomerkkeinä sameahko, ei-mihinkään-tarkennettu katse ja joulumuzakia hiljaisempi ääni. Lajin edustajien määrä kasvaa eksponentiaalisesti jouluaaton lähestyessä.

Rouva Makkaranmaistattaja. Yleisin esiintymispaikka on jättimarketin kapeimman käytävän ruuhkaisin mutka, joka sijaitsee yleisimmin maitohyllyn tai muun vähän käytetyn hyllyvälin kohdalla. Rouvan tunnistaa erityisen hyvin pahanmakuisen, hammastikulla seivästetyn einesmakkaran (makuvaihtoehtoina mm. herkullinen sepeli-pulunkakka) tyrkyttämisestä pahaa-aavistamattomille ohikulkijoille. Todellisuudessa kyseessä on ovela saalistustekniikka, ja ansaan langenneet päätyvät viiden kilon paloina kinkkulaariin alle vartissa.

Muuli. Näitä tavataan yleensä suurina laumoina Rouva Makkaranmaistattajan ympäriltä. Tunnetaan myös nimellä tarjouskinkku.

Herra Olin-epäonnekseni-firman-isovatsaisin-ja-nakki-napsahti. Tavataan yleisimmin istumasta jonkun teleoperaattorin tai muun firman mainoskojun edestä pukeutuneena punaiseen nuttuun ja takkuiseen muovipartaan. Kädessään tällä yksilöllä on normaalisti korillinen pahanmakuisia karkkeja. Herra punanutun voi bongata jo kaukaa, sillä se vetää oudosti puoleensa pikkulapsia.

Kirkupää. Eli silkohapsi. Tunnetaan myös nimellä Jos-et-nyt-ole-hiljaa-niin.

Kahdesta tai useammasta saman lajin edustajasta saa tuplapisteet, mikä taas tarkoittaa sitä, että silloin saa ostaa niin paljon suklaata kuin jaksaa kantaa ja syödä ne kertaistumalta. Koska joulu on kerran vuodessa vaan.

Onneksi.

(Ja jos et bongaa yhtäkään, olet aineissa.)

Kissamainen joulukalenteri

2009-12-06T14:16:00.001+02:00

Kaikille kissafaneille tiedoksi, että tämän linkin takaa löytyy ihanan Vladimir Punikin kissamainen joulukalenteri, jota kannattaa käydä kurkkimassa, mikäli pitää kissoista ja laadukkaista valokuvista. Punainen kolliherra saattaa olla joillekin Lemmikkipalstojen (ja Kissanpäivien) lukijoille jo entuudestaan tuttu kaveri. Mirristä otetut kuvat ovat kerrassaan loistavia, ja ne saavat taatusti hyvälle mielelle. Vaikka ei kai noin upeasta kisusta huonoja kuvia saisikaan :). Vladimirin kotisivuilta sai myös tilata hienoja kissakalentereita ensi vuodelle.

Joulukalenteriin pääsee myös kuvaa klikkaamalla.

Punaiset kissat ♥
.

Minä kättelen, kättelen, kättelen...

2009-12-06T06:09:00.000+02:00

.
Missä olette herra presidentti?

Olen täällä, täällä ylhäällä. Köyhien päidenne päällä, kristallikruunussa.

Hyvää itsenäisyyspäivää.
.

Eka luukku

2009-12-01T13:13:00.002+02:00

Meilläpäs kävi eilen joulupukki. Se kyllä näytti ja kuulosti ihan Mieheltä, mutta ehdalla pervosetä-äänellä mylväisty onkos täällä kilttejä lapsia -fraasi paljasti asian oikean tilan. Lahjasäkistään (eli kainalostaan) pukki kaivoi mukavan painavan paketin, jonka jouluisen pahvilaatikkokääreen sisältä paljastui esine, jota en ollut tajunnut edes toivelistalle laittaa.

Täytyy kyllä myöntää, että läppäri teki allekirjoittaneen varmasti paljon onnellisemmaksi kuin mitkään hajuvedet ikinä. Kiitos pukki. Tällast mä oon aiiina halunnu. Oikeasti. Surffailu onnistuu nyt varsin leppoisasti laiskanlinnasta käsin, eikä edes ihmismuumin epäkelpo fysiikka aseta enää rajoituksia Tärkeille Ajanvietteille, kuten lärvikirjailulle ja bloggailulle. Vielä kun joku keksisi pohjattoman Snickers-patukkakoneen ja lääkkeen alituiseen väsymykseen. Kokeilisin kyllä nukkumista, mutta joku hiton mittarimies änkesi kylään juuri mun päivänokosteni aikaan... äyh.

Hyvää joulukuun ekaa itse kullekin!

Lastenvaatepainotteinen vuorisaarna

2009-11-27T12:28:00.001+02:00

.
Tuumasin tässä, että koska kuitenkin pidän vaateorientoitunutta blogia, voisin turista sillä varjolla myös (ainakin) yhden merkinnän verran lastenvaatteista. Kun asia nyt sattuu olemaan ajankohtainen. Mikäli ette jo tienneet. Ihan kuin en sitä joka merkinnässä inisisi vähintään sivulauseessa. (Tästä tulikin sitten ihan hirveä epistola, ajattelin ilmeisesti korvata hitaan päivitystahdin megarönsyilevällä tekstillä...)

Tunsin lastenvaateostoilla ensimmäisiä kertoja pyöriessäni itseni joksikin epämääräiseksi AbFabin Patsyn ja transvestiitin risteytykseksi. Habituksesta puuttui ainoastaan karvaiset kämmenet ja suupielestä roikkuva rööki. Pikkiriikkiset vauvanvaatteet saivat käteni näyttämään jättisuurilta ja kömpelöiltä rekkamieskourilta. Joku aivomaterian syvin vaistokeskus yritti epätoivoisesti lähettää koko episodin ajan run or die-viestiä tajuntaani. Asiaa ei yhtään auttanut hyväntuulinen kassanainen, joka söpötti jotain lutusista potkareista samalla kun hakkasin hikikarpalo ylähuulella tunnuslukua kortinlukijaan. Ahistuin.

Ahistuin entisestään huomatessani, että lastenvaatteet ovat oikeasti ihan hirveitä. Markettien kohtuuhintaiset perusvaatteet ovat järjestänsä jonkun silmäpuolen paviaanin suunnittelemia. Sen lisäksi, että saan saksanseisojan kokoisia näppyjä otsaani vaatteiden likaisentunkkaisista värisävyistä, vedän suvereenisti joulusian sieraimeeni kaikista niistä miljoonista röllipeikkoprinteistä ja mikkihiirirytkyistä, mitä meille niin uutterasti tyrkytetään. Kun mä en tahtois pukee mukulaani miksikään Disneyn valomainokseksi. Niinku. En myöskään tyksi ihkuista glitteryksityiskohdista ja ties mistä rimpsurämpsyistä vauvanvaatteissa. Se on hei vauva. Se osaa sanoa gaa ja on tyytyväinen jo ihan pelkästään siihen, ettei sen ole kylmä. Mä taas olen eri asia, enkä mieluusti sulata verkkokalvojani (ja pankkikorttiani) ihan missä tahansa tauhkassa.

Ällöprinttien ja tunkkaisten värien sijasta kaipaan kirkkaita värejä ja yksinkertaisuutta. Röllipeikkojen sijaan vaikka palloja ja raitoja. Olen ollut ymmärtävinäni, että pikkulapset pitävät nimenomaan kirkkaista väreistä ja suurista väripinnoista. Miksi ihmeessä en siis ole löytänyt kaupoista tätä käsitystä vastaavia vauvanvaatteita? Haalistuvatko ne kirkasväriset vaatteet pesussa niin nopeasti, vai onko niitä vain kertakaikkiaan liian kallista valmistaa kohtuuhintaisena? Joo, Lindexillä oli jotain, mutta aika heikonlaisesti. H&M:llä en ole edes käynyt. Tutan vaatteet taitavat olla vahvimmin edustettuna beeben vaatekaapissa tällä hetkellä, heti randomien kirppisvaatteiden jälkeen. Periaatteenani on edelleenkin se, etten ala ostamaan uutena vaatteita, jotka ovat potentiaalisesti liian pieniä jo alun alkaenkin...

Esimerkiksi jotkut Polarn O. Pyretin vermeet ovat kyllä kivoja ja raikkaita, mutta en tosiaankaan ala maksamaan yhden puhekyvyttömän pikkuöttiäisen neuletakista neljääkymppiä. Sori but NÖY. Syön sitten silläkin rahalla mieluummin vaikka kilokaupalla homejuustoa ja graavilohta, stana. (Näitä kyseisiä Perceleen keksintöjähän ei saa tiinehtyneenä nauttia, koska niistä saa välittömästi listerian ja sitten gualee nopeammin kuin ehtii ääntää possunuha. Don't get me started *.)

^ Tämmösiä Me haluttais...

^ ... mutta tämmösiä Meille tarjotaan. Yyh. (Ellos.fi)

Noh, jos värikkyys ei ole vauvanvaatebisneksessä in, niin otetaan sitten päivän sanaksi raikkaus. Hankitaan ötökälle garderoobiin vihreitä ja oransseja sävyjä valkoisella pohjalla. Hillitysti toki, ettei jälkikasvu vain liikaa innostu värikarkeloista ja kasva vahingossa vaikka kierosilmäiseksi tai psykopaatiksi. Äitiyspakkaus jatkoi sattumalta kanssani samaa linjaa, liekö sitäkin ollut kokoamassa joku mikkihiirimaailmaan kyllästynyt kiukkupussi.

Äitiyspakkauksesta paljastui onneksi ällöilyn sijaan raikasta värimaailmaa. Hippu lisäpirteyttä ei tosin tekisi näillekään pukimille pahaa... (Kela.fi)

Vasemmalla äippäpakkauksen tarjontaa, oikealla allekirjoittaneen omia ostoksia. Vaaleanvihreä ja -oranssi ovat ilmeisesti päivän sana?

Randomia hauskaa: Lindexin pingupyjama ja Anttilan tassutossut. Ja tietty ite tehty pipa.

^ Lisää ite tehtyä. Kietaisupaitojen ja potkuhousujen kaavat otin jostain kirjaston kaavakirjasta. Kankaat ovat aiemmista projekteista jääneitä jämäpaloja, joten väriskaala on näissä vähän sinivoittoinen. Kaikki ite tehdyt ovat kooltaan aika pieniä.

Hip hei presto, värimaailmawhinetyksestä ilman aasinsiltaa suoraan sukupuolipolitiikkaan. Sekin nimittäin rajaa jo valmiiksi ihan pihalla olevan to-be-maman valinnanmahdollisuuksia aika railakkaasti. Mulla ei ole mitään jyrkkää kantaa sukupuolisidonnaiseen kasvatukseen, mutta en ihan mieluusti pueta pikkumirkkua Puuha Pete-haalareihin tai vaihtoehtoisesti pikkupaavoa pinkkiin tutuun. Jäljelle ei siis jää juuri muuta kuin niitä beessejä potkareita, sillä kaikkiin kirkkaanpunaisiin tai -sinisiin vaatteisiin on ollut aivan pakko takoa jonkun bimbobarbin tai prätkähiiren pärstä. Ongelman ytimenä piilee se, etten mä edelleenkään tiedä, minkä merkkistä sinappikonetta olen työstämässä. Onko sukupuolineutraalius joku synonyymi värittömyydelle, mitähäh?

Ja sitten - vihoviimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä - kirpputorit. Multa ihan oikeasti repee naama siihen, kun ihmiset eivät osaa kirjoittaa sitä vaatteen kokoa siihen hintalappuun. Käy nyt sitten tällä hermorakenteella lävitse jokikinen ikkipikkinen vaate, käännä se nurinpäin, oio pesussa tuhannen mutkalle mennyt kokolappu, tihrusta, vääntele ja tiiraa valoa päin - ja pety. Ei prkl.

Kirppislöytöjen kivoimmat. Olisin mieluusti ostanut myös kirkkaansinisiä ja -punaisia vetimiä, jos olisin löytänyt. Myrkynvihreästä nyt puhumattakaan.

Olisin oikeasti ollut aivan äärimmäisen kiitollinen, jos edes joku olisi ymmärtänyt koota kaikki alle puolivuotiaan kokoiset vaatteet vaikkapa yhteen pahvilaatikkoon, iskeä päälle könttähinnan ja panna myyntiin. Aika monesti olemme kiertäneet Miehen kanssa tuppisuina kirppiksen minuutissa läpi, hypänneet autoon ja päästäneet yhtä kurkkua kaamean valivaliälämölön ilmoille puuttuvien kokolappujen vuoksi. Aaaargh. Kun se olisi niin helppoa. Niin yksinkertaista. Mutta kun ei.

Pahvilaatikko, ihmiset. Pahvilaatikko ja kokomerkinnät. Jooko?

Ugh, olen mölissyt.

* Aggressionpurkaus sponsored by intterwebin vauvapalstahysteerikot

Kuulumisia

2009-11-23T10:18:00.000+02:00

Tonttu Korvatunt... eikun ihmismuumi Ounasvaaralla.

Hengissä ollaan, juuri ja juuri. Muutama aurinkoisempi päivä teki ihmeitä ja sain jostain pienen ekstra-annoksen energiaakin. Reilun viikon takainen pikaloma Lappiin vei mehut aivan totaalisesti ja taisin unohtaa aivonikin jonnekin Rollon perämetsille, niin vaikealta tämä lauseiden muodostaminen nyt tuntuu. Olen vahvasti sitä mieltä, että puolen vuoden pimeys ei tee hyvää yhtään kenellekään. Karhutkin nukkuvat talviunta oikeasti ihan vain siksi, koska nekään eivät tykkää pimeästä.

Kuluneen viikon aikana olen leiponut pipareita, lukenut lukemattomia kirjoja, nukkunut huonosti ja shoppaillut muutamia harvoja, ihania asioita. Bloggailua aion pitää edelleen sivutoimisena ajankuluna, joten raportteja niistä harvoista, ihanista asioista putkahtelee jatkossakin eetteriin määrittelemättöntä tahtia. Ajattelin ensin valaista syitä laajemminkin, mutta tulin siihen tulokseen, että why bother. Vetoan tiinehtyneen oikeuteen olla impulsiivinen, äkäinen ja tuiskahteleva. Vatsaonteloa täyttävä terroristi hylkää ennusteiden mukaan yhä pienemmäksi käyvän yksiönsä tasan kuukauden päästä, joten voi olla, että täällä on sen jälkeen aika hiljaista muutenkin.

Olen muuten miettinyt jälkikasvun nimeämistä Messiaaksi. Mielestäni se olisi jouluvauvalle ihan sopivan vaatimaton nimi. Se varmaan toimisi tosi kivana piristeenä ja korvauksena koko elämän ajalta pilatuista jouluista ja synttäreistä ("Mä nyt ostin sulle vaan yhen lahjan ku ajattelin lyödä kaks kärpästä..."). Lisäksi se antaisi varmaan myös arvaamatonta riemua niinä hetkinä, kun kaverit pääsevät jo baariin mutta itse ei vielä ("Mitä eiks sulloo ikää?"). Meiltähän löytyy heinälatokin sopivasti tuolta pihalta, sinne olisi hyvä pykätä real-life-joulukuvaelma pystyyn noin muutenkin. Kullan ja mirhamin sijasta mulle saa tuoda suklaata ja joululahjoja, ja aasien ja lampaiden tilalta paikalle sopii roudata kissoja.

Sounds like a plan.

Ps. Pahoittelut niille, jotka odottivat jatkoa Muodin Huipulle-juttusarjaan. Ohjelman ideat alkoivat (niin kuin itsekin huomasitte) toistaa itseään aika pahasti. Uusien ajatusten esittäminen analyyseissä kävi yhä vaikeammaksi, siitä tuli itselleni jopa suoranainen rasite. Tuntui typerältä toistaa samoja ajatuksia viikko toisensa jälkeen. En välttämättä tosin olisi ehtinyt muutenkaan käydä jaksoja läpi loppuun asti, joten samapa tuo... Ehkäpä joku innokas haluaa jatkaa analysointia ja vinkata mullekin asiasta ;)?

Mutta eniveis, toivottavasti Maria voittaa. Se Jenni Vartiaiselle tehty mekko ja viime kertainen raitajuttu olivat niin napakymppejä!

Titityy

2009-11-15T13:17:00.008+02:00

.
Nyt lentelee ruuvit päästä siihen malliin, että jättäydyn suosiolla blogibreikille. Palaan ehkä huomenna tai vasta ensi vuonna, mutta hiljaisuus ja riippumattomuus on tällä hetkellä mun juttuni.

Kun koneen käynnistäminen tuntuu velvollisuudelta on aika hiljetä hetkeksi. Erityisen suositeltavalta se tuntuu siinä vaiheessa, kun tuntee itsekin tuottaneensa ala-arvoista tekstiä jo pidemmän aikaa.

Väsyttää.

(Edit: Vanhemman pään postaukset ovat väliaikaisesti piilossa. Tää koko homma kaipaa pahasti uudelleenorganisointia ennekuin jaksan jatkaa vanhaan tapaan. Satunnaisjuttuja saattaa silti tipahdella silläkin välin.)

Joulukinkun kosto

2009-11-12T10:10:00.001+02:00

Hello murut, mitä kuuluu? Mulle ei kuulu mitään. Taivas on harmaa, velvollisuudet velvoittaa. Kivuuksiin ei jaksamista eikä pystymistä, kiitos temppuilevan selkäruotoni. Omistan kolmet housut jotka mahtuvat päälle, ne ovat kaikki pyykissä. Ei asukuvia tänään. Eikä muuten koko loppuviikollakaan, sillä tomumajani vaihtaa leveyspiiriä kelpo harppauksen pohjoisemmaksi. Vai vaihtaako, sekin on vielä epäselvää. Ehkä sen jälkeen on jaksamista ja kivuuksien kerrontaa. Ehkä palaan kotiin poronkarvaisten joulukoristusten kanssa mutta toivottavasti (ja luultavasti) en. Kuolleet karvat on vistoja. Melkein yhtä ällöjä kuin kuin kuolleet höyhenet ja niistä tehdyt iltalaukut. Laukku ei osaa lentää eikä se tarvitse höyheniä. Nenääni haisee ikkunakitti ja se muistuttaa siitä, missä vietän seuraavat pari tuntia. No rest for the wicked or the raskautuneet, sattui selkään tai ei.

Viime päivien suurimmat adrenaliinipiikit olen saanut lukemalla H1N1-aiheisia keskusteluja ja harmittelemalla sitä, etten ole vielä gradunkirjoitusvaiheessa. Tutkimusaineistosta ei ainakaan olisi pulaa. Ei ihmekään että kansa on kaaoksessa, jos ihmisten lähdekritiikin taso on oikeasti sitä luokkaa kuin näyttää olevan.

Oma vinkkini pöpöjä ja rokotuksia pelkääville on seuraava: Ottaa slipoverin... eikun foliohatun pooois ja hengittää syvään. Sitten ottaa aivon käteen, panee netin kiinni ja ajattelee ihan ite, ihan omilla pikku aivoilla. Naapurin horoskooppeihin ja enkeleihin uskovalla hypokondrikko-Mirkulla on toki myös aivot, mutta käytä silti omiasi, jooko. Vaihtoehtoja on tasan kaksi:

a. Ota rokotus ja kärsi seuraukset
b. Älä ota rokotusta ja kärsi seuraukset

Toisin sanoen tervetuloa valintojen maailmaan. Kukaan ei tiedä ihan sataprosenttisen varmasti, mitä kannattaa tehdä tai kuka on oikeassa. Kyse on lähinnä siitä, minkä valinnan kanssa juuri sinä urpo siellä pystyt loppuelämäsi elämään. On olemassa riski, että valitset väärin, mutta älä huoli, olet tuskin ainoa. Elämä on. Varmaa on ainoastaan se, että se foliohattu ei kuolemalta suojaa, eikä rokote takaa ikuista elämää.

JA ennen kuin kukaan kysyy niin tiedoksi, että mä en aio keskustella omasta henk. koht. rokotekannastani tai valinnoistani täällä. Hakekaa vertaishysterianne muualta. Sen sijaan jok'ikinen wikilinkkien tai mutuhöpinöiden kommenttiboksiin linkkaaja naulataan otsanahasta seinään ja hyödynnetään käytettyjen rokoteneulojen tikkataulualustana. Alan pikkuhiljaa olla vakuuttunut siitä, että koko sikainfluenssa on pelkkä evoluution julma kikka saada kaikki turhimmat kananaivot stressaamaan itsensä hengiltä maailmaa ja allekirjoittanutta rasittamasta.

Terveisin ihan helvetin ärtynyt ja tylsiintynyt känkkäränkkä.

Muodin huipulle - kutosjakso

2009-11-09T12:15:00.001+02:00

.
Hei hou, ihmiset. Olen ollut huomaavinani, että nämä MH-postaukset ovat tuoneet mukanaan joukon uusia lukijoita. Ajattelin tässä ihan silkkaa huomaavaisuuttani tuoda julki, että postaukseni eivät koskaan ole millään tavalla päiviin sidottuja - ne tulevat, kun tulevat. Tällä hetkellä ne riippuvat mitä suurimmin siitä, pystynkö istumaan tuolilla kauemmin kuin viisi minuuttia putkeen ilman, että jotain paikkaa särkee. Elämä on.

Tehtäköön näin ollen samantien tiettäväksi myös se, että joudutte ensi kerrallakin odottamaan analyysejäni ainakin maanantaille, sillä tässä päässä piippaa varattua koko loppuviikon (onni on nauhoittava digiboksi). Kiitän kuitenkin nöyrimmästi kiinnostuksesta ja päästän eetteriin perjantaista asti luonnoskansiossa pyörineen paperivaatehaasteen.

"Suunnittelijoiden kuudes haastetehtävä oli valmistaa muotiluomus Olivia-lehden sivuista."
Lähde: Maikkari

Luvassa on siis paperivaatteita. Kiinnostavaa sinänsä, mutta toisaalta itseni kannalta vaikeaa. Paperivaate ei varsinaisesti ole vaate, joten sitä ei voi analysoida sellaisena. Miellän nämä viimeviikkoiset työt enemmän teoksiksi ja analyysitkin ovat sen mukaisesti vähän suppeita. Voittaja sai tällä kertaa immuniteetin sijasta palkinnoksi oman asunsa joulukuun Olivian kanteen.

1. Jarno - viikon voittaja

Jarno ei ollut tämänkertaisen haastetehtävän voittajasuosikkini. Kärkikaartia toki, mutta jostain tuntemattomasta syystä en lämmennyt puvun tulenlieskamaiselle olemukselle. Pintarakenteessa on huomiotu materiaalin ominaisuudet kerrassaan erinomaisesti - puku on yhtä aikaa kova ja pehmeän pyöreä. Se ei ole paperimainen sanan negatiivisessa, halvannäköisessä merkityksessä, vaan upean moniulotteinen. Allekirjoittaneen varauksettoman ihailun olisi saanut todennäköisesti eri värivalinnoilla, mutta se taas on ihan puhtaasti smaksak. Hyvähyvä, taputapu.

2. Olga

On harmi, ettei Olgan alkuperäinen idea täyttää mekkokehikko korinpohjamaisella punoksella toteutunut - se olisi varmasti ollut hieno. En kuitenkaan pitänyt tätä hätäratkaisuakaan mitenkään superhuonona, vaikka tuomaristo muistaakseni haukkuikin sen vähän muovisen näköiseksi (tjsp). Mekko näyttää tuollaisenaan melko futurisiselta ja tuo mieleen 60-luvun ja hopeiset gogo-saappaat. Vaihtoehtoisesti saan mekosta outoja Kylli-täti feat. New Order-viboja. Veikkaan, että jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi lopputuloskin ollut näyttävämpi.

3. Mirkka

En varsinaisesti oikein tajunnut tätä Mirkan asua. Selkäpuolen graafiset siivekkeet ovat hienot, mutta ilman niitä mekko olisi totaalinen floppi. Onko tuo helma muuten kangasta vai paperia? Pisteitä kuitenkin ideasta käyttää materiaalina kankaasta otettuja kuvia.

4. Mert

Mert oli yllättäen tällä kertaa voittajasuosikkini. Mekon värimaailma ja skarpit laskokset olivat mielestäni niin Oliviaa. Luulen, että tämä asu olisi ollut kansikuvauksissa voittajapukua enemmän edukseen näyttävän pääntiensä ansoista, mutta eivätköhän nuo ammattilaiset tiedä paremmin. Ilahduin myös siitä, että Mert suunnitteli kerrankin asunsa jollekin muulle kuin sille perinteiselle airhead-stereotyyppi-bimbo-jetset-diivalle ja toi mukaan subjektiuden ja katseen kohteena olemisen sijasta (vai pitäisiköhän kuitenkin sanoa lisäksi) tietynlaisen voimaannuttavan aspektinkin. Tällä kertaa saimme nähdä tissiruusujen sijasta soturijumalatarhenkeä.

En tiedä ymmärtääkö kukaan tätä mun antipatiaa Mertin vaatteita kohtaan... en vain pidä siitä, että nainen esitetään jatkuvasti jotenkin raivostuttavan alleviivaavasti passiivisen avuttomaksi pyntättynä, herkkänä hedelmällisyysesineenä. Noh, ensi kerralla todennäköisesti palataan takaisin sisäkköasuihin ja ruusuteemaan... :P

5. Maria

Marian asussa hienointa oli nahkamaiseksi käsitelty paperin pinta. Muuten asu jäi ainakin telkkarin välityksellä vähän haljuksi.

6. Katri

Katri kuului jälleen kerran kilpailijoiden parhaimmistoon. Mekon pinta oli toteutettu hienosti, mutta samalla paksu ja raskas pintarakenne söi asusta vaatemaisuutta pois. Mielestäni se näytti vähän turhan kovalta ja paksulta paperimassakuorelta kiinnostavasta pinnastaan huolimatta. Jotenkin helmaosa näyttää myös aavistuksen muodottomalta. Kaipaisin siihen selkeämpää ja kovempaa linjaa.

7. Antti

No, enpä vakuuttunut Antin tämänkertaisestakaan työstä. Syvemmän (ja tylsemmän) kotelomekkoanalyysin sijaan kehotankin mieluummin visiteeraamaan miehen nettisivuilla ja tutustumaan tämän normaaliin suunnittelutyyliin. Ohjelmassa nähdyt kellohelmamekot ja yksinkertaiset hamoset taitavat olla Antin tavaramerkki ja mikäs siinä - oikein mallikelpoisilta vaikuttavat. Se suunnitelmallinen innovatiivisuus, mitä verkkosivujen vaatteissa näkyy puuttuu kuitenkin mielestäni kilpailutöistä lähes kokonaan. Antti onkin ehkä enemmän valmisvaatesuunnittelija kuin hautecouturedesigner, eikä siinä ole mitään pahaa.

Sain pienet naurut mister Tuupaisen tylytyksestä:

"Antin asut eivät mielestäni kuitenkaan ole vaatteita. Ne ovat päälle liimattuja asuja, joissa on yritetty huijata, että siinä vaatteessa on jotain, vaikka ei olekaan, tuomari kuvaili."

"Antilla on hyvin pr-ja puhepuoli hallussa, mutta mielestäni hän ei ole kauhean lahjakas. Antti ei vain välttämättä itse sitä tajua eikä välttämättä kaikki ulkopuolisetkaan."

Muahah. No, en yhtään epäile, etteikö Turon Red Label-pukujen takana oleva mies todellakin tietäisi mistä puhuu. Vähän kuitenkin veikkaan, että Antti viis veisaa Tuupaisen turinoista ja hyvä niin. Lahjakkuutta kun on monenlaista. Sitä, toisin kuin itse vaatteita, ei voi arvostella.

8. Laura - viikon tippuja

Huh. Tässä asussa on yhtäaikaa liikaa ja liian vähän kaikkea. Liikaa kiiltoa, vyön olisi voinut jättää pois, liikaa yksityiskohtia ja hajontaa. Helman kukkahärpellykset ovat mielestäni hyvä idea, mutta niitä olisi mielestäni pitänyt olla hurjan paljon enemmän, jotta asussa olisi ollut jokin selkeä painopiste. Tässä, kuten monessa muussakin asussa, olisi ollut hyvä ottaa huomioon vaatteen käyttökohde, eli se Olivian kansikuva. Huomionkiinnittäjäelementtien olisi siis tullut olla jossain kasvojen tietämillä, tai ainakin sijoittua ylävartalolle.

Mitenkäs paperiasut upposivat teihin?

Suohirviö kahluusaappaissa

2009-11-05T12:11:00.008+02:00

Tänään on suohirviö-päivä. Niille jotka eivät tiedä: suohirviö-päivä vastaa melko tarkalleen normaalia tyhmäruma-päivää sillä erotuksella, että se on noin kiljoona kertaa pahempi. Silloin naama ei kestä päivänvaloa, ajatus ei juokse ja yllä on liian pieni takki. Mikäpä siis voisi olla parempi hetki kodak-momentille kuin roskienvientimatka?

Mutta kuten aina, jokaisella kliseellä on hopeareunus, taskulampun päässä on valoa, insert-your-own-loppuunkulunut-sanonta-tähän ja lopussa kiitos seisoo. Kyllä, ne ovat juuri ne saappaat. En ole vielä päättänyt, haluanko itseäni mieluummin kutsuttavan husaariksi vai kasakaksi, mutta ratsupiiska kuuluu komboon joka tapauksessa vahvasti. Hevoset jätettäköön mielikuvien ulkopuolelle - ne on isoja, ne ei tykkää musta eikä ne osaa tehdä tarpeitaan hiekkalaatikkoon.

Se on täytetty. Kenkäkiintiö, meinaan. Toistaiseksi.

Joululahjalista Vol. 1

2009-11-04T12:15:00.001+02:00

.
Hyvä Jouluhenkilö

Ihan ensi alkuun haluaisin kiittää Sinua viimevuotisista tuomisistasi. Suoristusrauta on ollut kovassa käytössä ja karkit syöty kauan sitten hyvällä ruokahalulla. Erityiskiitoksen haluaisin antaa suuresti kaipaamistani kotitossuista, jotka olivat kovin mieleiset, mutta valitettavan heikkolaatuiset. Pyytäisin Sinua näin ollen kiinnittämään laadunvalvontaan jatkossa hieman enemmän huomiota, sillä töppösiin tuli reikä jo muutaman kuukauden käytön jälkeen. Luonnollisesti ymmärtänet, että allekirjoittaneen aivokapasiteetilta ei voida vaatia kuitin, töppösten ja vaihtomahdollisuuden hyödyntämistä, etenkään siinä tapauksessa, että vaihtokuitti on nyt roikkunut vuoden muistitaululla allekirjoittaneen sitä muistamatta. Ymmärrät varmasti, että tämä on puhtaasti Sinun vikasi, ja että se vaikuttaa oleellisesti joulusukan viereen jätetyn maitolasillisen ja keksien laatuun.

Pyytäisin Sinua laittamaan haikarapoliittisista syistä jo näin hyvissä ajoin korvasi taakse (mikäli omistat sellaisen) nämä seuraavat, vaatimattomat lahjavinkit:

♥♥ iPod-kuulokkeet
Eli sellaiset iiisot, kivat möllykät, joista musiikki raikaa ruuhkabussissa mukavasti penkkinaapurinkin tärykalvoille. Tarkoitan siis nimenomaisesti mallia ei-korvaan-tungettavat. Luotan Sinun ylivertaiseen asiantuntemukseesi tässä asiassa.

♥♥♥ Tigin Self Absorbed shampoo ja hoitoaine
Tiedän, että tiedät shampoovalikoimani koostuvan pelkistä hiushippiaineista ja markettishampoista, mutta haluaisin silti edes kerran kokeilla näitä paljon kehuttuja Tigejä. Tiedämme molemmat, että petyn niihin joka tapauksessa (muistellaanpa vaikka sitä parin vuoden takaista case Sebastiania), mutta... mä vaan tahon.

♥♥♥ Trendin / Olivian vuosikerta
Olisi vaihteeksi kiva saada vuosien tauon jälkeen joku lehti suoraan kotiin. Ja let's face it, mä en vaan saa ihastella ihania bloggaajia tarpeeksi täällä netissä ;D. Vaihtoehtoisesti Gloriakin käy. Tai Moda.

♥♥♥♥♥ Miss Dior Cherie EdP
Tuoksu, josta sain kesällä päähänpinttymän. Parfyyminä aika kallis (mutta kivempi, vinkvink), eau de toilettena vähän edullisempi, mutta nopeammin haihtuva.

♥ Sähkövatkain / rikkaimuri
Ehkä vähän proosallista, mutta ah, niin tarpeellista.

♥♥♥♥♥ Kissinpoika
No, saahan sitä toivoa XD.

♥♥♥♥ Lahjakortti ja aika kampaamoon
Kuten varmasti tiedät, kampaajalle raahautuminen on kaltaiselleni luonnonkauniille yksilölle välillä todella ylivoimaista. Tästä syystä ajan varaaminen valmiiksi on aivan ehdottoman tärkeää - muuten unohdan koko jutun. Tiedät, että olen kotona... noh, koko ensi vuoden. Ja ajankohta riippuu puhtaasti siitä, koska saan haikaranhylkäämälle kaitsijan - eli tiedätkyllämistä. Tai siis kenestä.

♥♥♥♥ Lahjakortti jalka-/kasvo-/tms-hoitoon
Ei tarvinne perusteluja.

♥♥♥ Tummanharmaa mariskooli kissojen rikkoman tilalle
Ihan vain siksi, koska juuri se nimenomainen skooli oli mielestäni todella kiva, toisin kuin ne tavalliset, suomenlipunsiniset kettukarkkikipot...

Ai niin. Mikäli haluat lahjoittaa jotain baby-aiheista tavaraa, niin pyydän huomioimaan seuraavat seikat:

* Vaikka ne alle 60-senttiset bodyt ja potkarit ovatkin ihan lutulutulässynlääsöpöjä, on tilanne tällä hetkellä se, että allekirjoittanut kirjaimellisesti hukkuu niihin. Kakaroilla on taipumus kasvaa, ja ne mitä luultavimmin tarvitsevat vaatteita myöhemminkin - tämä ihan vaan niinku pikku vink-vinkkinä.

* Lattiaan naulatun jalkapallon lisäksi meillä ei juurikaan ole leluja, ellei kissankarvatolloja lasketa sellaisiksi. Kelpuutamme pukinkonttiin niiden lisäksi myös sukat, tumput ja kupolinverhoimet. Pastellisävyjen lahjoittajat teloitetaan (joulu)aamunkoitteessa.

* Mikäli haluat olla hyödyksi, niin tuo kestovaippoja. Lupaan vastalahjaksi briiffata Sinua säännöllisin väliajoin niihin kertyneen substanssin eri olomuodoista.

Rakkain terveisin
Midinetti

Ps. Pidätän itselläni oikeuden päivittää ja muokata tätä listaa jouluun saakka. Saattaa myös olla, että julkaisen siitä hieman pinnallisemmankin version... jouluna kun saa huoletta haaveilla turhanpäiväisestäkin tavarasta.

(Ja ei, nyt ei todellakaan ole liian aikaista ajatella joulua. Ensimmäiset glögilasillisetkin on jo juotu ;D.)
.

Julkaisematta jäänyttä

2009-11-01T13:56:00.003+02:00

Hänen Korkeutensa elementissään. Kumartavat alamaiset on rajattu kuvasta pois.

Siamilaiskissan uusi ulottuvuus: siamilaiset kaksoskissat.

Älä rupee mulle.

Pari viikkoa sitten meillä kyläili jälleen kerran pieni tabbykisu. Otus oli ujolla päällä ja halusi kameralle pousaamisen sijaan keskittyä levittelemään pellettipurua ympäri eteistä. (Tai joo, ehkä ne oli nuo meidän omat ilkimykset...)

Ai vill kill juu antil juu dai!

Todistuskappale siitä, että kantokoppaankin on mahdollista mennä vapaaehtoisesti. Varsinkin silloin, kun se ei ole oma.

Muodin huipulle - vitosjakso

2009-10-30T13:24:00.007+02:00

Heti alkuun on todettava, etten syttynyt tällä viikolla oikein yhdestäkään kilpailutyöstä. On sinänsä harmi kuitata jonkun aikaa ja vaivaa vaatinut kilpailutyö laimealla entiiä-lausahduksella, mutta jostain syystä nämä puolukkamekot eivät herättäneet allekirjoittaneessa suurempia ajatuksia. Onneksi sentään kilpailijat vähenevät viikko viikolta, joten toivoa sopii, että analyysitkin tästä syvenevät pikkuhiljaa.

"Suunnittelijoiden viides haastetehtävä oli toteuttaa punainen, elegantti, kaunis cocktail-puku, joka kuvasti pohjolan kaunotarta. Inspiraation lähteenä oli uusi, puolukanmakuinen suklaa." Lähde: Maikkari

Itselleni tuli kilpailijoiden tehtävänannosta välittömästi mieleen jäykkä, punainen pellavakangas. Jostain syystä pellava mielestäni kuvastaa aivan erityisen hyvin pohjolan karuutta ja juurevuutta. Jäykästä kankaasta olisi voinut muotoilla jyhkeitä helmaratkaisuja, joiden kautta puolukan olemus olisi saattanut avautua yllättävälläkin tavalla. Satiiniin yhdistettynä pintojen välille olisi voinut hakea kivaa jännitettä (vrt. kirpeä puolukka ja pehmeä suklaa). Harmikseni yksikään kilpailija ei uskaltautunut pellavalinjalle.

1. Maria - viikon voittaja

Maikkarin kuvat ovat tällä viikolla aivan ennätyshuonoja. Marian mekossa on upeasti muotoillut hihat laskoksineen, mutta niistä on kuvien perusteella vaikea saada käsitystä. Olin tyytyväinen siihen, että Maria viimein voitti viikkohaasteen, vaikka tämä mekko ei ehkä naisen parasta antia olekaan. Helman vinot leikkaukset jäivät itselleni vähän hämäriksi, enkä ole tuon kuvan perusteella muutenkaan vakuuttunut helmaosan istuvuudesta. Mielestäni alaosan kikkailut olisi voinut aivan huoletta jättää poiskin ja antaa kaikki huomio kiinnostaville hihoille. Punainen ja fuksia on yksi suosikkiväriyhdistelmistäni ja olin hyvin iloinen, ettei tuomaristo teilannut sitä, vaan kehui oudoksi mutta toimivaksi komboksi. Kiero värisilmä rokkaa.

2. Olga

Olga otti mielestäni hauskalla tavalla käsittelyyn puolukan eri ominaisuudet. Kiiltävyys, huurteisuus ja tietynlainen kylmyys käyvät hyvin ilmi materiaalivalinnoista. Kiiltävyyden myötä mukaan tuli kuitenkin myös jonkinlainen muovinen elementti, mikä ei välttämättä ole paikallaan vaatteessa, jonka ei ole tarkoitus olla teos, vaan käyttövaate. Olgan asun muotokielessä on jotain, joka on mielestäni vähän vinossa... tunnustan kuitenkin pitäväni tästä, juuri noiden edellä mainitsemieni asioiden vuoksi.

3. Mirkka

Jälleen kerran kiroan näitä kuvia, joista ei pysty erottamaan minkäänlaisia yksityiskohtia. Mirkan cocktailmekko oli hengeltään hieman 40-50 -lukulainen, hyvin naisellinen ja elementeiltään todella klassinen. Periaatteessa hyvin ajan hengen mukainen siis, mutta jollain tasolla myös aika nähty. Olisin kaivannut tähän vähän lisää jotain... jännitystä.

4. Mert

En jollain tasolla oikein arvosta sitä fiktiivistä naista, jolle Mert asujaan suunnittelee. Tämän arvokysymyksen ohi on vaikea nähdä ja tarkastella vaatetta pelkkänä vaatteena. Pystyn kuitenkin toteamaan, että materiaalivalinta on tässä tapauksessa oikein onnistunut, ja mekkokin kokonaisuutena... ihan kiva. En henkilökohtaisesti pidä valmiiden silkkinauhojen käyttämisestä olkaimina, sillä ne näyttävät yleensä vähän halvoilta ja turhan kotikutoisilta. Noista rynnäsruusuista olisi taas paljonkin sanottavaa, mutta olenpa hiljaa...

5. Laura

Laura ei ole missään vaiheessa kuulunut suunnittelijasuosikkeihini, mutta tämä mekko pääsi jopa vähän yllättämään. Materiaaleissa oli yhdistelty kivasti kevyttä ja raskasta, kiiltävää ja mattaa, liikkuvaa ja vähemmän liikkuvaa. Cocktail-tilaisuudessa nähty puolivalmis mekko oli ilman sifonkiosiota aika tylsä, mutta nyt se erottuu muista. Ilmava ja heiluva helma oli asun parasta antia. Hieman kreikkalaistyylinen rypytys ja toispuoleinen olkainviritys olivat ihan toimivia ratkaisuja, vaikka olalla oleva kangaskaistale vaikuttikin mielestäni vähän turhan paksulle.

6. Katri

Tästä asusta on ehkä vaikeinta keksiä sanottavaa. Takakappaleen tyllirypytys oli onnistuneen näköinen ja toi kivaa vaihtelua muuten aika tavalliseen juhlapukuun. On ehkä vähän hassua kritisoida näin näyttävää asua tavalliseksi, mutta mielestäni ei vaadi suurtakaan mielikuvitusta tehdä juhla-asu, jossa on vain huikeasti laskoksia, vedoksia ja ryppyjä.

7. Jarno

Niputan tämän samaan kastiin kuin tuon Katrin mekon. Materiaalivalinta on kiva, mutta muuten toteutus jää mielestäni vähän tylsäksi. Jotenkin toivoisin, että jos asussa korostetaan noin paljon jotain ruumiinosaa (kuten tässä tapauksessa olkapäitä), jätettäisiin jotain muuta vastaavasti hyvin vähälle huomiolle. Torttu tortun päällä ei kaunista ketään. Näen tässä mekossa kuitenkin enemmän uutuusarvoa kuin Katrin omassa. Korostetut olkapäät ovat aika tätä päivää, etten sanoisi. Hassua oli mielestäni se, että tuomaristo kritisoi Jarnon asua lyhyeksi, kun Katrille ei puolestaan mainittu asiasta mitään...

(Ja mielestäni tuo Jarnon malli käveli kuin peräpukamainen kameli... mutta sehän ei taas liity asuun millään tavalla. Toivottavasti.)

8. Antti A.

Hmm... aivan kuin olisin nähnyt tämän joskus aiemminkin...? Tyllirypytys, takaa sidottu malli, kellohelma... joo-o. Pidän kyllä edelleenkin tyttömäisistä kellohelmamekoista, mutta tämä alkaa ihan oikeasti käydä vähän tylsäksi. Sääli, sillä Antti on sarjan kiinnostavimpia hahmoja, enkä sen vuoksi toivo tämän tippuvan.

9. Antti P. - viikon tippuja

En sen puoleen toivonut tämän toisenkaan Antin pudotusta, mutta nyt kävi näin. Vatsan päälle rakenneltu pliseeraussäkki ei varsinaisesti pue ketään, ellei kyseessä sitten ole raskausvaate. Todella ikävä ja tökerö virhe, ei voi muuta sanoa. Heiheit vaan sarjan sympaattisimmalle jampalle.

Kuten sanottua, en osaa nimetä suosikkiani tällä viikolla. Mitäs asiaan toteaa armoitettu muotiraati?

Edit: Vähennetty vähän tautologiaa. Jollain tasolla ei vaan aina jaksa välittää.

Aurinkovärihaaste

2009-10-28T11:40:00.007+02:00

Katarimaria haastoi minut kuvaamaan kotoani löytyviä keltaisia / oransseja asioita. Pääni löi kirjaimellisesti tyhjää haasteen luettuani, sillä en ensi alkuun muistanut omistavani yhtään mitään keltaista tai oranssia, vaikka ne lempiväreihini kuuluvatkin. Mutta kuinka ollakaan, aurinkovärisiä asioita tuli sittenkin vastaan, kun maltoin kierrellä kotona hetken kamera kädessä. Tunsin oloni jopa hieman tyhmäksi, sillä olohuoneemme vallitseva väri on tällä hetkellä syvä oranssi, jota löytyy niin verhoista, seiniltä kuin sohvaltakin...

Aamuni alkoi aurinkoisissa ja kirpakoissa tunnelmissa:

Kaupan appelsiinit osoittautuivat varsin kuiviksi ja puiseviksi, joten korvasin aplarit tällä kertaa verigreipeillä. Pidän happamista mauista, joten greippi ei tunnu yhtään liian kirpeältä. Päinvastoin - sillä lähtee aamu kivasti käyntiin. Aamupalaan kuului toki myös ruisleipä, mutta se oli kuvaushetkellä jo kadonnut tarjottimelta parempiin suihin. Indiskasta ostettu (ja kauan kaivattu) teekannu on kaltaiselleni teenkittaajalle oikea taivaan lahja.

Olohuoneen pöydällä kököttää epävärinen kokoelma tuikkulyhtyjä. Yksi niistä sattui olemaan oranssi.

Olohuoneessamme on, kuten sanottua, oranssit verhot. Olen tehnyt samasta kankaasta myös sohvatyynyjä. Kuvan vihreä-oranssi tyynykimara on varsin oiva esimerkki hieman kierosta värisilmästäni... normi väriopin mukaan tuossa kai pitäisi köllötellä hillityn oliivinvihreä tyyny. Blah.

Joka huoneesta löytyi jotain oranssihtavaa...

Kylppäri oli aika vahvasti marikuosinen. Pidän tuosta oranssista primavera-kankaasta, sillä siitä tulee mieleen juhannusjuhlat, kukkamekot, lierihatut, graavilohi, tilli ja uudet perunat... toisin sanoen kesä.

Ylläolevien lisäksi omistan muutaman satunnaisen keltaisen topin ja joitain keittiökippoja, mutta en katsonut niitä kuvaamisen arvoisiksi aarteiksi. Olohuoneen seinällä roikkuvassa taulussa on myös himppu oranssia, kuva siitä löytyy täältä. Eli löytyihän sitä oranssia, vaikka aluksi vähän epäilinkin :).

***

Tässä yhteydessä on hyvä vielä kiittää Anzia saamastani tunnustuksesta, josta olisi oikeasti pitänyt mainita jo tässä edellisessä haastepostauksessa. Olen nykyään niin huonomuistinen, että tällaiset kömmähdykset ovat enemmän kuin arkipäivää. Eli otan keksin iloisena vastaan ja harmittelen ainoastaan sitä, ettei meillä satu olemaan oikeita keksejä... mutta onneksi tänään on karkkipäivä ;D.

Ja loppuun vielä päivän iloinen kasaribiisi...

Oranssia päivää kaikille :D!
.

Herran pieksut

2009-10-27T08:56:00.012+02:00

Mistä sitten johtuukin, olen kokenut viime aikoina "kärsiväni" jonkinlaisesta tyylin pelkistymisestä. Tai voidaan ehkä puhua jopa jonkinlaisesta taantumuksesta tai paluusta joillekin mystisille juurille, joilla en muista koskaan olleeni. Tämä ilmenee muun muassa siitä, etten pysty kaupoissa innostumaan mistään. Koen olevani jotenkin aivan irti muodista ja sen menosta, vaikka se onkin muotiblogien lukijalle enemmän kuin mahdotonta. Olen yhtäkkiä huomannut täyttäneeni garderoobiani harvoilla, mutta sitäkin mielekkäämmillä asioilla ja yllätyksekseni huomannut, etteivät nuo asiat välttämättä sovi ollenkaan yhteen. Ehkä ne juuri siksi tuntuvatkin niin omilta.

Koen olevani jollain hauskalla tavalla vapaa. Mitkään itse keksimäni tyylisäännöt eivät rajaa ajatusmaailmaani (ainakaan kovin paljoa) ja saan aivan vapaasti yhdistellä pukeutumiseeni asioita, jotka ovat jollain tavalla vähän vääriä. Koen itse asiassa näyttäväni tylsältä liian harmonisessa kokonaisuudessa. Liika täydellisyys pitää rikkoa ja liata. Nätti ei ole päivän sana, vaan kiinnostava.

Reflektoinnista pieksuihin (ja niistä kolmoissalkovin kautta takaisin reflektioon). Lahjomaton tyylipäiväkirjani kertoo, että olen haaveillut pieksuista (ja näköjään myös ruskeista saappaista!) jo noin vuoden. Vastaan on tässä ajassa ehtinyt tulla tasan kaksi paria, joista toiset kotiutin. Ensimmäiset maksoivat omatoimikirppiksellä vähän turhan kirpakat 20 euroa ja toiset SPR:llä vaatimattomat 3.50 e. Aika nobrainer, jos multa kysytään. Otin kengät välittömästi kantoon.

Mutta miksi pieksut? Miksi kukaan haluaisi pukeutua kenkiin, jotka tuovat mieleen lähinnä jonkun sodanaikana elelleen vanhan pussihousuisen ukon metsäkengät? Ehkäpä juuri siksi. Pieksuissa (samaten kuin huopatossuissakin) on mielestäni jotain juurevaa ja kansallisromanttista. Jotain sellaista, jota voidaan sanoa ikuiseksi tai ajattomaksi. Jotain yhtä pelkistettyä kuin tuohivirsut ja juhannuskoivut, ja jonka yhdistäminen nykypäivään luo mielenkiintoisen kontrastin vanhan ja uuden välille.

Koen pieksut omikseni myös siksi, koska olen (ehkä osittain niistä juuristani johtuen) aika viehättynyt kippurakärkisistä kengistä. Omistin lapsena mustat ja punaiset huopalapikkaat, jotka harmikseni eivät mene enää jalkaani. Muistan myös omistaneeni turkkilaiset, tupsukärkiset kippurakärkitossut, jotka olivat myös kovasti mieleeni. Pieksujen kärki ei ole huomiotaherättävän kippura, mutta sinnepäin kuitenkin. Arvostan myös sitä, että niin huopikkaat kuin pieksutkin ovat aidoista materiaaleista tehtyjä kestäviä tuotteita.

Olen huomannut, että pidän vaatteista, joilla on tarina. Nuo tarinat ovat yleensä oman pääni sisällä tapahtuvia fiilispolkuja ja tunneskeemoja, joita on mahdotonta avata muille. Nämä pieksut ovat erinomainen esimerkki vaatteesta (tai tässä tapauksessa kengistä), jotka herättävät jotain kaikuja jossain syvällä minuuden syvyyksissä.

I ♥ mun pieksut.

Ehtaa tavaraa

2009-10-26T11:21:00.007+02:00

... oli möhövatsaaa, ja eriparitissiii... ♪ ♫

Ei tarvitse olla supersankari pukeutuakseen viittaan, vaikka armas veljeni ilmeisesti toista luuleekin. Sain nimittäin hyyyvin viiston katseen tässä taannoin, kun kerroin ommelleeni itselleni viitan talven varalle. Poikalasten maailmassa (vaikkei kyseessä enää ihan mikään poikanen olekaan...) viitta ilmeisesti liittyy erottamattomasti lentokykyyn, Batmaniin ja hobitteihin. Meidän ihmismuumien maailmassa se liittyy hyvin läheisesti pressuihin ja pussilakanoihin. Vaikka on mulla taikavoimiakin. Pystyn nimittäin syömään epäinhimillisiä määriä suklaata yhdeltä istumalta ja mahtumaan silti viittaani.

Viitan lisäksi olen syvästi ihkuuntunut Ellokselta (hyvin nopeasti) kotiutuneeseen nahkapalalaukkuun ja mammalta viikonloppuna saatuihin nahkasaapaksiin. Saapakset ovat juuri sopivasti elämää nähneet ja nuhjaantuneet ollakseen aivan täydelliset. Pieni sipaus kenkälankkia on tarpeen, mutta mustien OTK-saappaideni saapumista odotellessa käytän näitä taatusti niin nukkuessa kuin saunoessakin. Laukku puolestaan on kaltaiselleni laukkuja erittäin harvoin uutena ostavalle henkilölle todella näppärä ja pitkäikäinen hankinta. Voi hyvin olla, että näytän tyylilyylin sijasta lähinnä väärän väriseen viittaan pukeutuneelta silmäpussiselta läskihobitilta, mutta voin kyllä elää asian kanssa. Rankka elämä jättää jäljet, ruahaha.

En ole koskaan omistanut ruskeaa nahkalaukkua enkä ruskeita saappaita. Voin kertoa, että olen aivan myyty. Musta on värinä toki kaikkivoipa, mutta saako mikään muu asusteväri kuin ruskea sinistä nukkumatti-slash-supersankariviittaa suorastaan hehkumaan? Ja miksi ihmeessä Indiskasta bongattu sinisenvioletti pipa miellyttää (myönnettävästi hieman kieroa) värisilmääni aivan tajuttomasti? Oikeasti, voisin häiriintymättä tuijottaa tuota väriyhdistelmää ja sen huikeaa natsaavuutta itse kudottuun kaulahuiviini vaikka tunteja...

Kiireiseen viikonloppuuni kuului nukkumista, herkullista tomaattikeittoa, kesämökkitalkoita, takassa paistettua makkaraa, väsymystä ja hieman lisää nukkumista. Kissasunnuntai jäi tästä syystä väliin, mutta veikkaan, että mirrit viettivät sen hyvin pitkälti näissä merkeissä:

" Oi, emäntä meni puhdistamaan sohvan selkänojatyynyä. Ihan uusi nukkupaikka, mitä autuutta!"

("Pieni sipaus kenkälankkia" tarkoitti käytännössä puolta purkkia kengänkiilloketta, jonka levittelyyn meni kepeä tunti... mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen. Popot ovat kuin uudet!)

Muodin huipulle - nelosjakso

2009-10-23T19:09:00.009+03:00

.
Huh, kulunut viikko on ollut sarjassamme sitä luokkaa, etten ole juuri koneella ehtinyt nyhjäämään. Viikonloppu vaikuttaisi olevan samaa kaliiberia mutta niin kiire ei onneksi sentään ole, ettenkö ehtisi tuomaroimaan Muodin Huipulle -sarjan tämänviikkoisiakin tuotoksia. Tällä viikolla teemana oli valmistaa asu rohkealle naiselle neulepaitoja kierrättämällä - varsin herkullinen aihepiiri siis, ainakin kaltaiselleni kierrätysfanille.

1. Mert ja voittaja-asu

Pidän tästä asusta, ainakin pääpiirteittäin. Nyöritetty bolero on kerrassaan upea ja yleensäkin tuon asun yläosa herätti ihan pienen hingun tuhota jokin reikäneulepaita ihan vain kokeilumielessä... Mekon alaosa taas ei sitten oikein sykähdytäkään. Repiminen ja raastaminen on toki trendikästä ja päivän sana tällä hetkellä, mutta mielestäni helma olisi toiminut ilman noita reikiäkin oikein erinomaisesti. Olen ollut tähän mennessä tuomariston kanssa aina eri mieltä voittajaehdokkaasta, eikä tämäkään kerta ole poikkeus...

2. Olga

... olisin nimittäin suonut voiton tällä kertaa Olgalle. Mekon jyrkät, selkeät linjat ja kiiltävän nahan (?), herkän pitsin ja pehmeän neuloksen yhdistelmä toimii. Voin oikeastaan ensimmäistä kertaa sanoa pitäväni jostain asusta täysin varauksettomasti. En osaa sanoa muuta, tykkään!

3. Mirkka

Mirkan asussa on paljon hyvää. Pidän materiaalivalinnoista ja niiden pinnoista. Harmaan neuloksen käsintehty korinpohjapunos on loistava. Jokin kuitenkin tökkii. Tuo tuomaristonkin kritisoima vaippahousumainen läpyskä on oikeastaan aika kökkö. Muutenkin asussa on jollain tasolla vähän liikaa tietyntyyppistä, puoliväkisin kokoon kursittua frankenstein-fiilinkiä. Ehkäpä hajanainen yleisvaikutelma olisi parantunut, jos jotain vaatteen osaa olisi selkeästi liioiteltu ja korostettu? Nyt epäsymmetria vaikuttaa vähän vahingolta.

4. Maria

Täytyy todeta, että olen Antti A:n kanssa aivan samoilla linjoilla Jaakko Selinin mentorihöpinöistä. Minun alati oikeassa oleva ja kerrassaan täydellinen värisilmäni ei nähnyt yhtään mitään vikaa Marian valitsemissa väreissä - päinvastoin. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikenlaisilla värioppisäännöillä voi paiskata vaikka... noh, jaakkoseliniä, mikäli vaatteen muotoilu ja muut tekijät antavat pienen värikkailun myöten. Ja jos vaate on kerran koottu vanhoista villapaidoista, niin kai sen kuuluu myös vähän näyttää siltä? Itse asusta en keksi tällä erää kauheasti sanottavaa. Pidän siitä kyllä, mutta mitään suuria tunteita se ei herätä suuntaan eikä toiseen. Helman taskuyksityiskohta on erityisesti mieleeni. (Kandee tsekata maikkarin sivuilta yksityiskohtakuvat.)

5. Laura

Pih. Povasin Lauran lähtöpasseja jo pari ohjelmaa sitten, mutta nainen vain porskuttaa. Tämänkertainen mekko oli mielestäni karvan verran liian lyhyt. Värivalinnat ovat kyllä onnistuneet, mutten osaa tästäkään asusta sanoa muuten oikein mitään... ja se sanookin kaiken, vai?

5. Katri

Olin tuomariston kommenttien perusteella aivan varma, että Katri vie potin tälläkin kertaa. Mekko oli aika valmiin oloinen ja pidin siitä, että siinä oli käytetty eri elementtejä varsin säästeliäästi. Näyttävät materiaalit ja pintakäsittelyt puhuvat puolestaan, niin kuin pitääkin. Takakappaleella keikkunut arseruusu oli vähän liikaa omastakin mielestäni... sen vuoksi asun etu- ja takakappaleet olivat jotenkin eri maailmoista. Etuosa on moderni ja villi, takaosa taas vähän vanhanaikainen ja jotenkin barbiemainen.

6. Jarno

Merkillistä, miten jotkut asut näyttävät paremmilta itse ohjelmassa kuin valokuvissa. Jarnon asussa oli mielenkiintoisia pintoja, ja erityispisteet annan takakappaleen keltaisille ruusukkeille. Helman peplum-hörhökkeitä olisi kernaasti voinut vähän korostaakin, jotta siluettiin olisi saatu vähän enemmän jytyä. Kaikessa simppeliydessään kuitenkin pidin tästä.

7. Hely

Kuka haluaisi työskennellä Helyn kanssa jonkun ryhmäproggiksen merkeissä, nyt käsi ylös hep?! Aika hissua. Harvoin on tositeeveen historiassa nähty niin marttyyrin oloista heikointa lenkkiä kuin Hely tippumisensa jälkeen. Ja sanon uudestaan sen, mitä sanoin jo ensimmäistä kertaa Helyn työtä kommentoidessani: laadukasta ja hyvin tehtyä, mutta niin nähtyä, niin ysäriä. Niin Novitan neuleohjeista repäistyä. Niin ei-tätä-päivää. Tästä vähän pörrölankaa koukulle ja suitsait ah-niin-ihanat frillat pikkujouluhoroasun kylkeen. Nöy, nöy, nöyyyyy... Kiitti ja hei vaan.

8. Antti P.

Tässä olisi kyllä ollut Helylle hyvä vaihtoehto tippujaksi. En osaa perustella, tämä on vain tylsä.

9. Antti A.

Tällä kertaa pidin Antin luomuksesta, vaikka se edustaakin sitä samaa promdress-linjaa, mitä ollaan nähty ohjelmassa jo aika monta kertaa. En ole oikein varma, pitäisikö Antin yltiöitsevarmaa linjaa kehua vai haukkua... Toisaalta olen sitä mieltä, että terve itsekehu ja itsevarmuus on vain hyvästä, se ajaa eteenpäin eikä se ole keneltäkään pois. Toisaalta välillä mietin, että osaako mies nähdä itsevarmuudeltaan ollenkaan omia heikkouksiaan.

Samaten jaksan huvittua siitä työnlaatu-my-ass-mä-olen-daideilija-asenteesta. Se nimittäin muistuttaa hyvin vahvasti omaa asennettani opiskellessani vaatetusalaa ekoja vuosia... ja kuinka ollakaan, sain asenteestani aika kovasti pyyhkeitä. Työn laadulla on väliä. Se vaan niinqu menee niin, vaikka ois kuinka daideilija. SRY. Lyhyesti sanottuna kukaan ei osta sun juttuu, jos sen toteutus kusee. Ei, vaikka se ois kuin ihkuihkuhyvä.

Mitäs fiiliksiä tämänkertainen jakso teissä herätti? Muistakaa myös kurkkia lisäkuvat maikkarin sivuilta, en millään jaksa laittaa niitä kaikkia tänne.

(Ps. Ja vastaan kyllä rästikommentteihin ihanhetikohtapian. Eli heti kunhan vaan ehin :D.)

(Pps. Löysin kirppikseltä ihan huippujutun ja sain mamman vintinkätköistä toisen! Maltan tuskin odottaa, että pääsen ihkuttamaan niitä ♥♥♥.)

Turkoosi

2009-10-20T11:32:00.003+03:00

Kaikkihan tietävät, että arvonsa tunteva bloggaaja ei julkaise ihan mitä vain kuvia itsestään. Sen sijaan, että olisin livauttanut eetteriin jonkin niistä otoksista, joissa näytän harvinaisen kiltille ja aurinkoiselle pullasorsaposki-herrantertulle, valkkailinkin kuvia, joissa näytän nonchalantisti seinään nojailevalta kusip... eikun siis viileältä henkilöltä. Se on se imago, kuulkaa. Se on melkein yhtä tärkeää kuin vastavalosuojan käyttäminen.

Rehellisyyspuuskan vallassa päätin esitellä teille myös pian kahdeksankuukautisbileitään viettävän vatsapallukkani, mutta tiinehtyneen sijaan näytänkin lähinnä vain ilmavaivaiselta. Tämä selittää ilmeisesti ainakin sen, miksi nyt kerrankin, kun olisi oikein syykin, saan bussin invapaikalla istuessani ohikulkijoilta osakseni ainoastaan vihaisia mulkaisuja. No, kostan sitten joskus tukkimalla sittarin maitohyllyn kirkuvalla kekaralla aseistetulla hyökkäysvaunulla. Just because I can.

Ja jotta noilla narsismiotoksilla olisi edes jokin etäisesti hyväksyttävä syy olla osa tätä merkintää totean, että Kapp Ahlista kympillä bongattu mummomekko singahti heti ostohetkellään lempivaatteideni kärkikastiin. Mummomekon kaveriksi oli aivan pakko laittaa kaulaan ketjussa killuva kullertava mummokello, jonka sain kuin sainkin heräämään kuolleista (eli käymään) pienen äherryksen jälkeen. Kul-kultakellon kaveriksi oli taas pakko parittaa kul-kullankeltaiset sukkahousut, jotka kuuluvat syksyyn yhtä tiukasti kuin raivotuttavan viisto kul-keltainen auringonvalo ikään. Ja nuo mammalta elävältäperityt säärystimet nyt vain ovat lämpimät (ja kaikessa parikymmenvuotisessa akryyliydessään hämmentävän nypyttömät).

Höhö. Olenpas mä tänään hauska. I'll get me coat.

Hyökkäävä kissa

2009-10-17T16:40:00.005+03:00

.
Kikkailua sunnuntain kunniaksi :D.

Gickr.com

Tee ite parempaa

2009-10-16T11:14:00.004+03:00

Tavoitteenani ei suinkaan ole tehdä Muodin huipulle sarjan ruotimisesta mitään jokaperjantaista huvia, mutta jos nyt vielä vähän jauhaisin aiheesta. Olin viime kertaisista asuista montaa mieltä ja ehkä vähän turhankin kriittinen välillä. Ajattelin huvikseni asettaa itseni suunnittelijoiden asemaan ja pikaluonnostella tehtävänannon perusteella jonkinlaisen asun ennen kilpailijoiden asujen näkemistä. Kun kerran tiedän kaiken paremmin, osaan varmaankin vetää ihan lonkalta aivan huippudisainit kehiin, vai kuinka?

No ei.

Suunnittelijoille annettiin tehtäväksi tehdä asu lastenhoitajalle. Sutkuttelin pikapikaa kasaan kyhäelmän, joka näyttää tältä:

(Kuvasta tuli ärsyttävän suttuinen ja huonolaatunen... mur.)

Saatuani työn valmiiksi kuulin loputkin haasteesta: vaate tulisi valmistaa sateenvarjoista napatuista kankaista, ja luovuutta ei saanut säästellä. Ou shit. Toisin sanoen olisin tosipaikan tullen itkenyt hiljaa jossain nurkassa ja saanut ainakin luonnoksen perusteella aikaan viritelmän, joka olisi ollut muihin verrattuna aivan tappavan tylsä.

Todellisuudessa olisin varmaankin muokannut luonnosta materiaalien ehdoilla ja päätynyt hieman samantyylisiin palapelivirityksiin kuin muutkin kilpailijat. Mahdollisesta lopputuloksesta on siis vaikea sanoa mitään. Nykyisen luonnoksen pohjana käytin pientä muistilistaa, jonka muodostui mielessäni välittömästi:

- Käyttövaate
- Ei-avonainen (lasten kanssa kun toimitaan)
- Helppo pukea, riisua ja pestä
- Tumma väri, jottei lika näy (ei kuitenkaan liian synkkä)
- Ei naruja, rimpsuja, röyhelöitä, koska ne tarttuvat kiinni
- Väljä
- Taskut!

Ja kriteerien lopputuleman näittekin jo. Shortsihaalari oli mielestäni ainoa sopiva vaihtoehto, koska se yllä voi tehdä melkein mitä vain. Kritisoin viime kerralla muutaman kilpailijan asua mm. liian veromodamaiseksi, ja kuinka ollakaan, oma viritykseni välittää mielestäni ihan samaa fiilistä. Tuo taskuhomma on niinikään jo aika nähty juttu. Enpä siis väitä, että tuossa kisassa pärjääminen olisi millään tavalla helppoa.

Mitä itse kilpailijoiden asuihin tulee, niin olin ihan positiivisesti yllättynyt. Jopa Hely oli onnistunut luomaan jotain trendikästä. Mert jatkoi tutulla turvallisella röyhelömekkolinjallaan (blah) ja Olgan työ kuului yllättäen tällä kertaa lemppareihini. Tuomarit tulkitsivat tehtävänantoa mielestäni aika väljästi, mutta ehkä se sallitaan. Marian työ sai kritiikkiä osakseen, mutta veikkaan sen johtuneen tavasta, jolla takki oli puettu mallin ylle. Takin säädettävistä hihoista toinen oli jätetty pitkäksi ja toinen vedetty ylös lyhyeksi, jolloin lopputulos näytti väärällä tavalla vinolta ja vinksahtaneelta. Ja needless to say, Antti A:n mekko ei mua miellyttänyt, ei vaikka mies kovasti olikin toista mieltä.

Kilpailijoiden asukuvat voitte kurkkia täältä.

Palkittu

2009-10-15T08:36:00.009+03:00

.
Kjääk. Olen saanut blogitunnustuksen peräti neljältä (!) ihmiseltä. Varokaa, tää nousee vielä hattuun. Boobettes heitti prenikalla, jonka kylkiäisenä sen saaja haastettiin paljastamaan viisi itselleen tärkeää asiaa.

Midin tärkeät:
1. Mies
2. Kissat
3. Koti
4. Ystävät
5. Luovuus

Seuraava midali puolestaan odotti minua sekä Fudgen, että Keijukorennon blogeissa (ja kappas vain, Lovely Frogkin sen vielä parahiksi ehti laittamaan :D) :

Tämän mitalin saaja velvoitettiin kertomaan 7 asiaa itsestään. Vaikeaksi meni, mutta yritin keksiä asioita, joita ette ehkä olisi jo kuulleet.

7 asiaa Midistä:

♥ En voisi koskaan laittaa blogiini kuvaa varpaistani. Varvaskuvat ovat lähes sataprosenttisesti ällöttäviä, enkä pysty katselemaan edes pedikyyriotoksia (ellei hlöllä ole sitten aivan uskomattoman täydelliset missivarpaat). Livenä ihmisten varpaat eivät taas ällötä yhtään. Outoa.

♥ En voi sietää, jos napaani kosketaan. Saan oikeasti slaagin, jos joku edes yrittää.

♥ Rakastan Earl Grey -teetä. Kun olin lapsi, oli mummollani tapana herätä aamuisin kukonlaulun aikaan hääräämään keittiössä. Nousin usein samaan aikaan ylös ihan vain päästäkseni juomaan aamuteetä mummon kanssa kaksistaan. Aamupalan virkaa toimitti yleensä pakastimesta kaivettu jäinen pulla, jonka kyytipoikana ryystin "keltaista teetä" ja kuuntelin samalla mummon tarinoita pihalla asuvista linnuista ja oravista.

♥ Muuttaessani lapsena pohjoisesta pois, puhuin todella vahvaa peräpohjan murretta (eli sitä klassista jänkhä-murretta). Etelän ihmiset naureskelivat puhetyylilleni, minkä seurauksena opettelin siitä eroon mahdollisimman nopeasti. Nykyään olen todella harmissani tämän piirteen puuttumisesta. Tämänhetkinen puhetyylini on niin neutraali, että monet sanovat, ettei siitä voi mitenkään päätellä, mistä päin suomea olen kotoisin. Se on sääli.

♥ Pelkään korkeita paikkoja. Ristiriitaista kyllä, rakastan lentämistä ja voisin kyllä esim. hypätä laskuvarjolla tandem-hypyn. Pahimpia paikkoja eivät siis suinkaan ole korkeat tornit tai muut vastaavat, vaan korkeat paikat, joissa on matalat kaiteet tai jotka ovat yleensä ottaen vain huteria. Tavalliset tikapuutkin siis täyttävät tämän määritelmän ;D. Ja kyseessä ei siis ole mikään pieni pelko, vaan potentiaalinen pakokauhu...

♥ Olen esiintynyt joitain vuosia sitten eräässä YLE:n makasiiniohjelmassa. Hölötystäni on myös voinut kuulla radiosta ja pärstääni ihailla lehdistä. Varttini feiminä on siis jo käytetty. Ja kysehän oli toki niistä suomen suurimmista silikoneista. Olioli.

♥ Ja loppuun asia, jolle jaksan revetä kerta toisensa jälkeen: olen (etäistä) sukua Antti Tuiskulle. Word. Ikinä en tosin ole jamppaa tavannut.

Kiitän palkintojen antajia mitä nöyrimmästi ja lupaan säilöä niitä iäisyyksiin asti kovalevylläni muiden prenikoiden rinnalla :). Lopuksi otan vielä käsittelyyn tämän sivupalkissakin komeilleen huuruavan hotin pehmisviirin:

Kyseessä on siis Tiitin ihan omin käsin ite muotoilema tuotos, joka myönnettiin omaehtoisesti kaikille, jotka tunnustavat pitävänsä paskablogia. Kunniamerkki pääsi hetkeksi sivupalkkiin framille, koska se oli vaan niin hiAno. (Ja kiteyttää tämän sekameteliblogin ihan täysin, mikä tietysti on pieni bonus.) Muutoinhan en ole tavannut merkkejä itselleni blogiin esille kerätä, sillä daideellinen silmäni ahistuu liiasta krumeluurista.

Nyt yritän keksiä itselleni järjellistä tekemistä. Kuulen jostain kaukaisuudesta pientä murinaa ja sähinäntapaista, ja sehän merkitsee ainoastaan sitä, että meillä on jälleen yökylässä pieni harmaa tabbykissa. Kuten aina, Kaveri on niin kaveria mirriä kohtaan ja Luumu taas haluaisi vain istua tulokkaan tainnoksiin.

Huoh.

(Nuori Kake ja yksi parhaimmista biiseistä ever ♥)

Nah kapalala ukku

2009-10-14T11:50:00.008+03:00

Leikitään, että otsikko on jotain jänskäävänskää inuitikieltä. Suomeksi se tarkoittaa, että joo olin vähän törppö, mutta tuli hyvä mieli.

Asos

Diesel (Kuvat Asos)

Yoox & Asos

Koska Ellos pihistelee edelleen saappaitani itsellään, päätin kostaa. Pökälepostin lähettämisen sijaan päätin olla niin sanotusti hieman tyylikkäämpi (vaikka tuosta on kyllä vaikea parantaa), ja kostaa mieluummin hienovaraisen älykköpottuilun välityksellä. Mikään ei tunnetusti satuta enemmän kuin tarkkaan paikkaan kohdistettu ja sarkasmin myrkyllä kuorrutettu piikki, non?

Päätin siis ronskien otteiden sijaan antaa takaisin sillä ainoalla tavalla, millä asiakas voi kaupalle kostaa: asioimalla muualla. Kyllä, tämä on hyvin älykäs kostometodi ja olen hyvin ylpeä sen keksimisestä. Kuten huomaatte, kokosin yläpuolelle melko kattavan arsenaalin erinnäisiä nahkapalalaukkuja, joiden välillä pähkäilin hyvän tovin. Kriteerini olivat jälleen kerran vähäiset, mutta tiukat:

Nahkaa. Paloja. Ei mustaa. Mieluiten ruskeaa. Ja niitähän löytyi. (Jos ei lasketa sitä, että Dieselit ovat äktaa PU:ta...)

Ah. Kylläpä sitten kirveltäisi, kun luottokantamegajeejee-asiakas, jota oikein etunimeltä kirjeissä puhutellaan, tilaisikin kantisliikkeensä (köh) sijaan laukkunsa jostain aivan muualta. Kyllä ottaisi päähän, niinkerta. Aivan itkua vääntäisivät ja polvillaan pyytelisivät anteeksi, niinkerta.

Uhoamisen jälkeen menin Elloksen sivuille ja klikkasin ostoskoriini tämän väskyn:

Olen aivan varma, että ne saappaitani hautovat ilkimykset ymmärtävät toimintani taakse kätkeytyvän syvän ironian.

Onks pakko jos ei taho?

2009-10-11T20:32:00.006+03:00

.
Emännän ja lemmikin ajatuskulut eivät ihan aina oikein... kohtaa. Tänään oli yksi niistä päivistä.

Joo mä näen, että siinä on hiiri.

Mikäli et ole huomannut, sillä on pinkit korvat ja värjättyjä höyheniä arsvaossa.

Mikä tärkeintä, rakas Watson, se on kuollut.

Hiiri, ota vuoteesi ja käy! Ei auta, kuollut kuin kivi.

No täs on sulle yks hassukuva. Mene nyt pois siitä ja anna mun olla.

Semmonen päivä. Joskus pitäisi suosiolla tyytyä niihin sohvaperunakuviin :D.

Randomia

2009-10-11T06:32:00.005+03:00

.
Olette ehkä kuuleet sanonnan, että hollantilaiset ovat pyöräilevää kansaa? Amsterdamissa tämä ei käynyt epäselväksi. Pyörien määrä oli suorastaan hysteerinen, ainakin tällä parkkipaikalla:

"Voi juukeli, mihin mää sen mun joponi oikeen jemmasin...?"

En yhtään ihmettele pyöräilyn suosiota, onhan se halpaa, helppoa ja terveellistä. Tiheän populaation maassa se on myös erittäin järkevää ja ekologistakin. Valtio tukee pyöräilyharrastusta varsin näkyvästi todella hyvän pyörätieverkoston puitteissa, ja Hollannissa polkupyörä onkin suoraan autoon verrattava, vakavasti otettava kulkuneuvo. Pyörille on autoteiden oheen rakennettu omat kaistansa, joissa on myös liikennevalot.

Pyöräilykulttuurin arvostus kävi itsellenikin varsin selvästi ilmi niinä muutamina kertoina, jolloin olin jäädä pyörän alle töröttäessäni kunnon idarituristin tavoin keskellä pyöräkaistaa monttu auki ja kartta kädessä. Maan tavoille oppi onneksi nopeasti. Jospa sitä jaksaisi ensi kesänä pyöräillä itsekin vähän enemmän?

(On sunnuntaiaamu, kello on kuusi ja rapiat, ja mä olen hereillä - vapaaehtoisesti. Nyt on jotain vialla ja tooodella pahasti. Kissapostaus on tälle päivälle btw todennäköisesti tulossa, mikäli tuo pimeys jossain vaiheessa vaihtuu kuvauskelpoiseen valaistukseen...)

Muodin Huipulla on hiljaista

2009-10-09T09:56:00.010+03:00

Mjooh, olette varmaankin törmänneet Muodin huipulla-sarjan analisointiin jo vähän siellä sun täällä, mutta sehän ei estä mua avaamasta aiheesta sanaista arkkuani. Edellisviikkoinen jakso ei juuri suuria toiveita herättänyt: lähes koko suunnittelijaköörin olisi mielestäni voinut pakata siperianjunaan ilman paluulippua. Onneksi ne pahimmat aivopieruilijat on jo passitettu sinne, ja siitä syystä jo tippuneita kilpailijoita ei mun analyysissä nähdäkään. Mitäs olivat huonoja.

1. Olga

Jos lähtöasetelmana on typy, joka omien sanojensa mukaan ompelee ohjelmassa ensimmäiset asunsa, eivät toiveet voi olla kovin korkealla. Olisin voinut arvata jo asuja näkemättäkin, että niissä ei juuri istuvuudella pelata. Olgalla on kyllä silmää, mutta eivätkö nämä origamivaatteet ole jo niin nähtyjä? Tulee etäinen dejavu joihinkin vuosien takaisiin linnanjuhliin, jonne joku suunnittelijaneitonen tuli vieraaksi valkoiseen lakanaan verhoutuneena...

2. Mirkka

Ensimmäisestä asusta pidin kovasti, toisesta en. Haukotus. Maailmassa on muitakin glamourvärejä kuin musta. Odotan kuitenkin jatkoa kiinnostuneena.

3. Mert

Ensimmäisen viikon mustavalkoisesta asusta sain jostain syystä maailman ärsyttävimmän Seppälä-fiiliksen. Toinen kilpailuasu oli taas sarjaamme haukotus ja hohhoijaa. Vaaleanpunainen kangas näytti omaan silmääni halvalta, eikä se tavoiteltu ruusumaisuus välittynyt ainakaan omaan olohuoneeseeni millään tavoin. Toivoa sopii, että suunnittelijat kehittävät jatkossa myös hieman omaa ulosantiaan. Ei vaadi paljoa, että keksii sen luomuksensa taakse tarinan johon itse uskoo. Tai vaihtoehtoisesti edes esittää uskovansa.

4. Maria

Maria on tähän mennessä osoittautunut ehdottomaksi suosikikseni. Molemmat asut ovat mielestäni upeita ja kekseliäitä, enkä keksi niistä kerrassaan mitään kritisoitavaa. Paitsi että ehkä tuon kuparinvärisen glamourhameen helmassa olisi voinut olla jonkinlaista volyymia tai muuta särmää, jos nyt jotain valittamisen aihetta pitäisi keksiä.

5. Laura

Krhm. Yksi sana ekan viikon kilpailuasusta: ysäri. Ja tuo musta iltapuku on ehkä tavallisinta ja mielikuvituksettominta mitä maa päällään kantaa. Hääpukusuunnittelijoita on maailma pullollaan, siitä vaan jonon jatkoksi ja adios.

6. Katri

Katri on osoittautunut tuomariston suosikiksi. Itse en pitänyt ollenkaan tuon paljettihaalarin olkapäälle läiskäistystä kylppärinmatosta ja muutenkin asu henki jotain todella outoa veromodafiilistä kilometrien päähän. Toisessa asussa puolestaan oli mielestäni lähes ainoana koko kööristä oivallettu materiaalin merkitys juhlavaatteessa. Kiiltävyydestään huolimatta satiini ei näyttänyt halvalta ja värikin oli jotain muuta kuin mustaa. Mekon muoto on kiinnostava, vaikka lyhyemmässä helmassa olikin jotain, joka otti ainakin runwaylla kovasti silmiini. Ehkä mittasuhteissa oli jotain mätää?

7. Jarno

Kermanvärinen mekko on ihan kiva, mutta tuo pinkki hökötys oli kyllä susi jo syntyessään. Pallokankaan nähtyäni toivon koko sydämestäni, että se päätyisi joko roskakoriin tai pieneksi ruusukeyksityiskohdaksi rintapieleen. Väärin meni. Vyöratkaisu oli mielestäni todella tökerö. En muuten ennen tätä ohjelmaa tiennytkään, että miehet ovat näin mieltyneitä vaaleanpunaiseen väriin...

8. Hely

Tarvitseeko näistä nyt edes sanoa mitään? Ei. Olen siis hiljaa. Hely on varmasti alansa rautainen ammattilainen, mutta se ei aina riitä. On muuten todella huvittavaa, miten sarjassa Helystä yritetään riipiä väkisin esiin jotain suurta draamakuningatarta ja biaatchia, vaikka eukko on räiskyvä kuin mykkä toteemipaalu... Isot miikat tuotannolle moisesta.

9. Antti P.

Kun tuolla ylempänä mainitsin siitä tarinan keksimisestä vaatteelle ja siihen uskomisesta, on Antin ensimmäisen viikon säkkikangasluomus oiva osoitus tästä. Mekko oli itsessään hyvin yksinkertainen, ja sen tulkinta olisi ainakin omalta osaltani mennyt aivan metsään, mikäli Antti ei olisi tuonut esiin siihen kuuluvaa juhannustanssifiilistä. Musta mekko taas on jälleen kerran sitä kuuluisaa, tasavarmaa peruskauraa, joten ei siitä sen enempää.

10. Antti A.

Oma käsitykseni Asplundin tyylistä koki kyllä kolauksen näiden asujen myötä. Hapsumekko on erilainen ja kiinnostava, mutta keltainen tipumekko ei lämmittänyt kyllä sitten yhtään. En myöskään haluaisi kovin läheltä tutkia tuota työnlaatua... maikkarin sivuilla olevat lähikuvat herättivät meinaan ihan pieniä epäilyksiä. Molemmat asut ovat myös korsettimaisesti selästä kiristettäviä, mikä saa pohtimaan, että osaako jannu kaavoittaa ollenkaan. Siitä mallista voi toki ottaa ne mitatkin, jos koko epäilyttää...

11. Achilles

Tyyppi, jolla on ehkä maailmanhistorian pompöösein nimi. Ekan viikon pikkumusta oli yksi suosikeistani. Tokan viikon kreikkalaisasu taas oli luonnoksena kunnianhimoinen, mutta toteutus oli vähän kuin lässähtänyt pannukakku. En tykännyt.

***

Kaiken kaikkiaan jään mielenkiinnolla seuraamaan ainakin Achilleksen, Mirkan, Katrin ja Marian jatkoa ohjelmassa. Veikkaan, että Olga ja Antti A. keikkuvat mukana kuriositeettien ominaisuudessa vielä joitain jaksoja (ompelutaidon puute ruikkii jossain vaiheessa kintuille aivan varmasti). Hely ja Laura saanevat omat siperianlippunsa käteen aivan lähiaikoina, elleivät sitten pääse yllättämään.

Ja toivottavasti Jaakko Selin ja Minna Cheung onnistuvat kaivamaan sarjan edetessä kakkosneloset pois takaluukustaan ja puhumaan prompterin vierestä ihmismäiseen tyyliin... Elämme toivossa.

Kaikki kuvat Maikkarin sivuilta.

Saappaasta polvi paranee

2009-10-08T08:31:00.006+03:00

Ei, ei, eiiii!

Kyllä, nyt kyrsii. Tähän asti allekirjoittanutta silkkihansikkain kohdellut Ellos on aiheuttanut rypyn aiemmin niin silkinsileään asiakas-tavarantoimittaja-suhteeseen. Mielestäni on jo lähtökohdiltaan aika kohtuutonta laittaa yhden kenkäparin toimitusajaksi hulppeat kaksi kuukautta, mutta asian kanssa voi elää, koska sen tietää etukäteen. Asiaa ei kuitenkaan paranna se, että toimitusaikaa pidennetään vielä kahdella viikolla vain siksi, koska emme-ole-saaneet-tavaraa-mussun-mussun-möö.

Mä teille tavarat näytän. Lähettäkää meikäläisen lukioaikainen liikanmaikka ja kontillinen vanhoja ratsupiiskoja sinne Bangladeshiin, niin tällä ihmisrauniolla on edes jotain toivoa saada saappaansa kotiin ennen joulupukkia ja haikaraa.

Vaihtoehtoisesti lähetän teille paluupostissa takaisin joka ikisen etunimellä puhutellun "henkilökohtaisen" kirjeen, arpalippulapun, tilaajalahjamainoksen ja välikauden väliseasonin välikatalogin (feat. samat vaatteet joka ikisessä) huomaamattomasti pakatussa kirjekuoressa. Kyllä sitten naurattaa riipiä satamäärin auki niitä kuoria, nii. Ja sille mainosvuoresta vastaavalle megalomaanikkojupille voin tekaista ihan oman spessupaketin, johon rullaan muutaman kissinpaskasta väännetyn sikarin ja vähän paperinkierrätysfaktaa iltalukemisiksi.

Ettekste tiedä, mitä tämmöinen kepulipeli tekee epästabiilin hormoonihirviön psyykelle? Tajuuttekste, ettei mulle lainapeitteiden lisäksi mene ylle enää muuta kuin kengät/ämpärit? Kaiken lisäksi mun polvia palelee, ja se on nyt ihan virallisesti jonkun selkärangattoman, ellostoimiston nurkassa rupiansa syövän kynäniskan vika.

Kiittäkää onneanne, että mulla on täällä suklaata.

Terkkuja ompelimosta!

2009-10-07T13:52:00.005+03:00

Kissankehdossa on ollut hiljaista pari päivää. Mistä se voisi johtua?

Vihjeitä:

Eikö aukene?

Spätsit eli nilkkaimethan ne siinä. Tai tarkemmin sanottuna nilkkain, sillä sen pari makaa vielä ompelupöydällä. En vain (varsin tyypillistä) kärsimättömyyttäni malttanut olla esittelemättä valmistunutta yksilöä välittömästi.

Olen aivan haltioissani noista. Materiaalivalintani (paksu mokka ja joku jämäkangas) eivät olleet valmistusteknisesti parhaimmat mahdolliset, joten uuden parin tekeminen on välttämätöntä. (Sanoi addikti...) Hölmöt työtavat ja epätäydellinen työnjälki ärsyttävät myös näin jälkikäteen aivan hirveästi. Vaatteiden ensiversiot ovat yleensä aina kohdallani aivan vastaavaa soheltamista, joten ei mitään uutta auringon alla... Ja tarvitseeko edes sanoa, että kaavoituskin vei oman aikansa ja sitäkin voisi vielä hioa.

Voi hyvin olla, että ompelukone syrjäyttää tietokoneen loppuviikollakin. Vastapainoksi saatte (toivon mukaan) ihailla spätsejä jatkossakin. Kerta kiellon päälle, eli sivuprofiili (ja hintalappu, joka ei irtoa kirveelläkään):

Terkuin nimimerkki Ompeleminen ei ole hetkeen ollut näin mukavaa.

Kaiken muun hyvän lisäksi saatan saada spätsitehtaani täydennykseksi ihka oman kolmisyöttävän teollisuuskoneen! Wihii!

Ätshii!

2009-10-04T14:05:00.007+03:00

Pieni pörheä Kaveri ei ilmeisesti tiedä, että näinä sangen possunuhaisina (tai kissojen tapauksessa ehkä hiirinuhaisina?) aikoina olisi kohteliaampaa aivastaa mieluummin hihaan kuin kämmeneen. Ja ehkä mahdollisesti tähdätä koko operaatio muualle kuin suoraan vieruskaverin naamalle.

Opettavaisia nämä kisumirrit ;D.

Mitäs kysyitte...

2009-10-02T09:24:00.006+03:00

Eilispostauksen kuvankäsittelyaihe nosti kommenttiboksissa esiin toiveita siitä, että paljastaisin hieman, miltä kuvat koneellani näyttävät suoraan kamerasta tullessaan. Ei tarvitse kahta kertaa käskeä (itseasiassa ei tarvitse kuin vihjata), sillä rakastan fotarointia ja jauhan siitä oikein mielelläni vaikka kokonaisen postauksen verran.

Taustaa aiheesta sen verran, että olen fotarin käytössä täysin itseoppinut, en tee hommaa duunikseni vaan puhtaasti harrastuksena. Olen äpästänyt koneen ääressä kiroillen lukemattomia tunteja, hakannut vuosikausia päätäni näppikseen ja menettänyt hermoni sataankiljoonaan kertaan, enkä vielä lähes kymmenen (!) vuoden jälkeenkään uskalla sanoa hallitsevani tuota ohjelmaa. Olen aina ja ikuisesti siinä luulossa, että kuka tahansa ammattikuvaaja tai graafikko nauraisi minut suohon, jos erehtyisin brassailemaan taidoillani tai väittämään, että osaisin jotain. Ei siis parane syyttää nöyryyden puutteesta. Tiedän, etten osaa.

En käytä Gimpiä, en ole koskaan edes kokeillut sitä. Sen sijaan käytän kuvien käsittelyyn nykyään lähes ainoastaan Adoben Photoshop Lightroomia, joka on tehty nimenomaan valokuvien käsittelyä varten. Perusphotaria käytän lähinnä kollaasien ja muiden leikkaa/liimaa -juttujen tekoon, sillä LR ei niihin sovellu.

Mutta niihin kuviin. Vasen on originelli, oikea käsitelty versio. Tällä kertaa kuvat voi (ja kannattaa) klikata isommaksi, jos niistä haluaa jotain selvää saada. Yritin valita esimerkeiksi mahdollisimman erilaisia tapauksia. En varsinaisesti ajatellut antaa mitään suoria tee näin -ohjeita, sillä lopputulos riippuu paljolti alkuperäisestä kuvasta, ja parhaiten tekemiseen oppii (tylsää kyllä) itse kokeilemalla. En myöskään voi mitenkään luetella kaikkia pikkujuttuja mitä kuville teen, sillä en vain voi muistaa kaikkea... itselleni esim. saturaation, terävyyden, valotuksen ja kontrastin säätäminen on selkäytimestä tuleva itsestäänselvyys, jonka teen joka kuvalle.

Perusjuttuja:

1. Rajaus

^ Ensivilkaisulta aivan totaalisen vahinkoräpsyn oloisestakin kuvasta saa blogikelpoisen fäshönotoksen ihan vain rajaamalla. Käytän itse tätä kikkaa varsin ahkerasti ;D.

2. Perussäädöt

^ Kaikissa kuvankäsittelyohjelmissa lienee jonkinlainen auto tone -säätö, jonka avulla voi määrittää kuvan perusasetukset kuntoon. (Näillä perussäädöillä siis viittaan lähinnä saturaatioon, kontrastiin ja valotukseen.) Itse välttelen tätä nappulaa kaikin mahdollisin tavoin, sillä lopputulos on yleensä vähintäänkin epäluonnollinen. Ylläolevaan meikkinäpsyyn se tosin sopii, sillä kukapa ei haluaisi virheettömän vaaleaa ihoa ja vihreitä silmiä. Yleensä skippaan auto tonen säätämällä kuvasta mm. levelsejä tai ihan vain valotusta ja valoja/varjoja.

3. Kuvaformaatti / Kuvaustilanne

Väitän, että 99% kamerankäyttäjistä ottaa kuvansa JPG-muodossa. Ylläoleva kuva kertoo selvin sanoin, miksi niin ei kannata tehdä. Vasemmanpuoleisen kissan viiksityyny on ns. palanut puhki, eli suomeksi sanottuna siinä ei erotu enää minkäänlaisia sävyeroja. JPG:stä eroja ei saa millään enää kaivettua esiin, sillä kyseessä on pakattu kuvaformaatti, josta kaikki "ylimääräiset" kuvatiedot on poistettu. RAW- eli raakakuvassa kaikki data on tallella pakkaamattomassa muodossa, joten kuvalle on sen ottamisenkin jälkeen mahdollista tehdä vielä vaikka mitä (vaikka voi se siltikin toki vielä palaa puhki, mutta pienemmällä todennäköisyydellä). Otan itse nykyään pelkkiä raakakuvia, sillä takaisin jiipekkeihin ei ole paluuta...

Toinen merkille pantava seikka ylläolevasta kuvasta on tilanne. Kuva on otettu melko pimeässä huoneessa, jonne paistava aurinko sattuu osumaan varsin metkasti kisun nassuun. Kannattaa siis kiinnittää huomiota valon laatuun ja suuntaan, ja valaistusoloihin yleensäkin - ne saattavat tuoda kuvaan yllättävää syvyyttä.

Fäshöniä, Fäshöniä...:

^ Yllä on pari hiljattain blogissakin näkynyttä kuvaa alkuperäisversioineen. Ylemmän kuvan juttuna oli muistaakseni lähinnä kontrastilla ja saturaatiolla leikkiminen, alemmassa taas pääpaino oli ylivalotuksessa ja varjojen esiin tuomisessa. Tapaan yleensä myös leikkiä kuvien valkotasapainolla ja eri värikanavien säädöillä... Alakuvassa olen muistaakseni "vaientanut" reilusti kaikkia muita värejä, paitsi vihreää.

Näin voimakas käsittely on puhtaasti makuasia - joidenkin mielestä se vain on halpaa kikkailua, joka syö kuvasta tarkkuutta. Omasta mielestäni rajoja voi vapaasti rikkoa siinä vaiheessa, kun tietää missä ne menevät. Ja tarvitseeko näiden blogikuvien aina niin realistisia ollakaan? Tunnelmia on mukavampi välittää.

Sitä kuuluisaa tekotaidetta, eli miten caccaa kiillotetaan:

^ Jep. Puhtaasti just sitä, miltä näyttääkin. Paskasta kuvastakin voi kaivaa esiin ihan hauskan ja julkaisukelpoisen version, jos vain osaa nähdä siinä potentiaalia. Mitään laatukamaa tällä tavalla ei saa aikaiseksi, mutta joskus kohina ja suttuisuus voivat toimia kiinnostavina visuaalisina elementteinä.

Ei näin:

Hienolla ja överillä kuvankäsittelyllä on aika häilyvä raja. On makuasia, miten sen haluaa nähdä. Olen omalla kohdallani huomannut, että jos kuva on valmiiksi epätarkka eikä sitä saa taipumaan edes tekotaiteeksi, on se syytä jättää julkaisematta tai vaihtoehtoisesti käsitellä hyvin minimaalisesti. Liian puhki valotettu ja saturaatiolla pilattu kuva on pahimmassa (ja hyvin monessa) tapauksessa ainoastaan mauton ja rakeinen suttu, joka näyttää viisivuotiaan tekemältä. Jos soppaan lisätään vielä kehno resoluutio, huono kamera ja joku fotarin ihku valmisfiltteri, on lopputulos kaukana hienosta.

Ja niillä ihkuilla valmisfilttereillä tarkoitan tietysti näitä:

^ Please. Just. Don't.

Noh, tän raamatun jälkeen kukaan ei ainakaan uskalla kysyä tästä aiheesta enää mitään ;D.

Valkea kuulas

2009-10-01T13:59:00.001+03:00

Välillä käy niin, että pulleavatsainen ihmismuumi löytää vahingossa kaapista ylleen jotain mahtuvaa ja mukavaa. Välillä voi myös käydä niin, että kiva asukokonaisuus jää toiseksi satumetsälle. Molempi parempi.

Totesin hiljattain itselleni, että en varsinaisesti ole valokuvaaja, vaan pikseleillä maalaaja. Realismilla on aikansa ja paikkansa, mutta sadunomaisuus tuonee pientä ekstraa blogikuvitukseenkin aina välillä. Tämänkertaisissa kuvissa on jotain, joka viehättää silmääni tavallista enemmän. Tuo koivun valkeuteen katoava runko näyttää kertakaikkiaan kiehtovalta. Outo, valkeankirjava nurmikko on yhtäaikaa hyinen ja raikas. On outoa, miten yksityiskohdat ja tekstuurit samalla korostuvat ja kuitenkin sulautuvat yhdeksi massaksi.

Valokuvaamisessa ja kuvankäsittelyssä parasta on se, ettei lopputuloksesta voi koskaan olla aivan varma. Tälläkin kertaa lähdin vangitsemaan keltaista syysvaloa ja syviä varjoja, mutta päädyin johonkin aivan muuhun. Pitsisenkuultava vaateparsi sointuu tunnelmaan aivan vahingossa.

Kun vielä oppisi laittamaan hiuksensa vähän fäshönimmin.

^ Kas näin ihmismuumi tuunaa farkkuihin lisää tilavuutta. Taskujen päältä leikataan vain palat pois ja heitetään tilalle trikootilkut. Toimii kuin junan vessa, eikä kirppisfarkkuihin modattuna maksakaan juuri mitään. Pätevä idea myös joulunajan kinkkukinkereitä ajatellen.

Pari kertaa vuodessa kuuntelen muutakin kuin räimettä. Tämä on yksi niistä päivistä. Ja hei, sain vastatuksi muutaman vanhemman postauksen rästikommentteihin - go me!

Viihde ja tunteet, joista ei saisi puhua

2009-09-30T11:45:00.000+03:00

Kirjoittelin tähän aluksi pitkät pätkät pohdintaa ja avautumista vaatteista ja muusta turhasta, mutta totesin toistavani pahasti itseäni. Päätinkin sitten käsitellä aihetta, jota ei juuri tässä blogissa olla nähty. Nimittäin (oi, nyt te rakastatte mua) Big Brotheria.

Sen sijaan, että analysoisin talon viimeaikaisia tapahtumia, haluankin analysoida meitä, eli yleisöä. Itseäni jaksaa nimittäin vuodesta toiseen huvittaa se aivan äärimmäinen kahtiajako, mitä kyseinen ohjelma saa ihmisissä aikaan. Osa jengistä fanittaa ihan kympillä, osa taas pitää koko ohjelmaa turhimpana ajantuhlauksena ikinä. Miksi? Monesti kuulee myös sanottavan, että BB on huonoa viihdettä. Miten viihde voi olla huonoa?

Yritin löytää aiheesta neutraalin positiivisen ja negatiivisen kannan, mutten saavuttanut sen kummemmin neutraaliutta kuin kattavaa kantaakaan:

+ BB on hyvä ohjelma, koska se herättää ihmisissä tunteita. Me pidämme tunteista, koska olemme ihmisiä. Pidämme tunteista, koska voimme samastua niihin. Tunteet voivat olla myös negatiivisia, mutta ne vetävät meitä yhtä lailla puoleensa, koska ihminen on tunteva eläin. Johtopäätös: BB on hyvä ohjelma, koska voimme asettua siellä olevien ihmisten asemaan heidän tunteidensa kautta.

- BB on huono ohjelma, koska se on aivotonta viihdettä. Johtopäätös: BB on huono ohjelma, koska se ei anna katsojalle mielekästä katsomiselämystä.

"Aivoton viihde" on yleisin negatiivisin mielipide, mitä olen BB:stä kuullut sanottavan. Miten tuo aivottomuus oikein määritellään? Tarkoitetaanko sillä ohjelman yleistä sisällöttömyyttä? Sitä, ettei siinä ole juonta, viestiä ja roolihahmoja? Rikkooko se jotain yleisesti määritettyä viihteen normia? Miksi BB on huonompi sarja kuin vaikka Unelmien poikamies tai Selviytyjät, ja miksi sen huonoudesta pidetään niin julmetun kovaa meteliä?

Voin kertoa, että vaikka nykyään seuraankin BB:tä, en ole tehnyt sitä aina. Ensimmäisten tuotantokausien aikaan olin vakuuttunut siitä, että kyseinen ohjelma on pahinta tuubaa, mitä töllö on sisuksistaan kuunaan puskenut. Harmikseni en tuolloin osannut purkaa ajatuksiani sanoiksi. Muistan kuitenkin ajatelleeni, miten idioottimaista on lykätä kasa ihmisiä pieneen tilaan ja katsella vierestä, kun näiden pää korkkaa paineen alla. Ensikosketukseni sarjaan oli joissain bileissä nähty pätkä, missä joukko asukkaita pomppi laatikossa olevan napin ympärillä kuin lauma apinoita. Paina sä, eiku paina sä, iihhihiii.

Dorkaa? Varmasti. En tästä huolimatta kuitenkaan kelpuuta perusteeksi jonkun ohjelman huonoudesta sitä, että se on jotenkin tyhmä tai idioottimainen. Toki sitä mieltä saa olla, mutta se ei itsessään tee ohjelmasta huonoa. Omasta mielestäni Salkkarit, Kaunarit ja Kotikatu ovat aivan kammottavaa skeidaa, mutten ole mielestäni mikään sanomaan, että ne olisivat huonoja ohjelmia. Ne kaikki vetoavat ihmisen perustunteisiin, ihmissuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Osalle ne ovat samastumiskohteita, osalle eskapismia. Ne ovat viihdettä, eli aktiviteettia, jonka parissa tietty ihmisryhmä viihtyy.

Nyt, kun katson BB:tä ja näen asukkaiden päiden korkkaavan milloin megatylsien tehtävien, milloin BB:n simputuksen vuoksi, näen siinä jonkinlaista pavlovinkoiramaista viehätystä. On huvittavaa katsella, miten asukit säikkyvät rikkoessaan täysin keinotekoisia ja turhanpäiväisiä sääntöjä. He ovat kuin laboratoriorottia preparointipöydällä. Mitä pidemmälle sarja etenee, sitä enemmän ihmisten todellinen luonto pääsee esiin. Pinnan alla muhii mörköjä, eikä niitä saa enää piiloon, kun ne kerran on paljastettu. BB on viihdettä kieroimmillaan. Se viehättää ihmisiä vähän samaan tapaan kuin liikenneonnettomuus, jota ei haluaisi katsoa, muttei oikein voi olla katsomattakaan. Urkkiminen, kauhisteleminen ja muiden ihmisten käytöksen ruotiminen on alhaista, mutta ah niin inhimillistä.

Viihde vetoaa tunteisiin. Tunteet ovat yhteisiä meille kaikille. Onko kyse loppujen lopuksi siitä, että BB tuo ruutuun sellaisia tunteita, joista ei oikein saisi puhua? Voyerismi on pervojen puuhaa ja jeesustelu osoitus pikkumaisesta luonteesta, niinkö?

Päivän mietesoppa on pöydällä. Sopii tarjota buffettiin oma kanta asiasta :).

Asiaa kissojen raapimapuista

2009-09-29T12:51:00.001+03:00

.
Äh. Tarkoitus oli tarinoida teille kissoista ja kiipeilypuista jo viikko sitten sunnuntaina, mutta joskus käy näin. Kissankehdossa vietetään nyt siis poikkeuksellisesti kissatiistaita. Kurnau.

Olen jo pidemmän aikaa tuuminut, että olisi kiva kirjoittaa sunnuntaisin jostain ihan asiastakin niiden perinteisten, söpöjen kissikuvien lisäksi. Sain hiljattain erään lukijan kommentista kimmokkeen turista hieman kiipeilypuistamme - menneistä, nykyisistä ja tulevista sellaisista.

Kiipeilypuu on jokaisen kissan välttämättömyystarvike. Kissalla on luontainen tarve teroittaa kynsiään, sillä ne ovat sen selviytymisen kannalta varsin oleelliset aseet. Ilman luvallista kynsimispaikkaa kissa keksii itse sellaisen, eikä se välttämättä ole omistajan mieleen ollenkaan. Omat maukuni ovat aina kynsineet niille varattua kiipelypuuta ja jättäneet huonekalut rauhaan. Keittiön matto saa välillä osakseen pientä kuritusta, mutta se on onneksi valittu kissatalouden tarpeita vastaavaksi ja kestää pienet kynnetykset moitteettomasti. Pörröiset pehmomatot kannattaa kuitenkin jättää muiden iloksi, sillä meillä ne ainakin kokevat välittömästi hyvin kivisen kohtalon.

Kuva täältä.

Kuten kaikki kiipeilypuun ostoa harkinneet tietävät, ne maksavat lemmikkiliikkeissä aivan tuhottoman paljon. Satasella saa kasan muoviköyttä ja tekoturkiksella päällystettyjä vanerilevyjä. Omaa silmääni nämä hökötykset eivät ole koskaan varsinaisesti edes miellyttäneet. Opiskelija-aikana moisen ostaminen olisi tuntunut tuhlaukselta, ja päätimmekin silloin tekaista kissojen ensimmäisen puun itse. Kankaat ja puut olivat ilmaisia jätepaloja, joten ainoa mihin upposi rahaa oli köysi. Mies on onneksi ollut aina kätevä käsistään, joten parimetrinen kissanpuu valmistui tuossa tuokiossa. Esteettisyyteen en ota kantaa :D. Silloisiin opiskelijakämppiin tuo sopi hienosti.

Alaosan laatikko tasapainottaa pitkää puuta juuri sopivasti, jotta se ei kaatuisi kun viisikiloinen kissanköntys vilistää sata lasissa sitä pitkin. Olemme yleensä sijoittaneet puun asuntoon keskeiselle paikalle, jotta elukat voisivat tarkkailla ympäristöään sen ylätasanteella pötkötellen. Tällä hetkellä tämä nimenomainen hökötys tosin on piilotettu eräälle pimeälle rapputasanteelle, sillä se on kynsitty kahdeksassa vuodessa niin puhki, ettei se kestä enää julkisella paikalla oloa ;D. Kovassa käytössä se on kuitenkin edelleen, ja olisi pienellä köysien vaihdolla taas kuin uusi. Omasta mielestäni kiipeilypuun tärkein ominaisuus on sen korkeus - kissat todella arvostavat sitä, kun saavat kiivetä puuhun juosten! Korkeassa puussa on myös hyvä ottaa matsia ja tapella tasanteen herruudesta.

Kissojemme nykyinen raapimispuu on väliaikaiskappale. Mies kyhäsi sen vartissa kasaan päivää ennen kesälomamatkamme alkua, koska kissat tarvitsivat pienikokoisemman ja helposti siirreltävän puun hoitopaikkaansa varten. Puu on tehty talomme seinästä puretusta satavuotiaasta hirrestä, jossa on kaunis pinta ja punertava sävy. Köysi on ostettu Motonetista.

Malli on hyvin simppeli: pohjatuki on tehty kahdesta ristiin asetetusta lankusta, joihin on ruuvattu kiinni pystypuu. Pohjatuen alle on kiinnitetty myös muutama puupala heilumista estämään. Väliaikaisuudestaan huolimatta puu toistaa muodoiltaan ideaa, jonka aiomme piakkoin toteuttaa suuremmassa mittakaavassa olohuoneemme seinää vasten. Lopullisesta mallista tulee luonnollisestikin joka suhteessa paljon viimeistellympi kuin tästä. Puun rouhea pinta tosin jätetään käsittelemättä, sillä se on karuudessaan aika upea.

Tarkoituksena on tehdä yhdestä pitkästä hirrestä muodostuva kiipeilypuu, jonka varrella on pieniä levähdystasanteita pötköttelyhetkiä varten. Rakennelmasta tulee erittäin tukeva ja massiivinen, sillä se kiilataan katon ja lattian väliin. Mitään näkyviä tukihökkeleitä siinä ei tulla näkemään. Olen aivan varma, että kissamme tulevat rakastamaan sitä :D. Puu tulee jykevyydestään johtuen olemaan myös eräänlainen sisustuselementti. (Piirtelin tätä varten hienon kuvankin, mutta siitä tuli ihan dorka. Luotan mielikuvitukseenne.)

Pieniä vinkkejä raapimapuun tekemiseen:

- Mikäli teet matalan puun, tee siitä tarpeeksi korkea (n. 80-100 cm, riippuu kissastakin). Kissa venyy raapiessaan yllättävän pitkäksi ja se nauttii siitä, kun saa venytellä ja kynsiä samaan aikaan. Parikymmentä senttiä puun alaosasta voi jättää paljaaksi ja säästää köyttä sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

- Köysi purkautuu päistään, mikäli sitä ei huolittele. Muoviköyden voi (kai) polttaa kiinni, mutta luonnonmateriaalisen hamppuköyden pää on parasta sitoa tiukalle mytylle joko rautalangalla tai teipillä, kuten tuossa pikaviritelmässä on tehty ;D. (Se rautalanka on siis oikeasti parempi ja edustavampikin vaihtoehto...)

- Mitä paksumpi köysi, sitä kauemmin se kestää. Noin sentin paksuinen köysi kesti meillä sen 6-8 vuotta kahden kissan intensiivikäytössä.

- Köysi kannattaa kiertää puun ympärille todella tiukasti. Kiinnitykseen soveltuvat parhaiten ruuvit, jotka väännetään köyden läpi puuhun kiinni.

- Mikäli teet pitkän puun, pidä huoli siitä, ettei se pääse kaatumaan. Alaosan on hyvä olla kohtuullisen painava, ellet sitten kiinnitä puuta seinään.

- Valitse puuhun helposti puhdistettavat kankaat, sillä se kerää taatusti karvaa.

Tämän puun kaikki puuosat on päällystetty kankaalla ja/tai köydellä. Ylimpänä pönöttävä pystypala on Luumun ensimmäinen väliaikaispuu, joka käytettiin hyödyksi lopullista mallia tehdessä.

Huulirasvaa itse tehden

2009-09-25T10:50:00.005+03:00

.
Argh. Nyt viimeistään meni hermo tuohon kameraan. Kuvasin teille eilen oikein hienon sarjan havainnollistavia kuvia huulirasvan valmistamisesta kotikonstein, mutta tuo kivikautinen paska söi ne kuvat jonnekin kitusiinsa. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta.

"Some files do not appear to be photos", oh re-he-he-ally? My fist, your (inter)face, miten ois?

Ei millään hyvällä, rakastan kyllä vanhaa luuskaani intohimoisesti, mutta kylmä totuus on, ettei digijärkkäreitä (tai digimitään) kertakaikkiaan ole tehty kestämään. Objektiivit eivät onneksi vanhene, mutta tuo runko... voi blaah, tahtoo lottovoiton. No, nyt on pärjättävä ilman kuvia. Tai siis onhan mulla tämä yksi, jossa näkyy valmiit lopputuotteet. Wu-huu.

Käytin huulirasvan valmistamiseen Pienen Tuoksukaupan sivuilta löytyvää ohjetta, joka menee näin:

Huulirasva II
20g mehiläisvahaa
40g kaakaovoita
20g jojobaöljyä
(1-3 ml makuöljyä tai muutama tippa piparminttuöljyä haluttaessa)

Laita kaikki paitsi makuöljy kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes kaikki on sulanut. Sulje levy, peitä kannella ja anna olla jälkilämmössä 20min. Sekoita huolellisesti makuöljy mukaan ja kaada metallirasioihin tai huulirasvahylsyihin. Laita astiat heti pakastimeen tai talvella ulos pakkaseen jähmettymään: nopea jäähdytys estää rakeistumista. Tämä on erittäin hyvin säilyvää huulirasvaa. Sopii huulirasvahylsyihin sekä kesähelteille.

Noudatin ohjetta muuten kirjaimellisesti, mutta korvasin jojobaöljyn manteliöljyllä. En tiedä tarkemmin eri öljyjen eroista tai ominaisuuksista, mutta mielestäni tuo toimii aivan mainiosti noinkin. Mausteeksi laitoin vaniljamakuöljyä. (Jota btw EI kannata maistaa suoraan purkista. Joo, se haisee tosi ihkulle, mutta älä maista. Trust me.) Kaikki aineet ja huulirasvahylsyt on ostettu Tuoksukaupasta.

Ohjeessa puhutaan kattilasta, mutta itse sulatin aineet vesihauteessa. Oma kattilavarastoni on mallia soppakanuuna, joten veteen upotettu pikkukippo oli tässä tapauksessa järkevämpi vaihtoehto kuin kymmenen litran kattila. Jälkilämpövaiheessa tosin kaadoin veden pois, jottei kondenssivesi tippuisi kannesta rasvaseoksen sekaan.

Kuuman huulirasvan kaataminen pikkuruisiin hylsyihin aiheutti aluksi pientä päänvaivaa. Muovisella mittaruiskulla homma kuitenkin sujui kuin leikiten. Tärkeintä oli, ettei seos päässyt jäähtymään liikaa, sillä muuten se jumitti ruiskun sisään. Makuöljykin tuli oikein näppärästi minipurkista ulos mittaruiskun ja kanyylin (vai miksi sitä paksua, onttoa tappajaneulaa nyt kutsutaankaan) avulla. Mittaruiskuja saanee apteekista, mutta noista neuloista en mene takuuseen. Ilmankin pärjää aivan hyvin. Kaatovaiheessa on hyvä huomata, että huulirasva painuu jäähtyessään hieman kuopalle keskeltä. Kannattaa siis kaataa hylsyt (tai purkit) ensin vähän vajaiksi ja täyttää kolo vasta muutaman minuutin päästä.

Tämän jälkeen ladoin hylsyt pystyasennossa pakasterasiaan ja tuin niitä vähän mytätyllä muovipussilla, jotteivät ne kaatuisi. Sitten löin rasian pakastimeen. Hylsyistä ylijääneen seoksen kaadoin pieneen metalliseen kissapurkkiin ja toiseen vähän rumempaan rasiaan. Ohjeen määrä riitti siis kymmeneen hylsyyn ja sitä jäi reilusti ylikin. Kannelliset pikku purnukat kuitenkin käyvät ihan yhtä hyvin rasvan säilytysastioiksi. Koko rumbaan meni aikaa kaikkiaan noin tunti, eli mistään aikaavievästä puuhasta ei todellakaan ole kyse.

Koostumukseltaan ja teholtaan tämä itsetehty rasva vastaa mielestäni ihan kevyesti kaupan tavislabelloja. Hintavertailua lienee turha tehdä. En usko, että tässä mitään suurta säästöä saa aikaiseksi.

Nyt olisi enää tavoitteena paskarrella jotkut söötit etiketit noihin hylsyihin. Miten olisi Jokasään Pito- & Luistovoide? Uhu-stick? EriKeeper? Nimiehdotuksia, anyone?

Mitä hymykseni luulevat on anatominen ominaisuus

2009-09-24T10:41:00.009+03:00

Voi juma. Harvoin sitä säikähtää omaa naamaansa kun sen valokuvasta näkee. Bye bye rusketus, hello olmi. Kaikkien truu taidekuvaajien tapaan päätin tällä kertaa nimetä otokseni. Vapise, Brotherus.

"Taikinanaaman sensuroitu paluu." (= Olen oikeasti supersexy, mutten näytä sitä teille.)

"Vilua ja melankoliaa perunakellarissa." (= Hukkasin avaimeni ja nukuin yön perunoiden päällä.)

"Oi katso Suomi, sun päiväs koittaa." (Feat. pelottava reisilihas ja natsitervehdys.)

"Kärpässienen makua ei voi väittää pahaksi, ellei ole maistanut sitä." (= Röyh.)

Olen viettänyt kuluneen viikon niinkin fäshöneissä tamineissa kuin addun verkkarit ja likainen toppi. Päätin sitten juhlistaa viikon puoliväliä (tai jotain...) pukeutumalla päästä varpaisiin hooämmään. Jei. Itseasiassa olen niin päivistä sekaisin, etten ole yhtään varma siitä, onko tänään edes keskiviikko. Ilmeisesti ei. Oli nyt sitten mikä päivä hyvänsä, olen vaihteeksi kohtuullisen energinen ja tarmokas. Asialla ei varmaankaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Mies toi eilen kaupasta valkosuklaata ja laatikollisen Fazerin lakuja. Ihmismuumi approves.

Olen jostain syystä kovasti mieltynyt tuohon henkan siniseen trikoohameeseen. Sellaista yläosaa ei taida ollakaan, johon tuo ei sopisi. Normaalisti karsastamani sininen värikin tuntuu just eikä melkein täydelliseltä. Hameen voi vaihtoehtoisesti vetää lähes polviin asti tai pitää fiiliksestä riippuen ylhäällä vyötäröllä. Näitä täytyy saada lisää. Paita on äidin lahjoittama, ja alkukankeuden jälkeen fanitan sitäkin ihan kympillä. Omituista, miten jotkut aivan kertakaikkisen turhan näköiset massavaatteet tuntuvat niin omilta ja jotenkin... poikkeuksellisilta. Tarkemmin ajatellen tuossa ei oikeasti ole mitään järkeä :D.

Olen kesän aikana todennut, että suosikkivaatteeni ja niiden yhdistelmät perustuvat hyvin vähäisiin elementteihin. Ja ne elementit ovat oikeastaan hyvin, hyvin tavallisia. Tämä ajatus kirkastui itselleni oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun jouduin kesälomamatkalla turvautumaan kohtuulliseen suppeaan vaatevarastoon kahden viikon ajan. Olin - hämmästyttävää kyllä - onnistunut pakkaamaan mukaan juuri ne vaatteet, jotka olivat toisiinsa helpoimmin yhdistettävissä ja joista pidin eniten. Elättelen toiveita, että saisin dokumentoitua tuon ydinvaatekaappini keskeiset palat tänne blogiinkin, niin saattaisin saada jonkinlaisen käsityksen siitäkin, mitä jatkossa kannattaisi ostaa. Toivossa on hyvä elää.

Ja koska randomit kissakuvat ovat bloggaamisen suola (ja koska FB tökkii niin pahasti, ettei aikaa pääse tappamaan edes farmin perunoita poimimalla), on pakko laittaa tämä tänne:

En jostain tuntemattomasta syystä voi lakata nauramasta kun katson tuota kuvaa. En vain voi. Siinä jotenkin tiivistyy kaikki se, mitä kissat ajattelevat meistä.
.

Faktoja ihmismuumin elämästä

2009-09-22T14:23:00.001+03:00

- Kaikki haluavat tietää, miten mahasi voi. Sinä olet luonnollisesti vain vatsan jatkeena kulkeva välttämätön paha, jonka tehtävänä on olla hiljaa tai vaihtoehtoisesti lässytellä pehmoisia masuasukista tai rakkauspakkauksesta.

- Jos olosi on huono, et saa valittaa, sillä jollain on aina ollut pahempi olo. Naapurin Mirkku yrjösi koko yhdeksän kuukautta, kasvatti kaulaan asti ulottuvat peräpukamat ja kesti vielä perunapellon reunassa ilman puudutusta tehdyn sektionkin ihan vain puukeppiä puremalla ja virsiä laulamalla. Suck it up.

- Jos olosi on hyvä, et saa hehkuttaa, sillä raskauden tulee olla pelkkää kärsimystä, peräpukamia ja oksennusta. Muuten et rakasta lastasi, ja siitä kasvaa vittupää.

- Kaikki haluavat koskea vatsaasi. Jos et anna, olet läpeensä paha ihminen ja lapsestasi kasvaa vittupää.

- Vatsasi on katsojasta riippuen aina joko valtavan suuri tai kamalan pieni.

- Kaikkien mielestä sinulla tulisi olla mielipide lapsen sukupuolesta. Ja ei, mielipiteeksi ei riitä se, että sillä toivottavasti ylipäätään on sukupuoli.

- Kukaan ei ymmärrä, jos satut suhtautumaan lapsen saamiseen ulkoisesti samalla lakonisella tyyneydellä kuin kaikkiin muihinkin asioihin elämässäsi. Lapsen saamista tulee ja pitää ihkuttaa hunajaa kusten aivan jatkuvasti, tai muuten et rakasta sitä. Ja siitä kasvaa vittupää.

- Et missään nimessä saa olla ahdistunut alati muumimmasta olomuodostasi, sillä Tosiäidit eivät tee niin. Tosiäidit eivät myöskään meikkaa tai syö muruakaan meetvurstia, sillä siihen kuolee.

- Sinun tulee olla äärimmäisen kiinnostunut siitä, millaisiin vaatteisiin aiot sen omasta ulkonäöstään täysin tietämättömän ihmispentusi pukea. Ihan vain siksi, koska kirppisvaatteet on ällöjä niinku. Ketään ei kiinnosta se, ettei sinua kiinnosta kupan vertaa, onko potkupuvun rinnuksissa oleva muuminpärstä haalistunut vai ei. Ei, vaikkei sitä montaa kuukautta tarvitsisi katsellakaan.

- Muista, että lapsen saamiseen liittyy jokin aivan käsittämätön pehmopää/lässytysaspekti, jonka puuttuminen on osoitus tiinehtyneen henkilön pahasta luonneviasta. Harjoittele siis ahkeraan pikkiriikkisten vauvanvaatteiden edessä huokailua vaikka peilin edessä, jotta luonteesi vinoumat eivät vuoda julkisuuteen. Vaihtoehtoisesti voit allekirjoittaneen lailla vedota Touretten syndroomaan.

- Muista myös, että mammajuttusi kiinnostavat parhaimmillaan ehkä promillea blogisi lukijakunnasta. Ei se mitään. Luonteellesi ominaisesti voit hakata silti säännöllisin väliajoin päätäsi seinään, ihan vain kaikkien kiusaksi.

Hyviä aikomuksia

2009-09-21T14:49:00.004+03:00

Oli tarkoitus tehdä asioita. Käydä paikoissa, ommella juttuja. Kirjoittaa kivoista aiheista ja olla energinen. Sen sijaan olen tehnyt tyhmiä asioita, maannut väkisin sohvalla kroppani nujertamana ja potenut tylsyyttä. Maanantai ei paranna oloani. Tällä tuolilla on tänään aivan yhtä huono istua kuin eilenkin.

Olen tylsistynyt, mutten sentään niin paljon, että jaksaisin tarttua Anna Kareninaan. Se tuli ostettua kirjakaupan alesta jossain pahassa mielenhäiriössä. Muistelen kaiholla niitä hetkiä, kun tein opuksesta ystäväni kanssa kirjaesitelmää lukiossa. Vihasin sitä typerää sytykekasaa intohimoisesti jo silloin, ja se esitelmäkin vedettiin läpi harvakseltaan sieltä täältä luettujen katkelmien perusteella.

Nyt se makaa tuolla ja tuijottaa mua. Voi, kun saisi jostain energiaa tehdä jotain muuta.

On ikävä kameraa. Ja ompelukonetta.

The Naapurit

2009-09-18T10:07:00.010+03:00

On oikeastaan harmi, ettei meillä ole enää naapureita. Tai siis harmi teidän kannaltanne. Veikkaan, että pääkoppani hitaan hajoamisen seuraaminen olisi varmasti ollut äärimmäisen viihdyttävää. Jostain sattuman oikusta olen onnistunut asumaan maailman idiooteimpien turvenuijien seinänaapurina useammin kuin kerran, ja jostain syystä myös muuttanut useammin kuin kerran. Tai no, idioottinaapureita oli neljästä taloyhtiöstä vain kahdessa, mutta niitä oli sitten senkin edestä joka seinän takana. Eläköön kivitalot, buu puutalot. Tai siis eläköön omakotitalot.

Kas näin, välipalaksi otoksia Midinetin elämästä, olkaahan hyvät:

1. The Vaari

Vaari ei voi sille mitään, että Vaari ei kuule. Vaari ei voi sillekään mitään, että Vaari herää joka aamu kello kuusi ja haluaa kuunnella uutiset radiosta, jossa on aika kova ääni. Vaarilla on myös kiva seinäkello, josta lähtee kiva pimpelipompeliääni aina puolen tunnin välein. Vaarilla ei ole saarta, mutta Vaarilla oli naapuri.

Naapuri oli huonouninen Opiskelija, joka teki surkeasti palkattua siivousduunia aina kun opiskelultaan ehti ja joka heräsi joka jumalan aamu kuuntelemaan Irakin sodan kuulumiset yhdessä Vaarin kanssa, vaikka olisi saanut nukkua vielä tunnin pidempään kaikessa rauhassa. Vaari ei tätä tosin tiennyt, vaikka olisi saattanut olla ihan mielissäänkin kuunteluseurasta. Opiskelija ei kehdannut valittaa Vaarille melusta, mutta alakerrassa asui onneksi otollisempi kohde.

2. The Alakerran Juoppo

The Alakerran Juoppo ei pitänyt omasta alakerran naapuristaan. Tällä oli nimittäin ikävänä tapana avata ja sulkea asuntonsa ulko-ovi aina jonnekin lähtiessään. Aika possu, myönnetään. Juoppo kosti possulle (ja koko rapulle) paukuttamalla viikset tutisten omaa oveaan niin järjettömän kovaa kiinni ja auki, että yläkerran Opiskelijan astiat helisivät kaapissa kuin maanjäristyksen kourissa. Alakerran Juoppo oli myös sitä mieltä, että Opiskelijan ilmakihartimesta lähti liian kova ääni. Tämä luonnollisesti kostettiin hakkaamalla joka aamu intensiivisesti vessan putkia/kattoa/omaa päätä/mitälie, kunnes meteli lakkasi. Hyvä keino oli myös päräyttää stereoista Shadowsin Apache niin lujaa kuin lähtee. Varsinainen hittibiisi, rokrok.

Kuinka ollakaan, Juopon seuraavan ryyppy- ja bileputken aikaan (joita oli aika usein) tällä ihan alimmaisena asuvalla naapuriraukalla paloi käämit, ja poliisit kävivät pilaamassa Juopon bileet. Se kettuakin ovelampi kalapuikkoviiksi kosti mokoman rauhanhäirinnän soittamalla poliisit paikalle kerran, kun asiaan täysin syytön Opiskelija katseli kotonaan miehensä kanssa elokuvaa televisiosta. Leppoisat poliisisedät kävivät eteisessä naureskelemassa ja käskivät jatkaa leffan katselua. Skoudet kävivät Opiskelijan oven takana vielä useasti myöhemminkin turhan takia, ja niinpä Juopon hutikosto kusikin lopulta omille kintuille häätölapun muodossa.

The Alakerran Juoppo sai siis loppujen lopuksi häädön, mikä luonnollisestikin oli täysin perusteetonta vainoamista ilkeiden naapurien osalta. Haisevien ukonraatojen yli hyppiminen rappukäytävässähän on vain mukavaa hyötyliikuntaa ja kyttien viikottainen moikkailu vain kivaa sosialisointia. Viimeisen häätökuukauden ajan Juoppo kosti viettämällä hurjia bileitä useita kertoja viikossa. Bileet räjähtivät yleensä käyntiin sen helvetin Shadowsin tahtiin kello yhdeltä iltapäivällä, ja kestivät noin kello neljään iltapäivällä. Puhutaan siis samasta vuorokaudesta. Kosto viuhui kaikilta osin vähän ohi maalin, sillä kaikki kohteet olivat yleensä töissä elämöinnin ollessa kovimmillaan. Ei tullut sitten mieleen yöllä mekastaa? Eläköön juopot ja niiden huono kisakestävyys.

Emme yllättäen viihtyneet kyseisessä kämpässä yhtään sen kauemmin kuin oli pakko, ja seuraava asunto olikin jo sitten oikea rauhan tyyssija. Monsterinaapureita kuitenkin piisasi lisää eräässä toisessa taloyhtiössä, mutta siitä enemmän joku toinen kerta... sappi alkoi kiehua jo pelkästä ajatuksesta.

Löytyykös lukijoilta ihania naapurikertomuksia? Näille olisi kiva perustaa ihan oma, Aasiakkaan tyylinen nillityssivusto ;D.

Parasta syksyssä heti syysmuodin jälkeen

2009-09-16T15:01:00.003+03:00

.
1. Omput!

Omarinen omppupiirakka

Murotaikinapohja:
125 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet yhteen ja yhdistä. Levitä vuokaan, jonka halkaisija on n. 28 cm.

Täyte:
Omenoita (Ehkä n. kilo?)
Fariinisokeria (Pari desiä/maun mukaan)
Vettä/mehua (1-2 dl)
Omar-karkkeja (n. 10 kpl, tässäkin oma maku ratkaisee)
Kanelia
Kardemummaa
Vaniljasokeria

Viipaloi omenat. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keittele omenoita pienessä vesi/mehumäärässä, kunnes liemi sakenee siirappimaiseksi. Omenat vetäytyvät hieman kasaan keitettäessä. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja laita uuniin 175 asteeseen noin 30-45 minuutiksi. (Itse unohdin sen sinne tunniksi, muttei se onneksi haitannut yhtään ;D.)

Pohjan ohje lainattu Myllyn Parhaalta, täytteen ohje taas saatu kaverilta :). Piirakka maistuu loistavalta vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kanssa.

2. Kuivakukat!

Hauska tupsupäinen jänönhäntä on ollut korjuukunnossa jo pitemmän aikaa, mutta sain aikaiseksi poimia tupsukat talteen vasta eilen. Tupsujen siemeniä myydään tavallisissa marketeissa. Itse laitoin heinät esikasvamaan muistaakseni huhtikuussa ja löin nipun ulos multiin kesäkuussa. Hännät ovat varsin söpö sisustuselementti (ja käyvät todistetusti myös kissanlelusta) maljakkoon aseteltuna.

3. Myöhäiskukkijat

Kesällä kylvetty kosmoskukka lykkää vasta nyt ensimmäisiä kukkiaan. On hauska löytää pihasta kukkivia asioita vielä näin hallan keskelläkin. Kosmoksen kaverina kukkivat vielä myös silkkikukka, siperianunikko ja peace-ruusu (tai rupsu, niinkuin meillä ruusuja nimitellään). Esteetikko approves.

4. Neuleet

Jokasyksyinen neulevimma on täällä. Huomaan pukeutuvani yhä useammin pari vuotta sitten virkkaamaani verkkoponchoon, joka on tehty Novitan (ilmeisesti jo netistä poistetulla?) ohjeella. Tuolloin noita riepuja tuli vastaan paremmin ja huonommin kurtattuna lähes joka toisen yllä, mutta nykyään saan onneksi jo ponchoilla aivan ylhäisessä yksinäisyydessäni. (Huomasin muuten ohjetta googlaillessani, että ihan liian moni oli kirjoittanut hakusanaksi pontso, koska kuukkeli ehdotteli sitä niin kovin innokkaasti mullekin hakusanaksi. Kamoon hei. Pontso on läski. Ja kongreettinen on yhtä vähän sana kuin Thaimaasee on maa. Urpot.)

Kirjastosta lainaamani nippu käsityökirjoja osoittautui jälleen kerran pettymykseksi. Varsinkin tuo kasan päälimmäinen Do Redo -opus on ehkä turhinta sitten pullotettujen munien. Vaatii juu todella paljon mielikuvitusta tehdä huopuneesta villapaidasta kulahtaneen näköinen ituhippihame ja hihoista säärystimet. Duh. En suosittele. Ohjeiden määrä on minimaalinen, eikä kirja tuo aiheesta esille mitään uutta, ainakaan ompelutaitoiselle ihmiselle.

Ajanhukkaa, sanon mää. Tehkää mieluummin vaikka tuota omppupiirakkaa.

Kassialma

2009-09-15T10:36:00.006+03:00

Laukkujen ostaminen on vaikeaa. Valtaosa kauppojen tarjonnasta on mielestäni tylsää ja persoonatonta shittiä. Pidän kirpputoreja parhaina laukkukauppoina, sillä sieltä löytää yleensä kaikki sopivasti nuhjaantuneimmat nahkaveskat. Voisin ehkä summata laukkumakuni pääsääntöisesti sanoihin pehmeä, iso ja persoonallinen. Pehmeydellä tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä laukun fyysistä pehmeyttä, materiaalin pintaa tai kuluneisuutta. Pidän myös rypytyksistä, ruseteista ja nostalgisista materiaaleista. Toisaalta fanitan hassuja, erikoisen muotoisia laukkuja. Täydellinen unelmieni laukku olisi harmaa- tai ruskeasävyinen, pehmeämuotoinen nahkapalanyssäkkä rypytyksillä ja kukkarokiinnityksellä. Ja aitovanha, toki.

Onnistuin lomalla bongaamaan - en vain laukkua - vaan kokonaisen kaupan, joka miellytti silmääni kaikin puolin. Se, jos mikä, on harvinaista. Kuvien villava väsky ja maatuskakoru ovat molemmat Accesorizesta. Kyseinen pulju on joko hillitön krääsähelvetti tai paratiisi, riippuen ihan täysin siitä, miten korkean harakkakertoimen sattuu omistamaan. Itse en ole mikään toivoton blingbling-friikki, mutta olen aika helppoa kauraa tietyntyyppisten korujen edessä. Napaan asti yltävä maatuskakoru vain... noh, huusi mun nimee. Kyseinen killutin on siitäkin hauska kapine, että lähes joka kerta kun laitan sen kaulaani saan kehuvia kommentteja täysin tuntemattomilta ihmisiltä :D.

On sääli, ettei Accesorizen nettikauppa toimita tavaraa UK:n ulkopuolelle. Muuten olisin saattanut jo kilauttaa ostoskoriini tämän sinisen paljettikassin, jota myös räpläsin Covent Gardenin liikkeessä:

Tuumin kuitenkin, että syksyä kohden mentäessä villakankainen pehmolaukku tulisi varmaankin isompaan tarpeeseen kuin kiiltävänrapiseva paljetti-ihanuus. Tällä hetkellä tietysti mietin vain, että miksi ihmeessä en ottanut molempia. Lievää hihkumista aiheuttavat myös Asoksen eskimolaukku ja Topshopin (onneksi) jo valikoimista poistunut pöllölaukku. Pöllö kävi aikanaan ostoskorissa useammankin kerran, mutta maltoin mieleni kun tajusin, että kyse on maksimissaan kukkaron kokoisesta pikkulaukusta. Pöllö olisi makuuni aivan täydellinen höpöilylaukku nahkaisena ja A4-kokoisena.

Ach. Jostain ulkoa kantautuu raivostuttavan sinnikäs subbarin bassojytke. Jostain syystä kyseinen ääni saa mut aina ihan raivon valtaan... kenties useamman vuoden asuminen karaokebaarin naapurissa on tehnyt tehtävänsä. Lähden tästä etsimään kirvestä ja pesismailaa, heimoi.

Madame Luumun kauneuspilkku

2009-09-13T19:46:00.005+03:00

Nyt on ilmeisesti käynyt niin, että taloutemme kiistaton lady of the house, raskaansarjan painimestari ja seriffi number one on saanut köniin pienemmältään. Tapahtumasta todistaa nenänpielessä möllöttävä vekki. Nolouden huipuksi voitonmerkki on äitynyt tulehtumaan, mikä ei varsinaisesti kaunista madamen karvaista naamavärkkiä.

Onneksemme sataprosenttisesti kissaa puhuva madame ei ymmärrä, että olemme kutsuneet hänen ylhäisyyttään (salaa selän takana) varsin epäkunnioittavasti Vesamattiloiriksi.

Sen, minkä Kaveri koossa häviää, voittaa se varpaiden määrässä. Ehkäpä juuri tuo kuvan nimenomainen, viherpeukalonakin tunnettu uloke on madamen nöyryytyksen takana?

Tai kenties Luumulla on vain myöhäinen murrosikä?
.

Mihin nainen tarvitsee sata paria kenkiä?

2009-09-11T09:23:00.001+03:00

.
.

Niin, mihin?

Jos ajatellaan kenkiä ja niiden käyttöfunktioita, ei tarvetta olisi kovinkaan monelle parille. Yhdet sadesäälle, yhdet rantakäyttöön, yhdet urheiluun. Yhdet talvikengät ja yhdet kesäkengät. Yhdet korkokengät juhlatilaisuuksiin. Tällainen yksi kenkäpari per funktio -ajattelumalli tuottaa siis huimat kuusi paria jalkineita, jos ei oteta lukuun esimerkiksi sisäpelikenkiä, vaelluskenkiä ja muita harrastekenkiä.

Kuusi paria on todella vähän kenkiä, ainakin siihen asti, kun menet tiedustelemaan asiaa joltain mieheltä. Tosimies ei käytä kumppareita eikä käy lenkillä. Tosimies käyttää samoja kenkiä vuoden ympäri ja käy suihkussakin ne jalassa. Se pikkuseikka, mitä tosimies ei osaa ottaa huomioon on se, että hän omistaa ehkä loppuviimein omallakin mittapuullaan aika paljon kenkiä, eikä näe rikkaa silmässään arvostellessaan tyttöystävänsä kenkävuorta.

Oletetaan huvin vuoksi, että kuusi kenkäparia on kasvavan aikuisen naisen minimimäärä jalkineita. Oletetaan vielä, että ne kaikki ovat mustia. Musta väri sopii teoriassa yhteen kaikkien muiden värien kanssa, mutta ei se oikeasti mene ihan niin. Joskus tietyntyyppisten vaatteiden kanssa on ihan pakko käyttää vaaleita kenkiä. Vaaleat kengät taas eivät yleensä kovin kauaa säily kauniin tasavärisen vaaleina, joten niitäkin täytyy olla useammat, ja mieluiten kaikki vähän eri sävyissä ja muodoissa. Ja me kaikki tiedämme, että jos ostaa beiget ja harmaat kengät, on lopulta ostettava myös vaaleanpunaiset. Ihan vain siksi, koska ne olivat alennuksessa/söpöt/laadukkaat/joku muu tekosyy. Puolustukseksi kelpaa myös hento "mutku tämmösii mä oon aiina halunnu" -vinkaisu. Mainittakoon, että "tämmösiä mulla ei vielä oo" on myös täysin validi ja hyväksyttävä selitys, sanoi siihen kuka mitä hyvänsä.

Hääkenkiä voi käyttää vain kerran, koska ne näyttävät hääkengiltä. On siis aivan välttämätöntä ostaa niiden tilalle vähemmän juhlavat valkoiset kengät. Mustia kiiltonahkaisia juhlakenkiä ei välttämättä viitsi laittaa hautajaisiin, joten niiden kaveriksi tarvitaan vähän matalammat ja hillitymmät kengät. Mustat korolliset nauhakengätkin voisivat olla kätevät, mutta niitä taas ei viitsi käyttää kesällä, koska kesällä käytetään avokkaita. Mutta nauhakengät kuitenkin tarvitaan, ja ne on luonnollisesti hankittava myös valkoisina, beigeinä ja harmainakin, jotta niitä voisi luontevasti käyttää kaikkien vaatekaapissa pyörivien vaatteiden kanssa. Ja tietysti vaaleanpunaisina, jotta ne sopisivat yhteen niiden aiemmin ostettujen kenkien kanssa natsaavaan laukkuun, joka sopii yhteen sen yhden kivan jakun kanssa, johon käy se yksi kiva huivi... Oravanpyörää ei voi välttää.

Aneemisten värien täyttämä kenkäkaappi on masentava näky. Tämän vuoksi sinne on pakko saada piristäviä värejä, kuten punaista, roosaa ja vihreää. Kaikkia tarvitaan luonnollisesti sekä korkeina, että matalina versioina. Ja saappaina, sandaaleina, tennareina, peep-toe -kenkinä, kiilakorkoina, kitten heel -korkoina, tolppakorkoina. Tarvitaan stilettoja, teräväkärkisiä kenkiä, pyöreäkärkisiä kenkiä, mantelikärkiä ja kulmikkaita kärkiä. Tarvitaan söpöjä kenkiä, järkeviä kenkiä, rokkikenkiä ja työkenkiä. Eikä edes puhuta niistä laukuista. Tai huiveista. Tai hansikkaista.

Ja yritäpä joskus sanoa sille tosimiehelle, että niitä miehekkään mustia, särmikkäitä ja klassisen ajattomia nauhakenkiäkään ei loppupeleissä tarvitse kovin montaa paria. Ja että ne kumisaappaat olisivat oikeasti ihan hyvä keksintö.

Ei oo helppoo.

.
.

Kivojen löytöjen päivä

2009-09-10T15:08:00.007+03:00

Tämä päivä on ollut kaikin puolin loistava. Heräsin kerrankin ajoissa ja pirteänä, aurinko paistoi ja aamukahvi maistui harvinaisen hyvältä. Päivän kruunasi rasiallinen mansikoita, loistava kirppislöytö ja äidin kätköistä hoivaani päässyt aarre. Vähän enemmän näitä päiviä ja vähän vähemmän niitä, jolloin tientukkeena köröttää triljoona turnisjussia ja kirppiksiltä löytyy vain koinsyömää paskaa, jookostajoo, kiitostack. Hyvää tuultani ei pysty eliminoimaan edes se tosiasia, että vatsaani asuttava ötökkä monottaa tällä hetkellä kantapäällään kirurgintarkasti suoraan rektumiini. Tuntuu erijännältä, voin kertoa. Haluuks joku vaihtaa?

Olin hypätä eilen riemusta katon läpi, kun äitimuorini iski aivan ennalta varoittamatta käteeni vanhan, edesmenneelle mummolleni kuuluneen kelloriipuksen. Erityisen riemukkaan tilanteesta teki se, etten yhtään muistanut moisen kellon olemassaoloa. Muistot kuitenkin tulvahtivat mieleen välittömästi ja kellosta tuli välittömästi yksi rakkaimista koruistani. Muistan niin monet kerrat näperrelleeni pikkutyttönä sen koukeroisia koristeita ja ajatellut sen olevan yksi kauneimmista esineistä ikinä. Nyt se on minun. Kiitos äiti, kiitos mummo!

Suureksi harmikseni aikarauta on ilmeisesti vedetty niin tiukkaan, ettei se toimi enää. Toivottavasti joku kultasepänliike suostuu korjaamaan koneiston sopuhintaan, sillä en viitsisi laittaa muuten arvottoman esineen kunnostukseen kovin montaa kymppiä. Käyhän se korusta ilman tikitystäkin.

Toinen päivän riemunaiheista on tuhti nahkainen laukku, joka lähti kirppikseltä mukaani vaivaisella parilla eurolla. Jotkut esineet aiheuttavat olemassaolollaan aivan järjetöntä riemastusta, ja tämä väsky kuuluu ehdottomasti niihin. Se on nahkaa, se on ruskea, se on juuri sopivasti kulahtanut. Se on ihana.

Ja kuten kaikilla ihanuuksilla, tälläkin on vikansa. Hihnaa lukuunottamatta laukku on kova kuin pelti. Onkohan mitään mahdollisuutta saada tuota pehmenemään edes vähän? En osaa arvioida laukun ikää, mutta väittäisin, ettei sitä ole koskaan hoidettu millään tavalla... Onhan se ihan käyttökelpoinen tuollaisenaankin, mutta pieni pehmeys ei olisi pahitteeksi.

Aurinko paistaa edelleen. Sen kunniaksi voisimme kuunnella vaikkapa... hmmm... Limppareita. Neiti Nahkahansikkaan puutteessa Magentakin käy.

Osta ja auta

2009-09-10T10:10:00.009+03:00

Bongasin jo pari päivää sitten Paras aika vuodesta -blogista uutisen epäonnisesta pikku kisumirristä, joka oli onnistunut tiputtautumaan kerrostalon parvekkeelta ja loukkaamaan itsensä pahasti. Tarkoitus oli laittaa uutinen kiertoon välittömästi, mutta pääni on nykyään kuin siivilä, siellä ei pysy kuin isoimmat sattumat...

*klik* Save Rudeboy! *klik*

Homman nimi on joka tapauksessa se, että voit auttaa söpön pienen punatiikerin eläinlääkärilaskun kuittaamisessa ostamalla superhienon Antti Asplundin jättipaidan! Paita kustantaa viisikymppiä ja on mielestäni joka pennin arvoinen. Mikäli tilini ei huutaisi miinuksella, olisin jo haalinut itselleni omani. Sivuston mukaan puolet paidoista on jo myyty, joten pidä kiirettä, mikäli kiinnostuit. Hyväntekeväisyydestä saa harvoin vastineeksi rajoitetusti tuotettua design-tavaraa. Toivottavasti vastaavaa aloitteellisuutta putkahtelee vastaan enemmänkin, me likes.

Kisun kuulumisista kertoili myös Cool Cupcake -blogin Panda. Kissat ovat vikkeliä otuksia, vahinkoja ei voi aina estää parhaimmillakaan varokeinoilla. Muistetaan kuitenkin edes yrittää pitää ne pienet kerrostalokisut (ja muutkin!) turvallisesti ikkunoiden sisäpuolella :).

Tilaa paita täältä.

Ne kuuluisat 15 minuuttia

2009-09-08T17:51:00.002+03:00

(Innostuin sitten eilisen piirtelyistä vähän enemmänkin. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi ahersin muotipiirrosten kimpussa...)

Olen pyöritellyt jo pidemmän aikaa mielessäni seuraavaa, hieman kiusallistakin ajatusvyyhtiä.

Elämme ajassa, jota määrittelee tosi-tv. Voitte olla eri mieltä kaikin mokomin, mutta väitteen puolesta puhuu ainakin television ohjelmatarjonta, joka on paikoitellen todella halvalla tuotettua ja yksipuolista shittiä. Näin lama-aikaan halppisohjelmille on toki tilausta, mutta mikäli oikein muistan, on tosi-tv kokenut kulta-aikansa nousukauden aikana. Kummallista. Olen punonut tämän ajatuksen ympärille teorian. Sen ytimessä sijaitsee ajatus, jonka Ylen ohjelmakuuluttajakin puki sanoiksi eräänä kauniina iltapäivänä, kun mädättelin päätäni telkkarin äärellä.

City-lehdessäkin mainitun tutkimuksen mukaan 20% nuorisosta esittää toiveammatikseen julkkiksen. Julkkiksen, fofaksseik. Tietääkseni yhdessäkään AMK:ssa tai yliopistossa ei ole (ainakaan vielä) julkkislinjaa. Ajatus on toki kutkuttava. Kuvitelkaa, millaiset pääsykokeet mahtaisivatkaan olla opinahjoon, jonne pääsisivät vain ne huomionkipeimmät pissaliisat julkimonuraa opettelemaan. Minimivaatimuksena D-kupin funbagit ja hesa-ässä (jota toki myöhemmin jalostettaisiin asiaankuuluvalla artikulaatiokurssilla vihlovaan äärimmäisyyteensä).

Toisin sanoen, rakkaat idariteinit, julkkis ei ole ammatti.

Mutta. Otetaan nyt ajatukseksi se nousukausi. Ihmisillä menee hyvin, on fyffee ja silleesti. Kun on fyffee, on kivaa. Julkkiksilla on tosi paljon fyffee, koska ne on julkkiksia ja ne saa tosi kivoi kuvii vaiks Hymyyn halutessaan. Ergo, jos haluu fyffee ja jos haluu et on kivaa, on ruvettava julkkikseksi. Hassua kyllä, mikään ei oikeasti tunnu tällä hetkellä olevan helpompaa.

Tästä julkisuuden tavoittelusta kielii mielestäni viestintä-, muotoilu- ja sisustusalojen koulutuspaikkojen ylitarjonta tarpeeseen nähden. Sivupalkista näette kyllä, että olen itsekin ainakin yhden alan kasvatti. Itseäni muotoilualalle ei vienyt sen coolius, sillä se buumi nousi pinnalle vasta jälkeenpäin. Veikkaan kuitenkin, että tietty mediaseksikkyys ajaa nuoria haluamaan muotisuunnittelijoiksi muotisuunnittelijoiden paikalle. Mediaseksikkyys ja se outo julkisuudenkaipuu. Halutaan "helppoa rahaa" tekemällä kivaa duunia kuin Sinkkuelämän Carrie ja vietetään elo juosten kokkareilla manolot jalassa.

Jokaikinen julkisuutta janoava opportunisti löytää taatusti väylän, jota pitkin käy oikotie onneen. Reality-sarjat rakastavat tyrkkyjä ja itserakkaita ihmisiä, sillä he herättävät tunteita. Julkisuus on halpaa kauraa. Siihen riittää jo se, että ottaa selville, minkä kokoiset ovat Suomen suurimmat silikonit ja pistää desillä paremmaksi. Itseasiassa niinkään pitkälle ei tarvitse mennä. Pelkän blogin pitäminenkin voi riittää. Ajatelkaas. Tai tekstarien lähettäminen oikealle ihmiselle.

Muistan, miten joskus teininä jo se, että pääsi seuraamaan jotain Lista Top 40 -ohjelmaa paikan päälle ja vilahti ruudussa viiden sekunnin ajan, oli jotain suurta ja mahtavaa. Tai se, että jostain telkkarin festariraportista pystyi juuri ja juuri erottamaan oman päälakensa satapäisen sonnilauman seasta. Toista on nyt, kun kaikki tuntevat ainakin yhden tyypin, joka on nolannut itsensä joko Idols-karsinnoissa tai BB:ssä.

Andy Warholin lanseeraama käsite 15 minuutista julkisuudessa on kokenut inflaation. Kuka tahansa voi olla julkkis. Kiusallisen ajatuksesta tekee se, että tämä leikkikehä jota blogosfääriksikin kutsutaan, on tietyntyyppisen julkisuuden kanssa pelaava elementti. Olen aivan varma siitä, että julkkishaaveisia pyrkyreitä pyörii näissäkin piireissä, vaikkei kukaan sitä luonnollisestikaan ääneen sano.

Ja kuinka ollakaan, olen itsekin julkisine juttuineni osa tätä oravanpyörää. Auh.

Piirrettyä

2009-09-07T18:01:00.001+03:00

.
Päivän asu. Kiitokset Rannalle piirtelyinspiraatiosta.

Olkoon vähäsanaisuus tänään ilomme.
.

Hömppäpömppää

2009-09-07T10:10:00.000+03:00

.
Tämmöinen tuli vastaan Facebookissa.

Elämäni Kauko Röyhkän mukaan

Valitse artistisi:
Kauko Röyhkä

Oletko mies vai nainen?
"Olen messias"

Kuvaile itseäsi:
"Ei ole helppoa olla Jumala"

Miltä nyt tuntuu:
"Vakava tyttö"

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi:
"Paska kaupunki"

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit:
"Shangri-La"

Mieleisin kuljetusmuotosi:
"Minä kävelen"

Paras ystäväsi on:
"Majuri Thompson"

Lempivärisi:
"Kanerva"

Millainen sää on:
"Tuulee"

Lempivuorokaudenaika:
"Auringonlasku"

Jos elämäsi olisi TV-sarja, mikä sen nimi olisi:
"Kaikki rakastaa mua kuin Jeesusta"

Mitä elämä on sinulle:
"Rock'n'roll-klisee"

Nykyinen parisuhteesi:
"Huippumies"

Mikä mättää:
"Melankolia"

Odotan tulevalta:
"Joulu Thaimaassa"

En pahastuisi:
"Onnenpäivä"

Pelkään:
"Keskinkertaisuutta"

Paras neuvoni:
"Mieluummin vanha kuin aikuinen"

Jos muuttaisin nimeni se olisi:
"Miss Farkku-Suomi"

Päivän miete:
"Mun pitää siivota mun akti"

Miten tahtoisin kuolla:
"Humalassa"

Mottoni:
"Kauniit pelastetaan"

.

Villaa ylle

2009-09-03T14:06:00.005+03:00

.
Tai ainakin melkein.

En ehkä ole intohimoinen vaate- tai kenkähifistelijä, mutta tunnustan kyllä nauttivani laadukkaista sisustusmateriaaleista, huonekaluista ja astioista. Lastulevy on kirosana, enkä voi sietää raakasilkin näköisiksi käsiteltyjä polyestersohvatyynyjä. Käytän arkiastioinani Iittalaa ja Arabiaa, sillä aamukahvin nauttiminen merkittömästä halpahallimukista saa selkänahkani nykimään (kissavertaus, hahaha). Tuhlasin omaisuuden pellavaverhoihin ja haaveilen jo salaa silkkisistä. Rakastan syvästi Iittala Toolsin hävyttömän kallista uunivuokaa, jota en todellakaan säästele juhlatilaisuuksiin vaan keittelisin siinä mieluusti aamupuurotkin, jos vain viitsisin. Olen sisustussnobi, spank me.

Huomasin hiljattain olevani myös kaikenlaisten virkattavien tee-se-itse-neulejuttujen suhteen mitä natsein materiaalisnobi. Olen jo vuosikausia suunnitellut, että virkkaan itselleni hapsullisen kolmiohuivin heti, kun sopiva lankaehdokas tulee vastaan. Näiden kuluneiden vuosikausien aikana olen virkannut varmasti tusinan kivoja eri värisiä ja näköisiä huiveja, mutta kaikki ovat päätyneet pukinkonttiin. Eivätkä ne langatkaan ole niin napanneet.

Päätin, että tänä vuonna on toisin. Tänä vuonna ostan pari kerää iiihanan pörheää ja ohutta mohairlankaa ja teen maailman hienoimman kolmiohuivin iiihan itselleni, ja opettelen vielä samalla hallitsemaan salomoninsolmutekniikankin. Ja näin tapahtui. Olin huiviini aivan satatyytyväinen, kunnes huomasin, että villaksi luulemani mohair sisälsikin 65% rakasta sielunvihollistani, akryyliä. Voi jumalan päivää.

Ei varmaankaan auta kuin niellä snobius ja elää asian kanssa, sillä en pikagoogletuksella löytänyt yhtäkään tietämääni mohairlankaa, jossa ei olisi akryyliä mukana jossain muodossa. Jotkut harvat akryylisekoiteneuleeni ovat tosin kestäneet kivan pörheinä jo useamman vuoden, joten jospa toivo ei olisikaan vielä aivan menetetty. Muussa tapauksessa teen ensi vuonna uuden huivin ihan ehdasta lampaanvillasta, prkl. Tai sitten käytän nyppyistä akryyliriepuani marttyyninä niin kauan, että koko lähipiiri kyllästyy valitukseeni ja passittaa mut postimerkki äässissä jonnekin Mare Serenitaksen tuolle puolen.

Se, joka keksi akryylin voisi vaikka syödä mätiä lanttuja. Nih. Me not approves. Petkuhuiputtajat. Möö.

*mutinaa*

(Huivin ohje on täällä, salomoninsolmuohjeita löydät täältä ja täältä. Lankana käytin Novitan Rose Mohairia ja koukku oli kokoa 5. Jos jotain vaikka kiinnostaisi.)

Miks niinku...

2009-09-02T09:33:00.004+03:00

.
... on aina joko liikaa tai liian vähän tekemistä?

... on aina liian vähän rahaa?

... on aina huono hetki uusia kirjaston kirjat tai maksaa puhelinlasku?

... on aina puhelinpuljun maksumuistutuksia tai kirjaston sakkoja maksettavana?

... hampaasta lohkeaa pala aina jotain maailman pehmeintä ruokaa syödessä?

... on paljon kivempaa kaivella kielellä sitä lohkeamaa ja voivotella kuin soittaa ajanvaraukseen?

... ihmisellä edes on hampaat?

... ihan kaikki on tällä hetkellä tylsää?

... on mahdollista nauttia blogin pitämisestä ja silti samalla ahdistua siitä säännöllisin väliajoin?

... ihmiset kuvaa päivän ruoka-annoksiaan blogeihinsa?

... ketään kiinnostaisi nähdä kuvia mun kaalilaatikosta?

... on välillä pakko kirjoittaa täysin hyödyttömiä ja typeriä blogientryjä sen sijaan, että edes puolivillaisesti yrittäisi esitellä sitä älynsä viiltävää vasamaa semiälykkäiden pohdintojen tai kritiikin muodossa?

Näin laadukkaan merkinnän loppuun on aivan pakko lisätä pieni keskiviikkoaamun kuva-arvoitus:

Mitä ihmettä tässä tapahtuu?

.

Hello Kitty?

2009-09-01T13:06:00.006+03:00

.
"Kieroa Mary Jane Bensonia Tunteissa ja tuoksuissa näyttelevä Stacy Haiduk on mieltynyt sarjassa kissoihin, joten hän otti Kitty-nimisen täytetyn kissan käsilaukukseen juhliin."

Olen pitkästä aikaa aivan sanaton. Hyi saatana.

Kuva ja lainaus: IltaSanomat.
.

Ottaako mummo pullaa?

2009-08-31T10:23:00.010+03:00

Asoksen Nirvana-trendi.

Cobainin lyriikoilla koristellut Consut.

11-vuotiaana halusin olla hippi. En tiennyt aatteista mitään, mutta pidin kukista ja pyöreistä aurinkolaseista. Rakastin trumpettihousuja ja -hihoja. Pakotin äidin virkkaamaan itselleni hapsuliivin ja ostin kirppareilta rumia retrovaatteita. Koulussa käytin trumpettilahkeisia stretch-farkkuja ja pitsineuleita. Olin mielestäni erilainen, mutta todellisuudessa näytin aivan tavalliselta pikkutytöltä.

Pari vuotta myöhemmin siirryin yläasteelle ja kuljin aluksi enoni vanhoissa trumpettilahkeisissa teryleenihousuissa, sillä kaupoissa ei myyty mieleisiäni vaatteita. Poltin pian ensimmäisen savukkeeni ja sain samanhenkisiä kavereita. Musamaku vaihtui raskaampaan ja trumpettilahkeet revittyihin farkkuihin. Yhtäkkiä halusinkin samalla kakaramaisella intensiteetillä olla punkkari kuin pari vuotta aiemmin hippi. Hakaneulan laittaminen korvaan ei ollut temppu eikä mikään ja farkut oli helppo kaventaa pilleiksi.

Hyvin nopeasti punkhenkisyys sulautui grungeen, ja Kurt Cobain & Courtney Love olivat suurimpia idoleitani. Kuuluin porukkaan, jonka mukana oli hetken aikaa hyvä olla "erilainen" ja pienen kyläkoulun silmätikku. Olin se tyttö, jonka selässä olevaan paperiin kirjoitettiin riparilla "taiteilia" ja "hyvät tissit", kun muilla luki niissä "mahtava tyyppi" ja "ihana ihminen". Olin se tyttö, josta oli mukavaa hakata päätä seinään ja valittaa, kun se sattui.

Lukioon siirryin sinivalkeassa flanelliruutupaidassa ja rakkaiksi käyneissä Wranglereissa. Kävelin sieltä ulos Benettonin beigeissä prässihousuissa, mokkaisissa slingbackeissa ja halterneck-topissa. Olin penkkareissa tiukkaan samettihaalariin verhoutunut piru, koska en keksinyt muutakaan tarpeeksi söpöä.

Olen ollut vähän sitä, tätä ja tuota. Mikä oli aitoa? Mikä ylipäänsä on aitoa?

Grunge on ilmeisesti nyt muotia, mutta jotenkin ihan väärällä tavalla. Asoksella ei ainakaan osata, sillä aito grunge ei ollut mitään höpöhöpöpaljetteja ja valmiiksi revittyjä vaatteita nähnytkään. Grunge oli glamoureimmillaankin vain halvan hotellin sohvalla kokahuuruissa pyörivä suttuinen Courtney Love. Se ei todellakaan ollut mitään pirteää biletystä, vaan eksistentiaalikriisissä pyörivien ihmisraatojen mukarappiota. Grunge ei esittänyt mitään, se vain oli. Niin stana.

"Grungemateriaalit olivat kulutusta kestäviä. Farkut, armeijatakit, Converset. Reiät ja nypyt kuuluivat asiaan, koska niitä nyt vain tulee vaatteisiin, joissa eletään vuodesta toiseen. Grungetyyli kulminoitui Kurt Cobainin MTV Unplugged – villatakkiin. Siihen legendaariseen kodittoman miehen villatakkiin." Clean - Reiän metafysiikka

Aamen.

"Grungemusiikki toi muotiin myös uudenlaisen pukeutumistyylin, johon kuuluivat varsinkin flanellipaitojen, villapaitojen ja pipojen kaltaiset arkiset kolean sään vaatteet. Tämä tyyli sai vaikutteita Neil Youngin nuoruudessaan vaalimasta imagosta, mutta se viittasi myös Seattlen ilmastoon. Yleisesti käytettiin myös kirpputoreilta hankittuja, kuosiltaan vanhahtavia vaatteita kuten 1970-luvun nahkatakkeja. Grungetyylissä miehet suosivat pitkiä ja hieman takkuisia hiuksia sekä lyhyttä partaa. Naisille tyypillisiä ovat tupeeratut ja takkuiset hiukset, vahva ja suttuinen silmämeikki, kirkkaan punaiset tai tummahkot huulipunat, repeilleet verkkosukkahousut sekä kuluneet, hiukan vanhanaikaiset mekot. Myös revityt farkut kuuluvat grungetyyliin. Kenkinä yleensä käytettiin joko kuluneita maihinnousukenkiä tai Conversen All Star -tennareita." Wikipedia

Ja aamen.

Tunnen oikeastaan jonkinlaista pyhää vihaa grungen tuotteistamisesta. Tuntuu väärältä, että Nirvanan nimi on lyöty otsakkeeksi jollekin trendiosiolle, jonka alla myydään grungena ihan kaikkea perseestä perämoottoriin. Tekisi mieli karjua Asoksen puusilmäisille markkinajampoille, että tootte ymmärtäny tän ihan väärin. Tootte tahrannu mun rakkaan teiniangstibändin nimen. Imekää sukkaa, senkin rahanahneet belsebuubinturilaat, hyi.

Harmikseni tämä tilanne ei kuitenkaan millään tavalla eroa siitä tilanteesta tai siitä hetkestä, kun itse 11-vuotiaana muotilehteä selatessani tajusin, että hei äiti mä tarvii-iin trumpettihousut. Asoksen grungetulkinta on ihan yhtä yhtä aito kuin teinimidinetin tulkinta punkkarista, jolla on sininen tukka ja feikkilävistys nenässään.

Ai ai, kun kirvelee. Maailmassa ei olekaan mitään vikaa. Mä olen vain vanha.

(Mutta siltikin ottaa salaa kuuppaan. Mur.)

Tutkielmia kissoista

2009-08-30T18:02:00.004+03:00

Julkaistavien kuvien valinta on vaikeaa, kun mallit ovat liian söpöjä :D.

***

En ole tainnut antaa Luumu-kissan sairasteluepisodille vielä loppukaneettia? Tulkoon se nyt tässä:

Toissaperjantaisessa kontrollikäynnissä ei selvinnyt mitään uutta. Luumun toipuminen oli edennyt niin mukavaa vauhtia, että päätimme yhteistuumin lääkärin kanssa jättää kaikenlaisten lisäkokeiden ottamisen väliin. Verikokeen otto olisi vaatinut stressaavan ja panikoivan eläimen pakottamista puristushäkkiin rauhoituspiikkiä varten, mikä ei tuntunut lainkaan hyvältä idealta. En myöskään oikein arvostanut ajatusta tokkuraisena pomppivan paniikkipesän kotiutumisesta, joten päätimme jatkaa seurantalinjalla ja ottaa kokeet vasta sitten, kun niille tulisi tarvetta. Diagnoosi ei varmistunut, mutta lääkäri epäili edelleen aivoverenvuotoa.

Ongelmaksi muodostunut lattiapissailukin sai yllättävän käänteen ja loppui ihan itsestään kuin seinään. Peitin kissan suosikkipissipaikan kauttaaltaan sanomalehdillä (eli koko eteisen :D) ja suihkuttelin sinne tänne Feliway-suihketta. Lopuksi löin keskelle lattiaa kipollisen kuivaruokaa siinä toivossa, ettei viisas (khöm...) ja siisti eläin tekisi tarpeitaan ruokapaikan viereen. Itse hiekkiksen korvasin matalalaitaisella vanhalla uunipellillä, sillä ajattelin Luumun pysyvän siinä paremmin pystyssä kuin laidallisessa kuomulootassa. Ja katso kummaa, se toimi. Pellillä Luumu ei tosin asioinut kertaakaan, vaan meni tekemään hätänsä suoraan omaan vanhaan lootaan. Mamman viisas mussu.

Nyt mummukitu on jo aivan entisensä ja tasapainoilee ikkunalaudoillakin ongelmitta. Sanomattakin lienee selvää, että midinettilässä ollaan käänteestä hyvin, hyvin mielissään. Nyt vain toivotaan, että lopuille kahdeksalle hengelle tulisi käyttöä vasta piiitkän ajan päästä :).

Tuoksuvia yllätyksiä

2009-08-28T07:34:00.002+03:00

Viherpeukalon urani koki toissapäivänä ultimaatisen huippunsa, kun ötököiden kiusaama Peace-ruusu päätti näin syksyn kynnyksellä yllättää ja pukata esiin teevadin kokoisen kukan. Sisäinen mummoni hykertelee. Rontto heittää kuitenkin talvella veivinsä, mutta jäipähän edes kivoja kuvia todisteeksi.

Toinen tuoksuva yllätys paljastui Pienen Tuoksukaupan lähettämästä paketista:

Paketista kuoriutui esiin mm. manteliöljyä, kaakaovoita, mehiläisvahaa, makuöljyä ja tuoksuja (joista toinen tuli mukana kaupantekijäisiksi, huippua!). Aineista olisi tarkoitus kehitellä ainakin kiinteää parfyymiä ja huulirasvaa, noin niinkuin alkajaisiksi. Puodin sivuilta löytyi muitakin inspiroivia ohjeita. Olen kotikosmetiikasta innostuneena yrittänyt pikkuhiljaa psyykata itseäni myös saippuanvalmistuksen jännittävään maailmaan, mutta en ole vielä aivan varma. On nimittäin melko kyseenalaista, sopivatko lipeä ja sähläävä alter-egoni Nakkikäsi-Edvard ollenkaan yhteen. Ja sen jälkeen voidaan vielä spekuloida sitä, haluaako kukaan oikeasti käyttää tekemääni saippuaa. Kun siinä on sitä lipeää. Niinku. ("Ai grammaa? Mä katoin että kiloa, tsihi! Nooh, ei se ny noin pahasti voi kirvellä.")

Pienen Tuoksukaupan tarjontaa kannattaa siis mulkaista, mikäli kosmetiikan tekeminen kotioloissa kiinnostaa. Valikoimista löytyy myös Kirsikan hehkuttamaa karitevoita, jota luulin itsekin tilanneeni. Muistin tosin paketin avattuani vaihtaneeni sen viime tingassa tuohon kaakaovoihin. No, aina ei voi voittaa. Ensi kerralla sitten.

100% CO

2009-08-27T12:34:00.007+03:00

Puuvilla on maailman paras materiaali. Se lämmittää talvella ja vilvoittaa kesällä. Se voi olla harsonohutta ja unelmanpehmeää, tai kovaa kuin paperi. Laiskan onneksi se antaa monesti myös rypyt anteeksi. Tänään hengailen Amsterdamin Mangosta ostetussa pepitaruututakissa ja River Islandin puuvillapaidassa. Helppous ja mutkattomuus olkoon päivän sana. Krooniseksi muodostuneeseen pahatukkapäivään tepsii tällä kertaa vanha Cottonfieldin cottonhuivi.

Tulin eilen Salkan merkintää lukiessani miettineeksi, miksi koen tietynlaisen pukeutumiseen liittyvän "selittelyn" jotenkin itselleni vieraaksi. Tai en niinkään vieraaksi, vaan ainoastaan vaikeaksi. Yritän availla ajatuskulkujani aina välillä ja sanallistaa vaatevalintojani, mutta turhaudun monesti sitä tehdessäni. Muiden vastaavat tekstit ovat aina äärimmäisen kiinnostavia, mutta jotenkin En Vaan Osaa.

Mietin, että voiko tähän olla syynä se, että toisin kuin melko monet bloggaajat, en harrasta tyyli-ikonien seuraamista enkä näin ollen voi vedota mihinkään taustalla vaikuttavaan viitekehykseen. Toisaalta syynä voi olla tyylini suoranainen tyylittömyys ja se, että olen vaatekameleontti pahimmasta päästä. Fiilispukeutuja. Yhtenäinen linja ja punainen lanka ovat minulle aivan totaalisen vieraita käsitteitä, ainakin tietoisella tasolla. Voisin toki selittää, että pukeuduin tänään pehmeään puuvillaan ja haaleanharmaisiin leggareihin siksi, koska ne toivat mieleeni auringossa haalistuneet sävyt ja kesän. Voisin, mutta se olisi täyttää potaskaa.

En nimittäin todellakaan osaa selittää, miksi puin tänään ylleni sinivalkoista puuvillaa. Ehkä siksi, koska puuvilla tuntuu mukavalta yllä. Ehkä siksi, koska valkoinen on raikas väri. Tai koska farkkuleggareissa on hyvä olla.

Tai koska vain huvitti, eikä alastikaan viitsi olla. C'mon, hei. Ei oo helppoo.

.

Matkaraportti: Shoppailua Damissa

2009-08-26T09:47:00.004+03:00

Ajattelin jatkaa matkakuvasarjaa pienellä vaatekevennyksellä. Amsterdamissa tuli pyörittyä puodissa jos toisessakin, ja eloonsa kyllästynyt Mies leikki tekemisen puutteessa ansiokkaasti salakuvaajaa. Lähes kaikissa kaupoissa oli herraseuralle varattu jonkinasteinen boyfriend-parkki pehmustettuine tuoleineen, mitä Mies ainakin arvosti syvästi. Pientä nitinää ilmeni ilmastoinnin, oluttarjoilun ja Tekniikan Maailmojen puutteesta, mutta eihän sitä nyt ihan kaikkea voi saada.

Latasin kuvat vaihteeksi Bloggeriin. Klikkaamalla saa auki 500px leveän version.

Sandaaleja mä metsästän... tuloksetta. Sydämeni ei innostunut ainakaan tämän liikkeen muovipopovalikoimasta.

Jossain isommassa kauppakeskuksessa sijaitseva Mango piti puolestaan sisällään jos jonkinmoista kivaakivaa. Kuvan ihanassa talvitakissa oli hintaa vähän liikaa.

Yllättävän moni tuon telineen vöistä oli rikki :P.

Ihan kiva, mutta juuei. Täytyy tunnustaa, että ostoskriteerini taisivat olla koko matkan ajan tavallista korkeammalla, mikä luonnollisesti johti siihen, että tulin kotiin yllättävän kevyin kantamuksin...

Raahasin sovituskoppiin sitä sun tätä, mutta kotiin asti selvisi vain tuo äärioikealla oleva ruutujakku.

Toiveikkaana kenkäkaupassa. Tästä nimenomaisesta liikkeestä löytyikin aika ihanat mokkasandaalit, mutta ne olivat jalkaani niin löysät, että varpaat tunkivat kärjestä ulos...

Harrastin rautatieasemalla varsin härskiä salakuvaamista. Kiusausta oli mahdoton vastustaa, sillä joka puolella vilahteli ihanan persoonallisia ihmisiä. Yläkuvan tyttö oli mielestäni yhdistänyt hauskasti romanttisen pitsihameen ja nuhjuiset nahkakengät.

Värikoordinoitu pariskunta oli pukeutunut raikkaan sinivalkoisiin.

Konjakinvärisiin kenkiin, ruskeisiin pitsileggareihin ja keltaiseen mekkoon pukeutunut nainen oli kerrassaan makea ilmestys. Tuota väriyhdistelmää on vain pakko rakastaa.

Sandaalit, löpöfarkut ja peace-merkki. Niin kliseistä, mutta uppoaa allekirjoittaneeseen.

Aiemmin ilmestynyttä:
Tanska & Köpis

Hampuri

Puss in boots

2009-08-25T12:16:00.006+03:00

Da-dim. Da-dam.

Saattaa olla, että Ellokselta saa taas -50% alennusta tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Saattaa olla, että tilasin vähän jotain nahkaista ja mustaa.

Eipä noita tullut onneksi kytättyä kuin viikkokaupalla, ja muutaman kuukauden saan niitä vieläkin odottaa. Ei se mitään, I can waits. Ajatella, etten sortunutkaan niihin hullunhalpoihin kangasversioihin.

Kuva.

Mmmm, shoes. Ajatus talvesta tuntuu yhtäkkiä oikein kivalta.

Terkuin Saapasjalkakissa.

Vihreää valkoisella

2009-08-24T11:00:00.005+03:00

Syksyisin on aika ahdistua ja uudistua.

Ikävöin peruskouluajoista eniten uusien kirjojen tuoksua. Se kuuluu syksyyn yhtä oleellisesti kuin pihapuusta evääksi poimitut puolikypsän kirpeät omenat ja kasteen peittämä kylmä nurmikko, joka kastelee poimijan kengät. En pidä syksystä, mutta pidän juuri tästä hetkestä, kun puut ovat vielä vihreitä ja aamuaurinko lämmittää. Pidän tästä hetkestä ja siitä, että voin hiipiä varhain ulkona auringonvalossa kuuntelemassa sammakkojen kurnutusta. Kenenkään häiritsemättä ja näkemättä.

Syksyisin tulee tarve leikata hiukset, ostaa uudet verhot ja vaihtaa blogin ulkoasu. Olohuoneen pöydälle ilmestyy salavihkaa kynttilöitä ja pakastin täyttyy vadelmista ja yrteistä. Ompelukoneen päällä oleva keskeneräisten kasa kasvaa kuin varkain, ja ompelukorista kaivettu virkkuukoukku töröttää mohairkerästä terävänä kuin huutomerkki. Vanhat tekemättömät asiat aiheuttavat ahdistusta, ja tilalle olisi jo tulossa nippu uusia.

Tänään kuljen hapsuhuivissa ja valkoisissa, kaivan arkiston uumenista pölyisiä papereita ja nuolen kirjekuoria.

Ei kuvia kummempaa

2009-08-22T15:42:00.003+03:00

.
Löysin kuvapalvelimen uumenista julkaisemattomaksi jääneitä "taidekuvia" Tanskasta...

Kai huomasitte, että tolla yhdellä jellonalla oli tutti suussa ;D?
.

Syksyn TSI-ykköset

2009-08-21T11:18:00.004+03:00

.
Tänä syksynä Kissankehdossa tykätään pitsistä. Oli kyse sitten virkatusta tai kudotusta reikäneuloksesta tai ihan puhtaasta polyesterista - kaikki käy. Hyväksymme ilomielin myös isoäidin pitsiliinoista ryöstetyt applikoinnit ja jossain määrin jopa tylsähköt ja yksiulotteiset painokuviotkin.

Ai miksikö? No ihan pelkästään siksi, koska pitsi on vanhojen, tylsien vaatteiden pelastus ja käteväkätisten TSI-sankareiden luottomateriaali. TSI, as in tee-se-itse. Maailmantalouden heittelehtiminen tarjoaa kuin varkain mahdollisuuden ja tekosyyn oman sisäisen ituhipin paikantamiseen, ja sitä myöten avautuu aivan uusi näköala mummon liinavaatekaapin saloihin ja jonkunmuunkäyttämien kirppisvaatteiden ihanuuteen. Nyt pitsiliina vasempaan ja sakset oikeaan!

Pitsiyläosaisen mekon saat optimaalisimmillaan aikaan virkkaamalla sen itse. Mikäli ompelukone pysyy pöydälläsi tukevammin kuin virkkukoukku kädessäsi, voit koostaa mekon yläosan esimerkiksi isoista pyöreistä pitsiliinoista. Henkselit ja pääntie valmistuvat mainiosti trikooresorisuikaleista, ja helmakankaan bongaat sujuvasti vanhasta hameesta tai mekosta.

Neulepaitojen kutominen on asiaan perehtymättömälle yhtä helppoa ja mukavaa kuin pillerin antaminen kissalle. Kirpputorilta voi onneksi bongata muokkauskelpoisia valmiita yksilöitä moneen eri tarkoitukseen. Jättineuleesta saa hihat poistamalla ja helmaa lyhentämällä rennon neuleliivin. Helmat ja reunat voi huolitella saumurin avulla paidasta ylijääneillä resoreilla, jotka voi toki halutessaan kutoa itsekin, kuten Romulus on tehnyt.

Teepaitojen purkaminen Sugar Kanen ja Outin tapaan on oiva muokkauskeino kesävaatteelle, mutta kehotan (lue: käsken) testaamaan operaatiota myös paksuihin talvineuleisiin!

Voit toki roudata kaapin perälle unohtuneet tylsät tavispaitasi kirppikselle TSI-haukkojen riemuksi, mutta sitä ennen kannattaa kuitenkin harkita pientä pitsifaceliftiä. Kangaskaupan pakasta ostettu puolen metrin kaistale riittää jo vaikka mihin - kirppikseltä haalittu valoverho taas vaikka kuuhun asti. Leikkaa paidasta pala pois vaikkapa kyynärpään kohdalta ja korvaa se pitsisuikaleella. Tee sama miehustaan, niin paitasi lyö uniikkiudessaan laudalta Topshopinkin vastaavat. Niin kliseistä kuin se onkin, vain mielikuvitus on rajana.

Jättekivana piristeenä toimii myös suoraan kankaan päälle ommeltu pitsinpalanen. Testaa vaikka supertavalliseen collegepaitaan tai huppariin. Kukaan ei kiellä heittämästä soppaan myös hieman niittejä ja paljetteja.

Jos ompelukaapissasi kummittelee hyväksi todettu jakun kaava, niin nyt viimeistään on aika kaivaa se käyttöön. Musta pitsijakku antaa särmää arkiseen asuun ja sopii niin feminiiniin kuin androgyynisempäänkin tyyliin. Aivan loistava vaatekappale, jos allekirjoittaneelta kysytään.

Kakkoseksi ei myöskään jää henkäyksenkeveä keeppibolerohässäkkä, joka näyttää mallinsa puolesta kotiompelimossakin suht helposti toteutettavalta. Why buy, when you can DIY?

Tässä on meikäläisen suurimmat syysinspiraatiot tällä hetkellä, mitäs te ihkutatte niinku just ny?

Nopea kissapäivitys

2009-08-19T21:11:00.005+03:00

Blogin tavoista poiketen muutama kulunut sunnuntai ollaan menty ilman kissapäivityksiä. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että olen kissojen kuvaamisen sijaan panostanut energiaani enemmänkin niiden hoivaamiseen. Eilen mummukitu innostui kuitenkin völlistelemään korissa siihen malliin, että muutama otos oli enemmän kuin paikallaan. Miksipä niitä ei blogiinkin jakamaan, vaikkei sunnuntai olekaan :).

Pahin on siis ilmeisesti (tai toistaiseksi) ohi, ja neito tervehtyy päivä päivältä. Muutamia leikkipinkaisujakin on jo nähty. Kisun tasapaino on korjaantunut huimasti, sillä vielä pari viikkoa sitten sohvan selkänojalla köllöttely olisi ollut vallan mahdotonta. Kaikkein huojentuneimmin olen kuitenkin suhtautunut lattiapissailun loppumiseen - varsin itsekkäistä syistä.

Palataan kissa-asioihin tarkemmin kuitenkin taas loppuviikosta. Edessä on vielä yksi eläinlääkärivisiitti, jota arvatenkin jännään taas enemmän kuin eläin itse...

Monokromi maanantai

2009-08-17T12:09:00.007+03:00

.
Miau!

Löysin lauantaina kirppikseltä pitsiliivin. Aluksi sivuutin sen olankohautuksella ja jatkoin rekkien kollaamista kiinnostavampien löytöjen toivossa. Liivi kuitenkin kiusasi takaraivossa niin pahasti, että vein sen viimein sovituskoppiin, ihan vain huvin vuoksi.

Kopissa höhöttelin tovin pitsiliiviselle ysärimidinetille, joka näytti leveälahkeisine housuineen kuin suoraan yläasteen luokkakuvasta repäistylle. Sitten päässäni naksahti. Jostain syystä se peilikuva ei näyttänytkään enää aivan sikatyhmälle, vaan enemmänkin jollain kummalla tavalla kiinnostavalle. Sellaiselle, että ehkä joku toinenkin samaan ikäluokkaan kuuluva tekisi sen ansiosta pienen henkisen nostalgiatripin memory lanelle ja saisi itsekin vinon hymykareen huulille. Vaikka se sitten olisikin luokkaa voi hiton junttiurpo, tuo liivihän on niin yesterday. Ei se mitään. Vaatteet ovat iloinen asia. Ne jotka tajuaa, tajuaa.

Ai niin, nuo shortsitkin ovat kirppikseltä. Ostin ne koekaniineiksi mammashortsikokeiluja varten ja hyvin toimii. Yhdistelmä on vähän ysäri, mutta ei liian. Laitan shortsien vyötärökikkailuista kuvaa joku toinen kerta.

Enpä muuten tajunnut ennen kuvien ottamista, että olen päästä varpaisiin ihan pitsissä. Nyt tarvitaan lisää hämmentäviä nostalgiavaatekappaleita. Mä alan pitää tästä.

Ps. Poltin päreeni ja vaihdoin blogipohjan. Hihkukaa jos näkymät heittää ihan häränpyllyä.

Paidasta pipaksi

2009-08-15T17:57:00.004+03:00

.
Tänään on ollut tylsä päivä. Keksin kirpparikamoja hinnoittaessani tikusta ommeltavaa, kun törmäsin vanhaan Espritin lempiteeppariin. Kulahtanutta paitaa on turha kirpulle roudata, ei se siellä kaupaksi mene kuitenkaan.

Nipsnaps hihat pois, nipsnaps kaulus pois. Sivuista parikymmentä senttiä sisään ja ta-dah, tuloksena on suora putki, johon saa pienellä vaivalla väkerrettyä reunataitteen ja päälaen voi ommella umpeen vaikkapa ristikkäissaumalla. Mikään ei estä ompelemasta putkea umpeen myös ihan suoralla saumalla - tuloksena on tällöin hauskat, hieman korvia muistuttavat ulokkeet. Tällainen ohut trikoopipa on aivan omiaan peittämään kauhukuontalon huonona hiuspäivänä. Toisin sanoen taidan viettää loppuillankin tämä päässä.

Seuraavaksi otan työn alle eräät kirppisfarkut, joista ajattelin muokata mamapötsin peittävät shortsit. Luvassa siis kikkailua trikookiiloilla ja kuminauhoilla, huu.

Tulin pipakuvia ottaessani yhtäkkiä ajatelleeksi erästä peruskouluaikaista kaveriani ja mietin, että joskus on onni että ihmiset kasvavat erilleen. Muistan nimittäin hyvin elävästi erään hetken, kun kyseinen ihminen kommentoi erästä valokuvaani sanoilla "no tässä kuvassa sä oot oikeesti kaunis". Kivasti sanottu. Tai siis olisi, ellen olisi ollut kuvassa tyyliin kahden kilometrin päässä ja puoliksi selin. Sain muutenkin kuulla tuolta ihmiseltä lähes päivittäin, miten kulmakarvoissani on jotain vikaa, ilmeeni on vääränlainen tai pidän suutani tyhmästi. Ei varmaankaan tarvitse edes sanoa, että nykypäivänä kaivelisin kiltin laamailun sijaan tyypin nenää keskisormellani.

Kaikenlaisia ihmisiä sitä voikin kutsua ystävikseen.

Ps. Miksi kaikilla muilla on tänään jotain kivaa tekemistä??

Matkaraportti: Pikavisiitti Hampuriin

2009-08-14T12:51:00.003+03:00

Ajattelin ensin kirjoittaa otsikoksi notta Ich bin ein hamburger, mutta siinä pelossa, että saan noinkin lyhyeen virkkeeseen virheen, säästän teidät suurenmoisilta saksantaidoiltani. Osaan toki saksaa sen verran kuin sitä pari vuotta yläasteella hyvin epämotivoituneesti lukenut teini voi osata. Toisin sanoen osaan kertoa mahdollisille tuleville saksantuttavilleni, että nahkahousuissani on iso käärme, perseessäni on parsakaali ja että Markku ei saa torttua. Unohtamatta tietenkään studio Julmahuvista bongattuja kuolemattomuuksia, kuten missä on A-P Nikkola.

Saksa, tuo rakkauden kieli.

Harmikseni en päässyt soveltamaan osaamistani Hampurissa, sillä viivyimme siellä vain pari tuntia. Ja itseasiassa olisin oikeasti halunnut kirjoittaa otsikoksi Saksa on paska maa (näin Seppo Rätyä lainatakseni), mutta se olisi ehkä jo vähän liikaa. Jopa tälle blogille. Eihän Saksassa ole mitään vikaa. Ei se ole Saksan vika, jos ne kuuluisat autobahnit ovat mainettaan huomattavasti surkeampia ja kaikki navigaattorin tietämät pizzapaikat lopetettu. Ei saa kiusata Saksaa, varsinkaan yhden parkkipaikalla nukutun yön ja parin tunnin kaupunkiseikkailun pohjalta.

Eläköön laajakulmainen, mutta ihkusti vääristävä suttuzoomi. Objektiivi on subjektiivinen juttu. Tai sitten ne ovat vain rakentaneet kaikki talot vinoon.

Silmiinpistävintä oli se, miten suurta kaikki oli. Saksalaiset ilmeisesti pitävät isoista rakennuksista ja aukioista. Ja tietöistä. Kuvassa Rathaus.

Mistähän meille saisi tuommoisen oven?

Hei turisti, osta roinaa.

Elben rannalla elbailua. Allekirjoittaneella oli vähän väsy ja huono päivä.

Ei sinun koskaan pidä navigaattoriin luottaman olkoon uusi ohjenuorani tästä eteenpäin. Ylitimme Saksan rajan joskus auringonlaskun jälkeen ja asetimme navigaattoriin suuntiman Hampurin vieressä sijaitsevalle karvanaamarialueelle. Kone (joka tuttavallisemmin tunnetaan nimellä Matti) ohjeisti meidät keskelle pimeintä ja kapeateisintä lähiötä, mikä saksanmaalta löytyy. Suuri Harmaa Valas (eli ajopelimme) on kokoluokaltaan nimensä veroinen, joten kiinnitimme paikallisella Wisteria Lanella varsin ansaittua huomiota körötellessämme siellä neljääkymppiä kahdentoista aikaan yöllä. Matka päättyi onnellisesti Matin viimein todetessa, että olet perillä.

Ikean parkkipaikalla.

Voi kiitos.

Hampurista ei jäänyt käteen kovin paljoa. Keskustan kaupat ovat kalliita (Prada, yms.), parkkihalleihin ei pääse asuntoautolla (*sigh*), invapaikalle parkkeeraamisesta ei saa sakkoa (heh), kukaan ei tyhjää orpoa asuntoautoa vaikka ovi unohtuukin auki (höm) ja tietöitä on ihanjokapaikassa. Mutta maisemat ovat upeita ja ilma oli pilviselläkin säällä kuin linnunmaitoa. Toisin sanoen Hampuri luokiteltiin välittömästi tulevaisuuden kaupunkilomien ehdottomiin käyntikohteisiin. Sitten joskus, kun tästä kokemuksesta on toivuttu.

Ja ehkä sitten ensi kerralla löydän niihin halvempiinkin ostoskeskuksiin, jotka ilmeisesti eivät edes olisi olleet kovin kaukana... mutta kuten sanottua, vähintäänkin epäilyttävällä ja syrjäisellä parkkiksella nukutun yön jälkeen olo ei ollut kovin energinen. Seuraava isompi matkastoppi olikin sitten jo Amsterdam.

Aiemmat:
Tanska & Köpis

Uusia haasteita

2009-08-13T12:10:00.013+03:00

.
Hmh, nyt kun uutinen allekirjoittaneen paksusti voimisesta on julkisessa tiedossa, voin viimein käsitellä aiheita, jotka ovat kaihertaneet aivokopassa jo kuukausikaupalla. Toisin sanoen edessäni on varsin pukeutumishaastellinen aika, joka taatusti kirvoittaa kirosanan jos toisenkin vaatteiden jäädessä yksi toisensa jälkeen pieniksi. Tämä nimenomainen prosessi on nimittäin alkanut jo kuukausia sitten. Valtaosa paidoista on jäänyt liian lyhyiksi ja housut vyötäröltä tiukoiksi. Jihaa. Ei kukaan mammavaatefirma haluaisi musta sponssimannekiinia? *räpyräpy*

Eli luodaanpa sitten katsaus kauden kuumimpaan mammamuotiin *sigh*. Mikä vitsi. Sanat kuuma ja mammamuoti eivät meikäläisen kirjoissa todellakaan kulje käsi kädessä. Jopa Höllywöödin hoteimmat starbat näyttävät mamma-asuissaan lähinnä kulahtaneilta kassialmoilta. Empirelinjainen mekko tuntuu olevan kova sana, mutta jotenkin se tuntuu vähän siltä kuin menisi sieltä, missä aita on matalin...

Googlasin ja masennuin:

Öööh. Sori, mutta EI.

Ei.

Ei, ellen aio kääntyä krishnalaisuuteen.

Ei. Propsit erikoisesta bolerohässäkästä, mutta tämä toimii ehkä vain supermalleilla...

Normaalisti muiden vaatetuksen haukkuminen ei tuota meikäläiselle kovin suurta riemua, mutta tällä kertaa olen epätoivoinen. Jos netistä löytyy kivoja asukuvia raskaanaolevista, en todellakaan törmänyt niihin. Eivätkö raskaana olevat siis oikeasti vain voi pukeutua tyylikkäästi? Onko se puhtaasti fyysinen mahdottomuus? Kaikki löytämäni vaatteet, vinkit ja kuvat olivat sarjaa tarjoustalon muumitunika yhdistettynä mammafarkkuihin. Väää.

Yllätyin kuitenkin melko iloisesti löydettyäni kuvia Nicole Richiestä:

Kuvat: 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 7.

Ihanaa! Vartalonmyötäistä, linjakasta, tyylikästä kivoilla asusteilla. Olen kuitenkin hieman pettynyt siihen, että avain tyylikkyyteen tuntuu olevan pötsin piilottaminen monotoniseen mustuuteen sen hilpeän korostamisen sijasta. Vatsahan on raskaudessa juuri se juttu, sitä pitäisi nimeomaan tuoda esiin piilottelun sijasta. Mikäli Nicolesta voi mallia ottaa, pitäisi huomiota kiinnittää ilmeisesti ainakin seuraaviin seikkoihin:

- Älä pukeudu telttaan
- Käytä korkoja (jos voit)
- Suosi yksivärisiä asuja värikkäillä asusteilla
- Suosi pieniä jakkuja, liivejä ja boleroita

Suurimmaksi kysymysmerkiksi tästä raskausvaatekartoituksesta jäi kuitenkin se, että miksi ihmeessä katumuotisivustoilla ei törmää juuri koskaan raskaana oleviin naisiin? Siinäpä vasta epäkohta. Pankaa korvanne taakse, muotikuvaajat.

No, nähtäväksi jää, miten tulen itse selättämään pötsiongelman. Voi olla, että luovutan heti alkuunsa ja kuljen joulukuuhun asti kirjavassa trikookauhtanassa. Tai ehkä jopa vien asian astetta pidemmälle ja vedän ylleni pussilakanan. Niissähän on kivasti reiätkin valmiina kulmissa, ei tarvitse tehdä kuin pääntie.

:P

Ps. Blogista ei sitten ole tulossa mitään täyspainoista mammablogia, ihan vain tiedoksi ;). Sattuneesta syystä joudun vain välillä käsittelemään joitain asioita mammavinkkelistä, koska se tulee olemaan näkökulmani vielä joitain kuukausia. Ne, joita asia ei kosketa joutuvat skippaamaan osan teksteistä, mutta se ei liene suuri vaiva. Kaikenlainen ihkulöpölöpölässyttely on joka tapauksessa omasta tyylistäni niin kaukana, ettei sitä tulla täällä näkemään muutenkaan.

Edit: Ihan pakko lisätä tämä XD: